tiistai 28. joulukuuta 2010

Kiitoksesta pilaantuu

Näinkö meille aina käy? Olemme ylistämällä alistettu sukupolvi juhlapuheissa.  Hyvinvointivaltion kaatopaikalla henkinen pääomamme on käytetty loppuun tai säästöt siirretty kreikkalaisille ja irlantilaisille pankeille pelastamaan eläkeläisten rahat.
Näin on näreet, tarkoitan joulukuusimarkkinoita. Radiomastot sähkölaitoksen valaisemana kohoaa korkeuksiin kuin torin joulukuusi. Joulua valaisi vielä täysikuu radiomaston yllä. En ikuistanut, kun oli niin pakkanen enkä ollut varautunut kuvauskeikalle yösydännä.
Nyt riepoo sudentunnit klo ½-kahdesta neljään. Tai oikeastaan en ymmärtänyt lukemaani kiitoskirjoitusta. Ihmisten puolueen Jusu-Petterin, 6 v, mielipide tulee kuulluksi jokaisessa istunnossa. Luulisi marjaskarhun nukkuvan sikeintä talviunta ja kohta kääntävän kylkeä puolitalvessa, mutta heräsikin päivittelemään kiitoskirjoituksia. Hän sanoo sitä suomimiseksi.

Mitä varten teevee on esittänyt niin paljon sotaisia ohjelmia; Tukevan Taunoa, Hylättyjä kyliä, Autioita pihoja, Veteraanimuistoja, Pasific jatkuu. Joulu-aattona meni rauhanjulistus ohi sähköjen pimentyessä. Enteileekö se jotakin, sen aika näyttää.
Posttraumaattisesta stressireaktiosta kirjoitin viiteryhmäni keskustelupalstalle. Se oli liian realistista tekstiä viralliselle kannanotolle. Minut heivattiin ulos, pyyhittiin teksti ja rekisteröimiseni pois. Sivuille ei olisi enää asiaa. Jos kirjoittaisin, siitä tehtäisiin poliisiasia.
Etsijä löytää netissä, jos on löytääkseen. Halusin tulla löydetyksi, mutta omalla tavallani. Siksi kysyin, saanko kirjoittaa kokemaani kaunistelematta. Hän otti henkilökohtaisen vastuun siitä ja on pysynyt lupauksensa takana. 
Ketjukirjeristeily-vertaistukiryhmä pääsi perille. Neljä vuotta seilattiin etelästä pohjoiseen, idästä länteen. Sitten työkiireet lisääntyivät, oli hankittava verkkokirjoitustaito. Hyvää harjoittelua minulle oli kirjoittaa kirjeet puhtaaksi  ja skannata kuvat koneelle. Käytetty PC vanheni, mutta onnistuin tulostamaan kirjeniput ja lähetin taidepaketissa osallistujille. 


Laskutoimituksena ryhmän ikä on; osanottajia 11 x 4 vuotta x 5,4 omaishoitajan miestyövuotta = 237,6 vuotta. Jaettuja suruja, tuplaantuneita iloja eikä kirjoitettu kiitoksia varten. Virallinen taho ei sulattanut rekisteröimätöntä ryhmää ja siksi minut karkotettiin. Onneksi, sillä yhden oven sulkeutuminen avaa aina uuden oven. 
Kiinalainen aamuvoimistelu puistossa on massatapahtuma. Pidemmälle vietynä ryhmäkoko pienenee päätyen lopulta sisälle huoneeseen. Näin on käynyt, juhlasalissa esitykset ryhmälle, työhuone vapaaehtoistyöhön ja koti nettikirjoitusta varten.
Tästä on hyvä jatkaa voimautuneena voimauttavaan vuoropuheluun.

Lämmöllä lähestyn salakuuntelijaa vuosien takaa: Kissa elää kiitoksella, koira päänsilityksellä. Minusta piti päästä eroon keinolla millä hyväänsä. Kirjoitin kannatusyhdistykselle puolustaakseni työpaikkaani yrittäjänä. Polte sisälläni oli kuin veroilmoitusta väsätessä. Sitten loksahti johtajan päämäärä.
- Minä esittelen tämän asian kokouksessa. Esittelijän kanta tulee hyväksytyksi.
Sisso, vuokrasopimuksen irtisanominen oli yöllisen jaakobinpainin iloinen lopputulos.
En ollut ainoa lähtijä samoilla perusteilla siitä eläkeläisten palvelukeskuksesta enkä vienyt asiakkaita mukanani. 
Rikospaikalle on ollut ahdistavaa mennä, vaikka johtaja on vaihtunut ja toisen johtajan virka osoittautui tarpeettomaksi. Yrittäjät tietävät tehtävänsä ilman oven takana salakuuntelua. "Kyttä kyttää kyttää ja kytälläkin on kyttä", epäluulosta ei pääse mihinkään. Karavaani kulkee ja balalaikka soi.

