Kahden koneen loukussa kolkuttelen vanhan PC:n ovella särkyneenä. Käväisin vaalimarkkinoilla äänettömälle säädetyn digi-tv:n välityksellä. Edellisenä päivänä kuuntelin eduskunnan kyselytunnin palopuheita. Kiviniemille ja muille pankkien pelisääntöjen puolestapuhujille on tilanne uusi. Minä kävin sen läpi jo 90-luvun lopulla. Käsityöläistalo oli silloin realisoinnin kohteena. Olin osakkeenomistaja tehdäkseni työtä elääkseni. Pistin kalikoita rattaisiin puhumalla hidastamisen puolesta. Sain kauppakamarin johtajalta muistutuksen. - Sehän on hyvä, kun vauhti kiihtyy.
Tuli minimani, ideaparkin esiaste. Talon sisältä kaadettiin seinät ja kaikkea rakennettiin tilalle. Sekasorto vallitsi työympäristössä. Vasta sitten puututtiin epäkohtiin, kun pultsarit pitivät majapaikkaa rappujen alla. Jättivät roskiksesta tuomansa eväät mätänemään ja katkaravut alkoivat lemuta. Minimani meni konkurssiin ja tuli uudet vuokralaiset sinisine lintuineen. Olin saanut osakkeen maksetuksi, olin omaishoitajana kaukana, työhuone nuoren hierojan käytössä. Sain puhelinsoiton, pankki oli kysellyt hierojalta, myisikö hän työhuoneensa.
Sitten minua kutsuttiin neuvotteluun, mistä saisin talossa työhuoneen, kun toisen kerroksen työhuoneet purettaisiin. Neljä kertaa tein äkkilähdön 400 km:n päästä jättäen isän tilapäishoitoon, kun minua tarvittiin pankkikriisin selvittämisessä. Neuvottelut olivat ala-arvoiset, olihan isommalla yhtiöllä valttikortit käsissään. Jos et nyt myy, välimiesoikeus määrää hinnan ja me otamme osakkeesi ilmaiseksi. Kiviniemi saa nousta seisomaan monta kertaa ja koventaa ääntä minun kokemuksen puolesta, että on selvää, näin pankkikriisissä menetellään.
Lakimiehet olivat asialla, sormet lyhenivät, nenät pitenivät kuin Pinocciolla pajunköyttä suoltaessaan. Turhien juoksutusten jälkeen kotona tein puhelimessa myyntipäätöksen. Kysyin, milloin neuvottelutilanne oli päätetty, että muuta vaihtoehtoa ei ole kuin osakkeen myynti? Mikään neuvottelukerta ei ollut tarkoitettu työhuoneen säilymiseksi. He vievät kuin Moppe hiillostettuaan aikansa. Tästä työhuone-pankkikriisikuviosta on pääkallonpaikalle ennakkotapaus esimerkiksi niille ulkonäköministereille, jotka vielä potkivat kapaloissa, kun varhennettu vanhus selvitti itsensä pinnalle kohdalle osuneesta pankkikriisistä.
Vaalimarkkinoiden kuunneltava osuus tuli trubaduurien lauluista ja "Olen suomalainen". Muu on kuin kärpäsen surinaa korvissani puhuvien päiden suristessa politiikasta. Onneksi on särkyneiden majatalo, missä minua ymmärretään täällä pohjantähden alla. Tyynyliinan nimikirjaimet sen minulle takaa, olenhan voinut käyttää 50 vuotta pankinjohtajan nimikkotyynyä päänalusena. Hän ei myynyt minua ulkolaisen perinnän kohteeksi. Puhdas omatunto on paras tyyny. Sitä toivon tämän päivän päättäjille valkoisia valheita todistellessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti