maanantai 30. huhtikuuta 2018

Toivoton tapaus koulutetuille

Martina on nähnyt kaikki elokuvani

Tom Alandh tapasi 70-luvulla viisivuotiaan Martinan, jolla on Downin syndrooma. 45 vuotta myöhemmin he ovat tehneet yhdessä kuusi elokuvaa. Nyt on aika ikuistaa valkokankaalle hänen kaikkia todennäköisyyksiä uhmannutta elämäänsä vielä kerran.


Kotona Vihtaniemellä vuodesta 1900 lähtien mäkitupalaisena kunnan mökissä. Isovanhemmat olivat vielä voimissaan. Taavetin kohtalo oli tulla vangituksi ja kuolla jo 29 -vuotiaana v.1918. Hilma-tyttären avioton lapsi sai hoitopaikan Isovanhempien luona eikä Hilmaakaan kielletty tulemasta samaan kuvaan, joka lähetettiin maailmalle lähteneille tyttärille Karjalaan.
Isovanhemmat hoidettiin kotona tiettömän taipaleen takana ilman mukavuuksia. Vesi kannettiin järvestä ja valona oli joku öljytuikku.
 
Kotona vastoin tahtoaan
Ruotsissa vanhusten laitoshoitopaikkoja on vähennetty rajusti. Yhä useampi heikkokuntoinen vanhus asuu kotona, vaikka ei enää pystyisi tai haluaisi. Kun voimat hupenevat, on arjesta selviytyminen vaikeaa.

Vielä 1960 vanhemmat saattelivat kesälomalaisen rantaan. Itse olin lähdössä kesätöihin Ruotsiin. Kesälomalainen antoi vanhemmilleni palautteen, mitä olin siellä ollut tekemässä. Se asia on vielä selvittämättä kahden kesken ja selvittämättä varmasti jääkin.

Vanhemmat olivat jääneet Wiljamin kanssa kolmestaan ja hankkivat osakkeen kirkonkylästä palvelujen läheltä. Siihenkin kunnanlääkäri antoi oman palautteen:
Tulevat tänne istumaan vanhustentalojen pihamaille kuin lakovarikset. Muutaman vuoden kuluttua vastanainut lääkäri kuoli. Poika oli vuoden vanha ja tytär vielä kastamatta, kun lääkäri-isää haudattiin. 

Äidin sairastuminen 1989 toi uuden tilanteen. Harjoittelin 2 kk kotona hoitamista. Yritykseni tili oli 20 000 mummonmarkkaa miinuksella ja kesän lopulla isällä todettiin syöpä. Seuraava vuosi meni sairaala- ja laitoskierteessä. Aikaisella puhelinsoitolla isä ilmoitti äidin haluavan laitokseen lopullisesti.
- Minä tulen.
Viivyin siellä isän kuolemaan 2000 ja jälleen oli palattava takaisin työhön. 

Tämän kevään tilanteesta on vielä vaikea kirjoittaa, kun epätietoisuus jonottamisesta laitokseen kestää ja kestää. 

perjantai 27. huhtikuuta 2018

Kansallinen veteraanipäivä

Kansallinen veteraanipäivä 

Klo 14 pääjuhla, Finlandia-sali
Christian Fr Kress: Porilaisten marssi
Kaartin soittokunta

Tervetulosanat: Pormestari Jan Vapaavuori

Seppelpartion lähettäminen ja Narvan marssi

Tervehdyssanat: Puolustusvoimain komentaja, kenraali Jarmo Lindberg

Juha Pisto: Halki aikojen
Kaartin soittokunta

Soile Sariola: Nouse lauluni
Trad. sov. Lauri Norjanen: Vem kan segla förutan vind
Jean Sibelius: Finlandia-hymni
Sibelius-lukion kamarikuoro

Valtiovallan tervehdys: Eduskunnan puhemies Paula Risikko

Trad. sov. Reijo Aittakumpu: Metsän tyttö
Wildcats a cappella  

Sikermä sota-ajan lauluja
Kaartin soittokunta ja lauluyhtye Wildcats
Kuvamateriaalin koostanut laulaja Tuija Saura

Sotaveteraanin puhe: Pentti Heinonen

Lukiolaisen puhe: Katie Hanwell, Etu-Töölön lukio

Maamme

Helsingin kaupungin vastaanotto, juhlakahvit klo 15.30

Katso kuvia päivän tapahtumista täältä pe 27.4.2018, klo 16 jälkeen.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2018

Talkoopappi herätti


Hartaita säveliä
Nyberg: Paimenpoika (Simo Saari, tenori, Ilmari Räikkönen, piano, Laura Airola ja Tuomas Rounakari, viulu, Lasse-Matti Laakso, alttoviulu, Raimo Sariola, sello, sekä Eerik Siikasaari, kontrabasso).
I. Krohn: Psalmi 19 (Leppävaaran Kirkon Kamarikuoro/Kullervo Latvanen sekä Elina Rantamäki, laulu, ja Pauliina Hyry, urut).
Tuntematon: Sinä, Jeesus, ymmärrät parhaiten (Samuli Edelmann ja yhtye).
Nikkola: Herra on minun paimeneni (Itämeren tytär/Iris Sundberg, ja Tapio Tiitu, urut).


"Piirrän jos muistan."
 

maanantai 23. huhtikuuta 2018

Punavankimuistomerkillä hiljaisuus


Runo Valvo meissä satakieli Anna-Maija Raittilan teoksesta : Valvo meissä, satakieli: runoja ja runosuomennoksia.

Valvo minussa, satakieli 
sinä kokonainen antaumus    vaikka maa on harmaa 
ja kaipaus supussa ja äänesi vaisu,
sinä selvästi kutsut. Hinkuva vihellys,
kompasteleva takutus:
satakieli 
                              on jo tässä maisemassa!
Kokonainen antaumus . . . mistä äärettömän kaukaa
vieraalta mantereelta, tuttuna, tuttuna
                              oman ruumiini villistä tiheiköstä?
Valvo minussa, satakieli
sinä kokonainen antaumus      vaikka pelkään 
sinä sittenkin tulet. Minä sittenkin sitoudun 
satakielen lauluun        tähän särkyvään toivoon,
jossa kaunan paasi särkyy ja sokkelot luhistuvat 
kerros kerrokselta, yhä matalammalta ja 
                              merenpohjahiekat 
                                                      helisevät hiljaa hiljaa 
                        onnen ja epäonnen tuolla  puolen.  

Ote Anna-Maija Raittila: En ole keskipiste. Hiljaisuuden Kirja.
Tänään vietetään Kansallista veteraanipäivää. Niin sodissa kuin elämässä yleensä koetellaan ihmisen lujuutta, mutta myös ihmisen kykyä suostua haurauteen.
Tällä viikolla päivän mietelauseet on valittu Anna-Maija Raittilan Hiljaisuuden kirjasta ja sieltä löytyy ajatus lujuuden ja haurauden välisestä jännitteestä, joka kuuluu näin.

Kova kaarna ei ole mitään muuta kuin kovettuneita silmuja, vanhentuneita silmuja. Ja juuri siksi hento silmu aina lävistää, aina puhkaisee kovan kaarnan. Sharlbegin, jota näin kiihkeästi askarrutti haurauden ja lujuuden välinen jännite, oli Ranskan nuorison voimakas eettinen ohjaaja ja kaatui Ensimmäisessä maailmansodassa. Aivan mutkattomasti hän vertaa puun kasvunlakeja ihmiselämän lakeihin yhtälailla yksilön sisäisiin kuin sukupolvien välisiin.
Tällä kertaa ajattelen hänen sanojaan yksilön kasvun oman sisäisen tasapainoni kannalta. Miten minä itse suhtaudun haurauteeni ja lujuuteeni.


Kun hiljaisuus tulee tutuksi, niin se ei enää pelota. Vähä vähältä hiljaisuus alkaa kesyttää sinua. Se tuntuu tutulta, omalta. Vielä arastelet, tulee takapakkeja. Ehkä   pyyhällät jonkin kerran takaisin yleisen mielipiteen marssin remakkaan. Tai otat vanhaan tuttuun tapaasi työurakan, jonka jo ennalta tiedät käyvän yli voimiesi, velvollisuuden tunnosta, syyllisyyden tunnosta.
Mitäpä tässä enää syitä kaivelemaan. Sillä pääasia on, että peruslöytö on sinulle valjennut. Hiljaisuus piileksii sinussa itsessäsi. Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä itse olet sen kasvupohja ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua kuin hauraana tuoksuvaa tainta. Se on vielä salaisuus, josta et ehkä halua kertoa kenellekään. Et löytäisi sanojakaan. Mutta se alkaa piirtää ääriviivojasi sisältäsi päin, nostella näkyviin piirteitä, jotka vasta nyt tunnistat tutuiksi, omiksesi. Hiljaisuus sisälläsi alkaa kertoa sinulle: Kuka olet?

 
Hiljaisuuden hyvä hämmennys.
Virikkeiden kaaos.
On toki hyvä, että kasvavalla lapsella on virikkeitä jo ensikuukausista alkaen valoisia värejä katsetta vasten. Mutta entäpä kun meillä on virikkeiden ruuhka niin sakea, ettei tajunnantila likimainkaan riitä ottamaan niitä vastaan, saati valikoimaan. Ja kuitenkin elämme niiden armoilla päivästä päivään.
Sopeudumme siihen, että aistit turtuvat ja omaehtoinen vastaanottokyky sammuu. Mikä saa meidät sopeutumaan, suostumaan turtumiseen. Onko virikkeitten kaaos niin monisäikeinen ja kasvoton, ettei enää tule mieleenkään asettua vastarintaan tai ehkä kysymyksen voi asettaa näin. Pelkäänkö hiljaisuuden tyhjää tilaa, joka on niin vapaa keinotekoisista, persoonattomista virikkeistä, että siitä alkaa hiljalleen kummuta herätteitä omalle sielulleni?

 
Hiljaisuuden hyvä hämmennys.
Onkohan niin, että moni pakenee hiljaisuutta kiireeseen tai meteliin siksi, että hiljaisuudessa ei voi paeta mitään. Hiljaaolon pehmeä hämärä alkaa sarastaa kuin aamu ainakin. Sameat ääriviivat terävöityvät. Yön peittoon kääriytyneet hahmot alkavat liikahdella. Näin käy siinä vaiheessa, kun lepo on ollut riittävän pitkä ja levon pitää olla pitkä. Meillä olisi paljon opimista Pohjolan karhuista.
Hiljaisuuden ensimmäinen lahja on siis se, että siinä levätään. Jokaisella meillä on oma levon mittari kokemustemme, koettelemustemme, kipujemme ja paineittemme mukaan. Luulen, että me kaikki olemme tänä pakkojen ja ristiriitojen ja kurittomuuden aikana paljon syvemmän ja pidemmän levon tarpeessa kuin mihin meillä on aikaa tai lupa. Me kaikki kaipaamme vapauden ja hellävaraisuuden avaraa ilmapiiriä, kasvu-unta välillä ihan sikeää ja häiriintymätöntä. Mutta jotkut meistä aika-ajoin vielä muita enemmän. 
Ja kun on riittävästi levätty, koittaa mielen aamu ja ovi lennähtää auki. Valo seisoo ovella. Hieromme silmiämme ja alamme nähdä eikä siinä vaiheessa totisesti ole vielä tehty suursiivousta. Valo seisoo ovella. Se on hiljaisuuden toinen lahja

Päivän mietelause
Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja.
Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuus ei ole pakoa mistään.
"Hiljaisuus ei ole pakenemista. Jotkut tosin arvelevat niin ja se voi johtua monista syistä. Viime vuosikymmeninä meidät on totutettu sellaisiin elämäntavan malleihin, joissa arvostetaan toisaalta toimeliaisuutta toisaalta sosiaalista vilkkautta.
Ja kuitenkin meitä suomalaisia on ijät ja ajat ympäröinyt hiljainen korpiluonto. Yhä edelleen me vapaa-aikoina hakeudumme järvelle tai metsiin. Mitä muuta on miesten kyykötys pilkkiavannolla kuin luonteva muoto olla hiljaa yksin hitaan talvisen luonnon tahdissa. Tosin siitäkin on tehty massakilpaurheilua. Eikö pakenemista ole pikemminkin se, että keskittymistä vaativaan työntekoonkin tarvitaan taustameteli tai että vaikenevat tauot juttuseurassa tuntuvat kiusallisilta.
Mutta kenties lakkaamaton hyörinä ja hälinä siihen vetäytyminen voi johtua mielen masennuksesta tai siitä, että ote omaan elämään, sen mahdollisuuksiin on hervonnut. Aivan kuin ei olisi voimaa pysähtyä kuuntelemaan, mitä oma sisin haluaa."

Pääministeri kunnioitti punavankimuistomerkkiä seppeleellä Lahdessa (22.4.2018 15:05

perjantai 20. huhtikuuta 2018

1918


Voiko keksitty tarina sisällissodasta olla todellista merkittävämpi? Minkä kautta muodostamme kuvan vuodesta 1918, faktojen vai kaunokirjallisuuden? Väinö Linna kertoo kaiken -osan vieraana on kirjailija Sirpa Kähkönen.
Suomi 1918 -sarja kertoo sisällissodan tapahtumien ympärille syntyneistä tarinoista, ihmiskohtaloista ja sotaa käsittelevien historiatulkintojen taustoista. Lukunäytteet ohjelmassa ovat J. O. Hannulan teoksesta Suomen vapaussodan historia. Lukijana Anu Heikkinen. Äänisuunnittelu Joonatan Kotila. Toimittajana Jukka Kuosmanen.
Ohjelmassa arkistonäytteiden ääninä esiintyvät mm. E. N. Setälä, Otto Ville Kuusinen, Vladimir Lenin, Gustaf Mannerheim, Oskari Tokoi ja Gösta Serlachius.
Kuva: I. K. Inha /Yle Raili Tuikka

torstai 19. huhtikuuta 2018

maanantai 16. huhtikuuta 2018

Laatokan ympäri

Palanen

Laatokan ympäri - Slisselburg
Pähkinäsaaren linna toimi mm. Venäjän Alcatrazina, jossa hirtettiin esimerkiksi Leninin veli. Toimittaja Arvo Tuominen. (U)
 

perjantai 13. huhtikuuta 2018

Perjantai, 13.4.2018


Virsi 392 alkaa sanoin "Oi, miksi tiellä Herrani", Henna-Mari Sivula (sopraano), Emilia Soranta (urut).

sunnuntai 8. huhtikuuta 2018

Näistä levyistä en luovu



Kun lähes viisikymmentä vuotta kestänyt satumainen avioliitto päättyy puolison äkilliseen menehtymiseen, on vaikea löytää selviytymiskeinoja. Mainosalalla ja myös Yleisradiossa toiminut Martti Kirsitie löytää lohtua puolisonsa Marita Lindahlin kanssa jaetuista musiikkielämyksistä, vaikka yhteiset muistot ovatkin ensimmäisen yksinäisen vuoden aikana tehneet kipeää. Aviopari oli kotonaan kaikkialla, mikä helpotti ulkomaankomennuksilla viihtymistä. Ja jos koti-ikävä iski, levylautaselle laitettiin Matti Lehtisen laulama Kallavejs.
Kun kysyn Martti Kirsitieltä eväitä parisuhteen parantamiseksi, hän sanoo: "On pyrittävä ajattelemaan asioita myös sen kumppanin hyvän olon näkökulmasta. Jos on mahdollista tehdä jotakin hänen hyväkseen, niin se pitää tehdä eikä ryhtyä mittailemaan ja arvioimaan sitä kenen vuoro on viedä roskapussi ja milloin mitäkin." Puoliso Marita Lindahl, vuoden 1957 Miss Maailma, oli Kirsitielle koko maailma. "Hän oli aina kaikessa mukana koko sydämestään."
Toimittajana Anu Jaantila

Martti Kirsitien valinnat:
Joaquin Rodrigo: Aranjuez-konsertto, katkelma 1. osasta Allegro con spirito
John Williams, kitara, ja Philadelphian orkesteri, joht. Eugene Ormandy


W.A. Mozart: Konsertto pianolle ja orkesterille nro 20 d-molli KV466, katkelma 1. osasta Allegro
Vladimir Ashkenazy, piano, ja Lontoon Filharmonia-orkesteri


Nico Dostal/Meder: Florentinische Nächte
Rudi Schuricke, laulu, ja Alfred Hausen orkesteri


Richard Rodgers/Lorenz Hart, sov. Buddy Bregman: I didn't know what time it was
Ella Fitzgerald, laulu, ja orkesteri, joht. Buddy Bregman


Johannes Kappel, san. Aaro Jalkanen, sov. Eero Koskimies: Kallavesj
Matti Lehtinen, baritoni, ja Ulla Katajavuori, kantele


Ferrer Trindade/Fernando Adour/Michel Jourdan: Elle tu l'aimes
Hélène Ségara, laulu ja yhtye


John Lennon, sov. Iiro Rantala: Woman (katkelma)
Iiro Rantala, piano


Ervin Drake, sov. Gordon Jenkins: It Was A Very Good Year
Frank Sinatra, laulu, ja Gordon Jenkinsin orkesteri


Dmitri Shostakovitsh: Lyyrinen valssi Jazzsarjasta nro 2
Venäjän valtion sinfoniaorkesteri, joht. Dmitri Jablonski


Jean Sibelius: Tuonelan joutsen op. 22/3 (katkelma) Lemminkäinen-sarjasta
Berliinin filharmonikot, ja Gerhard Stempnik, englannintorvi, joht. Herbert von Karajan

lauantai 7. huhtikuuta 2018

Konfliktin ratkaisu


Aamuhartaudet kuullaan Yle Radio 1:ssä maanantaista lauantaihin klo 6.15 ja 7.15. Hartaudet tuottaa Kirkon viestinnän Ohjelmapalvelut-yksikkö. Hartauksien pitäjät päättävät tekstinsä julkaisusta.


Aamuhartaus
07.04.2018
Jari Portaankorva

Sata vuotta sitten
 maassamme riehunut sisällissota puhuttaa yhä. Miksi ihmisten välille ei löytynyt sovintoa, joka olisi voinut lopettaa sodan? Lyhyt, vain neljän kuukauden mittainen sota muuttui totaaliseksi sodaksi, jossa ei pelätty tappaa toisia. Ihmisten mielen täytti viha, kauhu ja kosto.
Tänä päivänä on vaikea ymmärtää, miten tuo kaikki viha ja väkivalta oli mahdollista. Miten oli mahdollista, että suomalaiset ryhtyivät käyttämään niin julmaa väkivaltaa toisiaan vastaan. Miksi sovintoa ei löytynyt?
Historia kertoo koruttomasti konfliktien olevan väistämätön osa elämää maapallolla. Kansojen välillä, perheissä, ystävien kesken ja työpaikalla ei voida välttää selkkauksia. Ne ovat väistämättömiä ja usein myös välttämättömiä. Rauhantutkija John Paul Lederach muistuttaa ristiriitojen ja konfliktien kautta tapahtuvan myös edistystä, kun yhteiskunnan epäoikeudenmukaisia rakenteita korjataan.
Konflikti voi olla kahden ihmisen välinen väittely eri mielipiteistä tai pahimmillaan väkivaltainen sota. Jos konflikteja ei sovita ja ne jatkuvat pitkään, lopputuloksena voi olla ristiriita, jolla on vakavat seuraukset. Lederach muistuttaa Vanhan testamentin kertomuksesta kahdesta veljeksestä, Jaakobista ja Eesausta. Heidän yhteen kietoutunut elämäntarinansa on kertomus petoksesta, katkeruudesta ja väkivallasta, mutta myös rauhan tekemisestä ja sovinnosta.
Riitojen keskellä ihmisillä on erilaiset roolit. Eesau on tapahtumien väärinkohdeltu uhri. Hänen veljensä Jaakob pettää hänet kahdesti, toisella kerroista veljesten äidin Rebekan yllytyksestä. Eesaun perhe ei anna hänelle mitään niistä siunauksista ja lahjoista, jotka tuossa yhteiskunnassa ja kulttuurissa olisivat hänelle kuuluneet. Eesau tietää, että häntä kohdeltiin äärimmäisen epäreilusti. Ei Eesaukaan aivan viaton ole, mutta missään kohden raamatussa ei hyväksytä tapaa, jolla Jaakob hankkii itselleen etusijan ja asemansa. Sana Jaakob tarkoittaakin suomeksi petollisuutta.
Jaakobin rooli kertomuksessa on kilpailijan. Hän varastaa veljensä oikeudet ja siunaukset: aseman ja varallisuuden. Hän suunnittelee tekonsa etukäteen ja on äidin rohkaisemana valmis konfliktiin veljensä kanssa. Äiti Rebekan rooli on avustaa. Hän juonittelee suosimalla Jaakobia Eesauhun nähden. Rebekka uskoo tekevänsä oikein, muttei ymmärrä tekonsa seurauksia. Hänen olisi pitänyt tietää niiden johtavan riitaan. Rebekka ei osaa odottaa konfliktille lopputulosta, jossa Jaakob joutuu lähtemään kotoa, eikä Rebekka enää koskaan näe tuon päivän jälkeen lempipoikaansa. Perheen isä, Iisak, on tietämätön. Hän ei ymmärrä, mitä tapahtuu. Iisak on vanha, rampa ja sokea. Hän suosii Eesauta, mutta toiset käyttävät Iisakia hyväksi. Kukaan henkilöistä ei ole täysin viaton ja syytön. Ennen konfliktia Eesaukin oli ollut irtaantumassa perheestään ja halusi jättää sukunsa.
Konflikti paljastaa ihmisen. Eesau reagoi välittömästi, eikä peitä tunteitaan. Hän on räjähdysherkkä ja väkivaltainen ja kokee voimakkaana epäoikeudenmukaisuuden tavassa, jolla häntä oli kohdeltu:
Minua on petetty ja nyt minä kostan. Eesau haluaa tappaa veljensä Jaakobin. Jaakob reagoi selkkaukseen pakenemalla. Äitinsä kehotuksesta hän jättää kotinsa ja matkustaa kauas pois sukulaistensa luokse. Jaakob ei halua ottaa vastuuta teoistaan ja kohdata Eesauta kasvokkain. Hän välttelee konfliktitilannetta.
Kertomus Jaakobin vaiheista pakolaisena kuvastaa sellaisen ihmisen elämää, joka pakenee omaa varjoaan ja pelkää paljastuvansa. Jaakob kohtaa monenlaisia vastoinkäymisiä, ja lopulta myös onnistumisia. Vuosikymmeniä myöhemmin Jaakob päättää lopettaa pakomatkansa ja lähtee paluumatkalle. Hän aloittaa kulkunsa kulkemaan kohti Kaanaan maata. Enkeleitä lentää Jaakobia vastaan; Jumala rohkaisee palaamaan takaisin kotiin. .Matkalla Jaakob saa kuulla Eesausta, josta on tullut merkittävä mies. Eesaulla on neljänsadan miehen armeija.
Jaakob muistaa petoksensa ja pelästyy. Hän ei kykene peloltaan kohtaamaan veljeään, vaan lähettää Eesaulle lahjoja lepytelläkseen häntä. Lopulta Jaakobin on kuitenkin pakko kohdata veli, kasvoista kasvoihin. Jaakob valvoo yöllä, painii Jumalan kanssa. Hän tietää tehneensä väärin ja nöyrtyy lopulta, kohtaa itsensä ja tunnustaa olevansa se, mikä on, Pettäjä – Jaakob.
Sovinto on matka, kohtaaminen ja paikka. Kun me kohtaamme Jumalan kasvot, vihollisemme kasvot ja omat kasvomme, löydämme tien sovintoon.
Eesaun kohtaaminen on lopulta jotakin muuta kuin mitä Jaakob oli odottanut. Eesau on antanut anteeksi ja sulkee veljensä syliinsä. Anteeksianto ei ole vain sanoja, Eesau on antanut anteeksi sydämestään, ja rakastaa nyt veljeään.
Martin Luther King Jr. sanoi kerran: “Ihmisten pitäisi kehittää konfliktien ratkaisuun metodi, joka torjuu koston ja aggression. Tämä metodi on rakkaus." Me emme ole kristittyinä vähääkään parempia ratkaisemaan konflikteja kuin muut ihmiset. Olemme paljon huonompia, jos väitämme olevamme Jeesuksen opetuslapsia ja rauhantekijöitä, mutta emme itse elä sen mukaisesta, vaan valitsemme vihan ja ylpeyden nöyryyden sijaan, väkivallan väkivallattomuuden sijaan.
”Sillä Jumala oli Kristuksessa ja sovitti maailman itsensä kanssa eikä lukenut heille heidän rikkomuksiaan, ja hän uskoi meille sovituksen sanan.” (1. Kor. 5).
Jumala on sovittanut syntimme Poikansa kautta, ja rakastaa meitä. Hän auttaa meitä rakentamaan sovintoa. Me rukoilemme: Auta meitä olemaan rauhan rakentajia siellä missä asumme ja elämme. Kiitos, että olet meille antanut anteeksi rikkomuksemme. Auta meitäkin antamaan anteeksi. Herra siunaa myös alkanut päivä. Aamen.