keskiviikko 15. joulukuuta 2010

Hyvä tahto

PS.  26.12.2010
013900 kävijää Munkkiklubilla.
Jälleen kotona lyhennetyltä joululomalta aattoaamusta tapaniin. Asemalla kaikki hissit caput. Mikään ei liiku, laukkujen kantamista portaita ylös, kun itsekin tarvitsisi kantajan.
Puurolaululautasilta joulupuuroa ja sitten sähkökatkos. Sulakkeet vaihtoon, vika ei selviä. Tarvittiin jo sähkölaitoksen päivystysapua, kun lähinaapuritkin olivat pimennossa. 
Hautausmaalla hirveä viima, tulomatkasta lapaset jalkoihin  vähän lämmittämään. Mummo toukkana toppatakissa ja huppu silmillä. 
Jouluaaton ateria kynttilänvalossa. Sauna lämpiää puilla onneksi. Lahjat avataan ja lapsenmielisimmät saavat tahtonsa läpi. Mosse ja Picatsu pitävät eniten ääntä. Ovat joulusta ihmeissään. Kuusi on pudottanut neulasensa salaa jo heti koristelun jälkeen.
Mummo kutsuttu jouluvieras jätti oman joulun kotiin. Sukupolvien välinen kuilu on liian syvä yhdistettäväksi kolmenpolvenperinteet samaan jouluun. Jonkun on vaiettava, kun kaikki on tullut kerrotuksi jo moneen kertaan. Onneksi tänä jouluna olivat pienet murheet. Hongong on palanut maantasalle.

Maailman pelastamiseksi tuleville sukupolville on unohtunut:

LAPSET OPETTAJINA 
JA 
 SILMÄT TÄYNNÄ LUONTOA

Mökit nukkuu lumiset jouluna joka vuosi,
herää elämään juhannuksena kerran kesässä.

maanantai 13. joulukuuta 2010

Enhän minä rääkkääkkää

- Elä tule meitä opettamaan eläkä riäkkee kuntoo ommaishoitamisella! 
- Enhän minä riäkkeekkää. Tehän saitte mielihyvää omista teoistanne ja opitte itse.
Pää on tullut vetäjän käteen kunnissa. Miten tästä jatketaan. Silloin vielä kunnanjohtajille oli kierrätyspaikkoja haettavaksi.
Mistä lie Rääkkylä saanut nimensä, mutta Tänään näin sain lukea Rääkkylän ottaneen omaan hoitoonsa sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen. Onnittelen terveen järjen käytöstä!

Tällä päivämäärällä sanoudun lopullisesti irti tietoyhteiskuntataitojen viemisestä kaikelle kansalle. Koulutuskonserni markkinoi ammattitutkintojaan otsikolla "Leipää ja sirkushuveja". Kaikki on muuttunut viihteeksi toisten kustannuksella. Muistuttaa Leninin testamentin toteutumista vankileireillä.

Ei ollut hääppöstä tehdä yhteistyötä Tuusniemen kunnan kanssa muualta tulleiden viranhaltijoiden kauttakulkumatkalla. Meillä ei ollut yhteistä kieltä. Omaishoidonkieli ei ole vieläkään oikein tulkittu lailla eikä asetuksilla. 10 vuotta hoidettava kesti kotonaan ja toiset 10 vuotta minua on koulutettu projekteissa enkä ole tullut hullua hurskaammaksi kielisukulaisten kanssa. 
Onko vika meidän äidinkielessä, kun sitä puhuvia voi vain ymmärtää tunneäidinkielellä? Tänä päivänä on terroriteko mahdollinen meidän lintukodossa, sillä sitä saa mitä tilaa. Pääsee maksumieheksi Kreikalle, Irlannille, Portugalille ja tuleville kriisivaltioille samoin kuin ollaan umpikujassa kriisikunnissa. Kaikesta siirretään vastuu alkuperäiselle asukkaalle kuulijana, joka on loppujen lopuksi maksaja työttömänä, sairaana, eläkeläisenä. Tulee jätevesilakeja, yhteyskatkoksia ja palvelujen lakkauttamista. Sijoittajat etsivät viimeisetkin lesket ropoineen voitontavoittelussaan.

