perjantai 23. kesäkuuta 2017

Akustinen kulta-aika

Radioateljee: Juhannus - akustinen kulta-aika
Radioateljeen Juhannusta -ohjelma tarjoaa juhannuksena kuulijoille perinteistä kesänautintoa runojen ja musiikin kera.
Ohjelman musiikki ei ole raskaan luokan klassista, vaan kevyen musiikin nostalgiaa, mikä läheisesti liittyy suomalaiseen juhannukseen. Ohjelmassa on myös hieman tietoa juhannustaioista, jos joku kuuntelija olisi niitä jo unohtanut.
Ohjelman käsikirjoituksesta, ohjauksesta ja tuotannosta vastaa Harri Huhtamäki, tekninen toteutus: Pekka Lappi ja kertoja: Tom Wentzel.
 

lauantai 10. kesäkuuta 2017

Lenita Airiston kuusi kuvaa


- Sain vanhemmiltani perinnöksi luottamuksen siihen, että pärjään ja voin tehdä mitä haluan. Äitini opetti minulle kauneutta ja nostamaan itseni arjen yläpuolelle, sanoo Lenita. Lenita Airisto on kiitollinen sotainvalideille Suomen itsenäisyydestä, että omisti talvi- ja jatkosodan rintamamiehille ja -naisille uusimman kirjansa Elämäni ja isänmaani. -Ilman suomalaisten puolustustahtoa ja uhrauksia, Suomi ei olisi säilyttänyt itsenäisyyttään ja itsemääräämisoikeuttaan ja minunkin elämäni olisi mennyt piloille!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kotimatka perjantaina


Ikkunalaudoilla pelargonit, rispaantuneet pitsisalusiinit. Harmaat hirsiseinät, ja ne kujoset. Keittiöpuutarha, lauluja ne kosket kuohuu, ja mie ja sie, myö ja työ. Ja hyö.
Mutta kenen tämä karjala on? Missä nämä karjalat ovat? Kenen ovat nämä muistot ja kuvitelmat toisista todellisuuksista ?
Radioateljeen Kuin olisi tullut kotiin pohtii Karjalan käsitteen ulottuvuuksia muun muassa evakkomuistelmien, aiempien vuosisatojen karelianististen kirjoitusten ja nykypäivän sanomalehtiotsikoiden valossa.

Ohjelman käsikirjoitus: Tiina Seppä. Ohjaus ja äänimaisemamusiikki: Hanna Huhtamäki.
Kertoja: Minna Haapkylä. Tekninen toteutus: Pekka Lappi. Tuottaja: Harri Huhtamäki.