perjantai 6. huhtikuuta 2018

Päiväkonsertti

Jonas Kaufmann ja Puccini

Saksalainen tenoritähti Jonas Kaufmann Milanon La Scala -oopperan lavalla. Illan teemana oli säveltäjä Giacomo Puccinin elämä ja musiikki, mm. teoksista Le Villi,Tosca, Madama Butterfly, Lännen tyttö ja Turandot.

Nessun Dorma alkaa 1.20.00

Kukaan ei saa nukkua.
Sinäkin, prinsessa,
kylmässä huoneessasi,

katsot tähtiä,
jotka värähtelevät rakkaudesta,
ja toivosta.
Mutta kukaan ei tiedä salasuuttani.
Kukaan ei saa selville nimeäni.
Kuiskaan sen sinun huulillesi,
kun päivä valkenee.
Ja suudelmani katkaisee hiljaisuuden,
jonka ansiosta sinusta tulee minun.
Väisty, yö!
Sammukaa tähdet!
Sammukaa tähdet!
Aamun sarastaessa,
voitto on minun!
Voitto on minun! 

Nessun Dorma alkaa1.45.40 rusetti pois kiristämästä.

Kukaan ei saa nukkua.
Sinäkin, prinsessa,
kylmässä huoneessasi
katsot tähtiä,
jotka värähtelevät rakkaudesta
ja toivosta.
Mutta kukaan ei tiedä salaisuuttani.
Kukaan ei saa selville nimeäni.
Väisty, yö!
sammukaa,.....
Jonas sekosi sanoissa
kun päivä valkenee
'häh'
Ja suudelmani
katkaisee hiljaisuuden,
jonka ansiosta sinusta tulee minun.
Väisty, yö!  
Sammukaa, tähdet!
Aamun sarastaessa
voitto on minun.
Voitto on minun!
- suomennos Eija Hirvonen  

PS. Joonas ei vajonnut maan alle. Hymyillen ja syvin kumarruksin hän otti raikuvat ablodit vastaan.
Samaistuin koulussa tilanteeseen, kun paukutin oikean laulun väärillä sanoilla. Kukaan muu ei tuntenut laulua, joten sain ihan itse esittää. Kapu siveli leukaansa ja hymyili sisään päin. 

torstai 5. huhtikuuta 2018

Vapaussodan kolme puolta, valkoiset, punaiset ja sivussa pysytelleet


 
Miksi juuri Gustaf Mannerheimista tuli vuonna 1918 valkoisten armeijan johtaja? Minkä takia Mannerheim lähti välittömästi sodan voitettuaan Suomesta pois pitkäksi aikaa? Mannerheim pelastaa isänmaansa -osan vieraana on professori Henrik Meinander.
Suomi 1918 -sarja kertoo sisällissodan tapahtumien ympärille syntyneistä tarinoista, ihmiskohtaloista ja sotaa käsittelevien historiatulkintojen taustoista. Lukunäytteet ohjelmassa ovat J. O. Hannulan teoksesta Suomen vapaussodan historia. Lukijana Anu Heikkinen. Äänisuunnittelu Joonatan Kotila. Toimittajana Jukka Kuosmanen.