Epävirallisille organisaatioille on sosiaalinen tilaus. On helppo äänestää jaloillaan yksin, kun ei tarvitse etsiä palkanmaksajaa. Keisari on alasti ja sitä rajaa hipoo monet juhlavieraat. Haluavat enemmän paljastaa  kuin peittää. Helppo-Heikki sanoi näyttävänsä, vaikka ei ollut lupa näyttää. Samaa sanon roskapostista, jota en ole tilannut. Sitä tulee kuitenkin kuin postia pappi Jaakopille sähköisesti ja tuutin täydeltä Itellan jakamana.

lauantai 11. joulukuuta 2010

Sodassa ja rakkaudessa kaikki keinot ovat luvallisia

Vinkuvat nosturit ovat muuttomatkan edessä. Haudotuista munista kaksi ei kehittynyt lentokykyiseksi. Saivat hoitopaikaan lintujen hoitolassa. Kahdeksalle muuttomatka oli ensimmäinen. Koneellisen hautomisen seurauksena kaikki oli opetettava poikasille kädestä pitäen.

Omaishoitajana minua oltiin työllistämässä vammaisten toimintakeskuksen pesulaan työntekijäksi, että lääkärin rouvalle järjestyisi kunnan pesulayrityskokeilussa  johtajan paikka. Kunnanlääkärin kolmannelle vaimolle raivattiin palvelukeskuksessa vastaavan sairaanhoitajan virka. Sinnekin minua oltiin vailla auttamaaan penkillä istuvia miehiä WC -avustajaksi. Olin käymässä laitoksessa, kun asukas pyysi suureen ääneen:
- Mustoska, pitäs  päästä kuselle.
- Eikö siellä ole ketään viemään vessaan?
Seuraavana päivänä sain kutsun työvoimatoimistosta lähteä sairaala-apulaiseksi palvelukeskukseen. Käytiin keskustelu. 
- Siellä on todellinen tarve.
- Enkä minä ollut työtön työnhakija. 
Olin vanhan isäni omaishoitaja kolme vuoroa putkeen, aamuvuoron jälkeen iltavuoro ja sitten yövalvonta isän kanssa. Patja lattialla ikkunan alla patterin vieressä ja yhteiset huumejohdannaiset lääkkeeksi kolotusta ja isälle unta varten ja minulle leijaillakseni pilvessä kuuloetäisyydellä.

Olin vaikea työllistettävä. Omasta mielestäni minulla oli työtä vuorotta veteraanin kotona selviytymisen onnistumiseksi. Elettiin Ahtisaaren fitness- ja fattfriaikaa, jolloin juhlapuheen vetoomus oli omaisten huolehtia veteraaneistaan. Annettiinko meille ihmisille kuuluvat resurssit hyvinvointivaltiossa vai otettiinko viimeisetkin resurssit pois hyvinvointivaltion kaatopaikalla?
- Kyllä ne ovat viisaita.
Vielä tänä päivänäkin on vastaukseni sama. 
- Tyhmiä ne ovat.

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

Olen täällä ja olen pelottava


Aurinkokurki on uusi tuttavuus  Avara luonto -matkaltani. 
Matkaoppaana on Sir Attenbobrough äänten ja värien maailmaan.


Blogger yrittää palauttaa minut Suomi-neidon 93 -vuotissyntymäpäiville. Olen kerran viettänyt tuon 93. syntymäpäivän ja mitä siitä seurasi. Päivänsankari elvytettiin kitumalla kuolemaan. Nämä 3 kuolinkuukautta ovat ikimuistoiset ja minulle tarpeelliset. 6.2.2000 vietettiin uuden valtionpäämiehen valitsemisriehaa. Minulle se oli surunpäivä, valta oli vaihtunut. Kunnioitettu isäni eli elämänsä viimeisiä tunteja. Seuraavana aamuna tuli ilmoitus. Isä on kuollut.

Minulle alkoi tämän maailman opintoretki, mitä sitten kun vanhempani ovat kuolleet. Kaikki olivat selkäsairaita minut nähdessään. Olisin voinut naamioitua pyövelin päähineeseen, jossa on vain silmänreijät. Sellaiseksi minut leimattiin 10 omaishoitovuoden jälkeen. Tänään levittelen siipeni ja pelottelen sanojat vähän kauemmaksi. On turha haastaa heitä valtataisteluun, onhan heillä laatimansa lait turvanaan. Ateisteina heiltä puuttuu taustatuki. 