Millainen mies oli vuonna 1933 ilmestyneen Suomen vapaussodan historia -teoksen kirjoittanut J O. Hannula? Ja millainen tarina aikansa merkkiteoksen sivuilla Suomen 1918 sisällissodasta kerrottiin? 10-osainen Suomi 1918 -sarja kertoo sisällissodan tapahtumien ympärille syntyneistä tarinoista, ihmiskohtaloista ja sotaa käsittelevien historiatulkintojen taustoista.
Ohjelman vieraana on dosentti Jari Sedergren. Lukunäytteet ohjelmassa ovat J. O. Hannulan teoksesta Suomen vapaussodan historia. Lukijana Anu Heikkinen. Äänisuunnittelu Joonatan Kotila. Toimittajana Jukka Kuosmanen.
Kuva: I. K. Inha/ Yle/Raili Tuikka 
















Kuva kertoo ajasta v. 1900 Vihtaniemelle muuton jälkeen ja sisällissodan vaikutuksesta Isovanhempieni kohtaloon kapina-aikaan tiettömän taipaleen takana. Kysyin isältä, miksi hänen veljensä, Juho Taavetti, oli käyty hakemassa pyssyjen kanssa Isovanhempien silmien edestä, hakattu ja viety vankilaan. Isällä oli yksinkertainen vastaus.
- Taavetti oli vaatturinopin käynyt, osallistui nuorten rientoihin työväentalolla ja oli torpparin poika.
Siinä oli painavat syyt vangita kahinoihin osallistumaton.


Nälkäaika oli pakottanut Isoisän isän Johan (Juhana) Tirkkosen (1805 - 1886) luopumaan maistaan ja hänet mainitaan Tirkkolan viimeisenä isäntänä. Oli aloitettava alusta pienemmällä kokoonpanolla. Isovanhempien perheestä kaksi aikuista tytärtä oli muuttanut työn perästä Karjalaan. Jäljelle jäi silloiset kuvan henkilöt, joista isäni eli vuosituhannen vaihtumisen yli. Kuoli 7.2.2000, samana päivänä kuin oma isänsä (1859 - 1948). Muistan tämän Suomen historiaan valitusta 6.2.2000 ensimmäisestä naisesta, Tarja Halonen, presidentiksi.
Tällä kuvalla Isovanhemmat muistivat poismuuttaneita lapsiaan. Siksi se kuva ei ollut Vihtaniemen kuvien joukossa. Kuvassa on Isovanhemmat, Taavetti, Hilma ja Helmi. Isäni Vihtaniemellä syntynyt 10 -vuotias poikanen ja Hilma, Hilma-tädin avioton tytär, sai hoitopaikan Isovanhempien luona. Suurusmäen isäntä oli käyttänyt piikalikka hyväkseen eikä tunnustanut tytärtä omakseen. Tämä oli ajan tapa silloin ja tänä päivänä.

Taavetti valittiin kohteeksi silloin, vankina pidettiin nälässä, vapautettiin sairaana ja kuoli kotona 29 -vuotiaana. Seurasi pitkä puhumattomuus ja häpeä tapahtumasta. Vietiin kukkia tapulin taakse koivun juurelle oletetulle hautapaikalle. Lionsit teollaan hautasivat kaikki köyhät, nälkäänkuolleet ja tapetut joukkohautaan. He pystyttivät muistomerkin hautausmaalle ja signeerasivat sen muistutukseksi jalosta teostaan.

Punaisina tapetut 5 torparin poikaa haudattiin siunaamattomaan maahan. Heidän patsaalle "vakaumuksensa puolesta" kuolleille vietiin seppele vuosittain kuin muillekin patsaansa ansainneille. Kysynkin, onko syntyperä valittu vakaumus, josta voisi luopua saadakseen elää ja liittyä valkoisiin tai punaisiin. Tätä olen kysynyt itseltäni ollessani 10 vuotta vanhempieni omaishoitajana. Sen jälkeen palasin työhöni ja kirjoitin kirkkoherralle kiitoskirjeen vanhempieni siunaamisesta. Samalla aistin hänen asenteensa itseeni punaisen pentuna. Tämä asenne vaivasi siihen asti, kunnes hankin Taavetti -laatan  Isovanhempien hautakiveen.

Isä sai 90 -vuotispäivänään Tirkkosen sukuviirin ja Suomen lipun, jotka osoittavat tunnustetun 
sinivalkoisen värin.
Valkoiset viettivät keväisin omia juhliaan, johon kutsua ei tullut. Kun järjestön puheenjohtaja kuuli isäni sairastumisesta, hän kiirehti lupaamaan kuoltua havuseppeleen haudalle. Kerroin lupauksesta isälle, hän vastasi ääni väristen. 
- Ehtiihän tuon sittenkin.
Pidin lupausta loukkauksena enkä ilmoittanut isän kuolemasta.

Isoisäni osasi puolustautua talollisten esittämiin syytöksiin torpariudesta tai mäkitupalaisuudesta. Räätälinä ollessa Kokkolan komiassa talossa isäntä lukee sanomalehdestä ääneen tapahtuneesta varkaudesta. Siihen Isoisä esittää kysymyksen.
- Eikö kaikki varkaat tulleetkaan tapetuksi sisällissodan aikana? 
Isäntä lopettaa lukemisen, taittelee lehden kokoon ja urahtaa.
- Olisikin pitänyt tappaa ukko eikä poika.

Räätäleinä muistettiin isoisä, setä-Taavetti ja isä. Hänen ansionsa sodan aikana vedettiin hatusta, että hän sodassa olisi ollut räätälinä. Tilasin isän sotilaskantakortin ja oikaisin kirjan muistelijaa isän toimista sodan aikana. Hän osallistui aseellisena ja lääkintämiehenä sotatoimiin. Räätälin pestistä ei mainittu sanaakaan. Kiitettävä käytös mainittiin useaan kertaan.
Lähetin kirjailijalle nämä tiedot, hän vastasi.
- Olen saanut tiedot ja lukenut.

Kunnalliskoti eilen ja tänään



Päijät-Häme

Kärkölässä koetaan sote-palveluiden heikentyneen – "Ennen pelättiin joutumista vanhainkotiin ja nyt ei pääse, vaikka haluaisi"

Maakuntauudistus ei tuo suuria muutoksia Kärkölän katukuvaan. Valinnanvapautta haluavien on lähdettävä Lahteen.

Kärkölässä pelättiin, että terveysasema häviää, mutta näillä näkymin sen toimintaa jatketaan. Kuva: Juha Peurala
Kärkölässä mietitään sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuutta tulevaisuudessa, kun sote- ja maakuntauudistus toteutuu. Kärkölän pormestari Markku Koskinen (Kärkölä-ryhmä) arvioi, että sote- ja maakuntauudistus ei näy Päijät-Hämeessä yhtä isona muutoksena kuin monessa muussa maakunnassa, koska sosiaali- ja terveyspalvelut on jo siirretty hyvinvointiyhtymän järjestettäviksi. Monen kuntalaisen mielestä palvelut ovat jo kuitenkin jo huonontuneet.
– Näin monet ihmiset puhuvat. Palveluissa painotetaan voimakkaasti kotihoitoa, mutta se on hankalaa täällä, missä eletään harvaan asutusti. Kotihoidolla on työvoimapula. Ikäihmisten palveluissa linja on muutenkin tiukentunut, Koskinen sanoo.
– Ennen pelättiin, että joutuu vanhainkotiin, mutta nykyään sinne ei pääse, vaikka haluaisi.
Päijät-Hämeen maakuntauudistuksen muutosjohtaja Seppo Huldén sanoo, ettei sote-uudistuksen valinnanvapaus todennäköisesti näy mitenkään Kärkölän katukuvassa, mutta muuten vaihtoehtoja on.
– Tuskin Kärkölään yksityisiä lääkäriasemia perustetaan. Toisaalta niin kauan kuin sieltä on hyvät junayhteydet Lahteen, kärköläläisilläkin on mahdollisuus valita sote-asema Lahdesta, myös yksityisten joukosta, Huldén sanoo.

Taloudellinen asema paranee

Huldén kertoo, että Kärkölä on yksi niistä kunnista, joissa maakuntauudistuksen vaikutukset ovat vähäiset.
– Maaseutuhallinto on jo keskitetty Asikkalaan ja maatalouslomitus Sysmään. Alueellinen tienpito tulee kuitenkin valtion tasolta lähemmäs kuntalaisia, Huldén sanoo.
Kärkölän osalta valtionrahoituksen muutos on positiivinen, eli Kärkölä hyötyy siitä, että sote-palveluiden rahoitus siirtyy kunnilta maakunnalle. Vaikka nytkin palvelut järjestää hyvinvointiyhtymä, lasku tulee vielä kunnille. Mitä pienempi kunta on kyseessä sitä enemmän sote-menot voivat heilahtaa yksittäisenkin vaikean sairauden tai paljon toimenpiteitä vaativan lastensuojelutapauksen takia.
– Sote-menot ovat hankalia kunnan taloudessa, koska kyseessä on iso summa ja siinä on suuria vaihteluita. Sote-menot eivät ole kunnan kontrolloitavissa, Koskinen sanoo.

Työpaikkoja on

Kärkölän väkiluku on pienentynyt edellisten kymmenen vuoden aikana ja sen ennakoidaan jatkavan pienenemistä seuraavienkin kymmenen vuoden aikana. Kärkölässä on nykyään noin 4 500 asukasta.
– Pitäisi saada ihmisiä muuttamaan muualta Kärkölään koska syntyvyys on pienempi kuin kuolleisuus, Koskinen sanoo.
Koskinen sanoo kuitenkin, ettei ihmisten houkutteleminen muuttamaan ole helppoa. Sama tavoite on ollut olemassa jo vuosikaudet.
– Kärkölän valttina on se, että työpaikkatilanne on hyvä. Muualla asuvia ja Kärkölässä töissä käyviä on noin 600, heitä pitäisi saada asumaankin Kärkölään.

Suunta on oikea

Koskinen sanoo, että julkisen palvelun laadun parantaminen ja palveluiden tuottamisen tehostaminen on tarpeen. Nyt toteutettava sote- ja maakuntauudistus on kuitenkin varsin raskas.
– Eri puolilla maakuntaa olevien virastojen keskittäminen yhden hallinnon alle on järkevää, vaikka muuten palvelut saisivat olla hajallaan, Koskinen sanoo.
Koskisen mielestä maakuntamalli on parempi kuin suurkuntamalli.
– Vaikea sanoa, onko nyt päätetty maakuntien määrä sopiva. Toisaalta olemassa oleviin maakuntiin perustuva malli on ainakin hyvä välivaihe, jossa säilytetään jotain vanhastakin. Uudistuksessa ollaan menossa oikeaan suuntaan, mutta vaatii vielä kovasti töitä, että ratkaisu on myös pitkällä tähtäimellä taloudellisesti kannattava, Koskinen sanoo.
Päijät-Hämeen sote- ja maakuntauudistuksen kuntakierros Kärkölässä torstaina kello 18–19 kunnanviraston valtuustosalissa.
Emmi Tuomisto
emmi.tuomisto@ess.fi

tiistai 3. huhtikuuta 2018

Kolmas neljättä



Aamuhartaus


”Kirstuksen tähden”