maanantai 6. joulukuuta 2010

Maamme

Kypron prinsessa, laps' Suomen, on tämän itsenäisyyspäivän musiikkituttavuus. Häntä ei näy linnan juhlissa eikä kukaan pääse kurkistelemaan pukuvalintaa. Hänen kuvatuin asunsa peittää jalat, kummankin erikseen; stay up sukat, toinen valahtanut nilkkohin ja korkokengät. 
Uskonnollisesta hapatuksesta seuraa, että nainen on nainen ja aina sellainen. Tarja seurasi illalla tyttärensä ohjaaman voimisteluryhmän esitystä. Itsekin olin kutsuttu katsomaan tanssiryhmän jouluesitystä. Edustava ryhmä osallistuu viikon kuluttua tanssikilpailuun. Tanssit tahtien kanssa korvaan riikinkukon ja strutsin tanssiesityksellä. Paras voittaa ja saa jatkaa sukua. On ihan omat höyhenet ja luonto huolehtii sulkasadon kautta uuden soidinpuvun.

Maa kertoo enemmän historiastaan kuin ihmiset. Siksi minua ei hetkauta, mihinkä itsekukin juhlija on kääriytynyt. Linnan juhlat muistuttavat jostakin massaesityksestä, missä jokaisella on oma roolinsa. Halukkaita juhlijoita olisi pilvin pimein, mutta 6.12. päivämäärällä on juhlittava sisällä. Kutsuvierasjoukkoa on rajoitettava, ettei seinät repeä. Voisihan tapahtuma olla Karibian risteilyllä kaksi viikkoa. Me tavalliset muistaisimme maamme itsenäisyyttä niiden todellisten menetysten kautta.
Olen osallistunut juhlajumalanpalvelukseen, sytyttänyt kynttilöitä sankarihaudoille ja hankkinut nimellisen muistolaatan vangitulle ja nälkään tapetulle sedälleni. Ei saanut nimellistä hautapaikkaa ja vakaumuksensa puolesta mestattuja on vasta tällä vuosituhannella hyväksytty siunattuun maahan. 
Viimeinen jälkinäytös oli sotaan osallistuneen isäni kotona hoitaminen. Valkoiset veteraanit pitivät juhliansa, kävivät kuntoutuksissa ja lupasivat havuseppeleen kuoltua haudalle.
- Ehtiihän tuon sittenkin, totesi isäni liikuttuneena lupauksesta.
- Pitäisikö se minun vielä pyytää ja näin osoittaa arvostusta lupaajia kohtaan.
En pyytänyt, minusta se oli halveksuttava lupaus. Melkein vetää vertoja kylkiäiselle puhelintyrkytyksen syöttinä.

Tanssitytön hiukset kiharrettiin ja tekoripset kiinnitettiin esitystä varten. Kasteli hiukset heti kotiin tultuaan, kun tunsi olonsa lammasmaiseksi. Niin Tyynekin permanentin jälkeen pässinsäkkyröissä. 
Mosse retuutti rusakon nahkaa juostuaan kotiin metsäretkeltä. Ilves oli aterioinut jänispaistilla, Mosselle jäi vain onneatuottavat jäniksenkäpälät, joista toinen hävisi löytäjän makupalaksi. En ehtinyt pelastaa itselleni. Vaalityöhön olisi toisillekin käpälille käyttöä.
Tunnetilat jokaisella omansa Suomi-neidon 93. syntymäpäivänä.

torstai 2. joulukuuta 2010

Joulu 2000

Avaan joulukuun ikkunat positiivarien joulukalenterista http://joulukalenteri.positiivarit.fi
Korvasentunturin palautus istuu tiukasti pöydälläni sydänkipossa punaisessa tonttuhatussa. Polttohautaussuitsuke ei vielä savua, sainhan kutsun käydä lääkärin pakeilla ennen joulua.
On aika tehdä naparetkiä ja toivotan kaikille joulunviettoa niin pienessä piirissä kuin mahdollista.

On hyvä kun vihreän saaren pankit saavat joululahjansa. Irlanti on ollut minulle new age -aatteen toteuttamisen kehto. Pankkiirit kautta tunnetun maanpiirin ovat vain valepukkeina sotkeneet koko takapajulan arjen. Meiltä löytyy apupukit tukipakettilahjoineen. Yksi lensi yli käenpesän vai oliko niitä kaksi, minä sekä hän. 
Konekielistä käännöstä; New Age -henkisyyttä usein tekee viittauksia mytologinen esitykset Maan, Kuun ja ulkoavaruuden, termi New Age viittaa tulossa astrologisia Vesimiehen. 
Voisiko sen selkeämmin meille tulkita?
Lämmin henkäys käy talvisäässä. Joulu on jo ovella.