Evankeliumien kuvaukset Jeesuksen ylösnousemuksen ensi vaikutuksista ovat yllättäviä. Kaikki neljä evankeliumia kertovat säikähdyksestä, pelosta, järkytyksestä, hämmennyksestä, epävarmuudesta. Ylösnousemuksen todistajat ja silminnäkijät ovat avuttomia, arkoja ja neuvottomia. Poissa ovat rohkeus, into ja oikeassa oleminen. Evankelista Luukkaan mukaan opetuslapset luulivat ylösnoussutta Jeesusta jopa aaveeksi ja pelästyivät suunnattomasti (Luuk. 24:37).
Minua opetuslasten hämmennys puhuttelee enemmän kuin jos he olisivat olleet uskossaan vahvoja ja pelottomia. Juuri epävarmuus ja pelko tekevät heistä niin inhimillisiä. Heihin on helppo samaistua. Jeesuksen omien joukkoon mahtuvat kaikenlaiset, uskossaan varmat, mutta yhtä hyvin he, jotka olivat varmoja vain epäuskossaan. Kristinuskon voima on siinä, että se ei rakennu onnistuneiden, viisaiden eikä voimakkaiden sankareitten varaan. Kristinuskon voima ei ole suo-rittamista eikä ponnistelua, vaan lupausta ja luottamusta olla Jumalan oma, Jeesuksen ristinkuoleman ja ylösnousemuksen tähden.
Sain tästä opetuksen muutama vuosi sitten. Silloin 4- ja 2-vuotiaat lastenlapsemme olivat mummolassa ilman vanhempiaan. He olivat mahataudin vuoksi puolikuntoisia emmekä rohjenneet lähteä kirkkoon. Niinpä sitten katsoin jumalanpalvelusta televisiosta.
Parivuotias touhusi lattialla omiaan. Synninpäästön jälkeen hän yhtäkkiä sanoi: ”Kirstuksen tähden.” Hän poimi liturgin puheesta nuo kaksi sanaa. ”Kirstuksen tähden.” Niitä hän sitten toisti messun ajan keinuhevosen kyydissä ja nukkea hoitaessaan. ”Kirstuksen tähden”, kun kieli ei taipunut sanaan Kristus. Se oli minulle vahvin pääsiäissaarna. Siinä on uskomme ydin: ”Kristuksen tähden.”
Olennaisinta ei ole uskoni laatu tai määrä. Keskeisintä on uskon kohde, se keneen uskon ja keneen laitan toivoni. Pääsiäisen tapahtumat paljastavat, että uskomme kohde on ylösnoussut Jeesus Kristus. Kun hän lähestyi pelokkaita opetuslapsiaan, hän tervehti heitä sanomalla: ”Rauha teille.” (Luuk. 24:36).
Rauha on Raamatun keskeisiä lupauksia. Jo itse sana ”rauha” esiintyy Raamatussa yli 300 kertaa. Raamatullisessa kielenkäytössä rauha ei merkitse vain sodan tai väkivallan poissaoloa. Se tarkoittaa kaikinpuolista eheyttä, hyvinvointia, turvallisuutta ja mielenrauhaa. Jäähyväispuheessaan Jeesus lupasi jättää opetuslapsilleen oman rauhansa. ”Minä jätän teille rauhan. Oman rauhani minä annan teille, en sellaista jonka maailma antaa. Olkaa rohkeat, älkää vaipuko epätoivoon.” (Joh. 14:27).
Lupaus toteutui ylösnousemuksen jälkeen, kun Jeesus näyttäytyi oppilailleen ja tervehti heitä juutalaiseen tapaan: ”Rauha teille.” Se rauha on tyystin erilaista kuin maailman antama rauha. Se on Jeesuksen pelastustyöstä nousevaa, anteeksiantamukseen ja hyväksymiseen perustuvaa rauhaa Jumalan kanssa. Se johtaa eheyteen, hyvinvointiin ja mielenrauhaan, siis sopuun itsensä ja lähimmäistensä kanssa. Tällaista rauhaa ylösnoussut Herra Jeesus meille tänään tarjoaa. Elämän rikkinäisyyden ja levottomuuden, pelkojen ja huolten keskellä me kuulemme Jeesuksen sanat: ”Rauha teille.”
Rauha ei ole ainoastaan Jumalan lahja, vaan myös tehtävä. Jeesuksen sanat kutsuvat jokaista rauhantekijäksi. Meillä kaikilla on vastuu siitä, miten suhtaudumme toisiin ihmisiin, ihmisryhmiin ja kansoihin. Tänään pääsiäisviikon tiistaina kuulemme Jeesuksen sanat: ”Rauha teille.” Siinä on muistolause tästä aamuhartaudesta, matkaeväs alkaneeseen päivään ja tulevaan aikaan. Rauha on lahja ja tehtävä.
Ennen päätösvirttä luen Herran siunauksen. Ensin siinä pyydetään Jumalaa siunaamaan, varjelemaan, kirkastamaan kasvonsa ja olemaan armollinen. Kaikkein tärkein asia sanotaan lopuksi: ”ja antakoon teille rauhan”. Jumalan siunaukset tiivistyvät tähän yhteen sanaan: rauha. Sen rauhan Kristus meille lupaa. Hän kutsuu meitä toimimaan rauhan puolesta toisten ihmisten, kansamme ja koko maailman parhaaksi.
Herra siunatkoon teitä ja varjelkoon teitä.
Herra kirkastakoon kasvonsa teille
ja olkoon teille armollinen.
Herra kääntäköön kasvonsa teidän puoleenne
ja antakoon teille rauhan.
Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen nimeen. Aamen.

maanantai 2. huhtikuuta 2018

Ihmisten pappi ihmisyydestä

Dokumenttiprojekti: Urho

Presidentti Urho Kekkonen herkkänä, ujona ja haavoittuvana. Ainutkertaista arkistomateriaalia sisältävä dokumentti vanhenevan presidentin viimeisistä vuosista läheisten ihmisten kertomana. Ohjaus Ari Lehikoinen.

Itse asiassa kuultuna: Isä Ambrosius 

Miten Risto Jääskeläisestä tuli isä Ambrosius? Metropoliitan tehtävät hiljan jättänyt Ambrosius on tunnettu ekumenian edistäjä ja mestarillinen verkostoituja. Haastattelijana Juho-Pekka Rantala

Ihmisten pappi. Arkkipiispa Kari Mäkinen Maarit Tastula haastateltavana.