Punavankimuistomerkillä hiljaisuus

Runo Anna Maija Raittila: Valvo meissä satakieli
Runo Valvo meissä satakieli Anna-Maija Raittilan teoksesta : Valvo meissä, satakieli: runoja ja runosuomennoksia.

Valvo minussa, satakieli 
sinä kokonainen antaumus    vaikka maa on harmaa 
ja kaipaus supussa ja äänesi vaisu,
sinä selvästi kutsut. Hinkuva vihellys,
kompasteleva takutus:
satakieli 
                              on jo tässä maisemassa!
Kokonainen antaumus . . . mistä äärettömän kaukaa
vieraalta mantereelta, tuttuna, tuttuna
                              oman ruumiini villistä tiheiköstä?
Valvo minussa, satakieli
sinä kokonainen antaumus      vaikka pelkään 
sinä sittenkin tulet. Minä sittenkin sitoudun 
satakielen lauluun        tähän särkyvään toivoon,
jossa kaunan paasi särkyy ja sokkelot luhistuvat 
kerros kerrokselta, yhä matalammalta ja 
                              merenpohjahiekat 
                                                      helisevät hiljaa hiljaa 
                        onnen ja epäonnen tuolla  puolen.  

Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja

Ote Anna-Maija Raittila: En ole keskipiste. Hiljaisuuden Kirja.
Tänään vietetään Kansallista veteraanipäivää. Niin sodissa kuin elämässä yleensä koetellaan ihmisen lujuutta, mutta myös ihmisen kykyä suostua haurauteen.
Tällä viikolla päivän mietelauseet on valittu Anna-Maija Raittilan Hiljaisuuden kirjasta ja sieltä löytyy ajatus lujuuden ja haurauden välisestä jännitteestä, joka kuuluu näin.

Kova kaarna ei ole mitään muuta kuin kovettuneita silmuja, vanhentuneita silmuja. Ja juuri siksi hento silmu aina lävistää, aina puhkaisee kovan kaarnan. Sharlbegin, jota näin kiihkeästi askarrutti haurauden ja lujuuden välinen jännite, oli Ranskan nuorison voimakas eettinen ohjaaja ja kaatui Ensimmäisessä maailmansodassa. Aivan mutkattomasti hän vertaa puun kasvunlakeja ihmiselämän lakeihin yhtälailla yksilön sisäisiin kuin sukupolvien välisiin.
Tällä kertaa ajattelen hänen sanojaan yksilön kasvun oman sisäisen tasapainoni kannalta. Miten minä itse suhtaudun haurauteeni ja lujuuteeni.

Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja
Kun hiljaisuus tulee tutuksi, niin se ei enää pelota. Vähä vähältä hiljaisuus alkaa kesyttää sinua. Se tuntuu tutulta, omalta. Vielä arastelet, tulee takapakkeja. Ehkä   pyyhällät jonkin kerran takaisin yleisen mielipiteen marssin remakkaan. Tai otat vanhaan tuttuun tapaasi työurakan, jonka jo ennalta tiedät käyvän yli voimiesi, velvollisuuden tunnosta, syyllisyyden tunnosta.
Mitäpä tässä enää syitä kaivelemaan. Sillä pääasia on, että peruslöytö on sinulle valjennut. Hiljaisuus piileksii sinussa itsessäsi. Sinä itse olet oman hiljaisuutesi asunto. Sinä itse olet sen kasvupohja ja nyt sinä haluat varjella tätä hentoa kasvua kuin hauraana tuoksuvaa tainta. Se on vielä salaisuus, josta et ehkä halua kertoa kenellekään. Et löytäisi sanojakaan. Mutta se alkaa piirtää ääriviivojasi sisältäsi päin, nostella näkyviin piirteitä, jotka vasta nyt tunnistat tutuiksi, omiksesi. Hiljaisuus sisälläsi alkaa kertoa sinulle: Kuka olet?

Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja 
Hiljaisuuden hyvä hämmennys.
Virikkeiden kaaos.
On toki hyvä, että kasvavalla lapsella on virikkeitä jo ensikuukausista alkaen valoisia värejä katsetta vasten. Mutta entäpä kun meillä on virikkeiden ruuhka niin sakea, ettei tajunnantila likimainkaan riitä ottamaan niitä vastaan, saati valikoimaan. Ja kuitenkin elämme niiden armoilla päivästä päivään.
Sopeudumme siihen, että aistit turtuvat ja omaehtoinen vastaanottokyky sammuu. Mikä saa meidät sopeutumaan, suostumaan turtumiseen. Onko virikkeitten kaaos niin monisäikeinen ja kasvoton, ettei enää tule mieleenkään asettua vastarintaan tai ehkä kysymyksen voi asettaa näin. Pelkäänkö hiljaisuuden tyhjää tilaa, joka on niin vapaa keinotekoisista, persoonattomista virikkeistä, että siitä alkaa hiljalleen kummuta herätteitä omalle sielulleni?

Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja 
Hiljaisuuden hyvä hämmennys.
Onkohan niin, että moni pakenee hiljaisuutta kiireeseen tai meteliin siksi, että hiljaisuudessa ei voi paeta mitään. Hiljaaolon pehmeä hämärä alkaa sarastaa kuin aamu ainakin. Sameat ääriviivat terävöityvät. Yön peittoon kääriytyneet hahmot alkavat liikahdella. Näin käy siinä vaiheessa, kun lepo on ollut riittävän pitkä ja levon pitää olla pitkä. Meillä olisi paljon opimista Pohjolan karhuista.
Hiljaisuuden ensimmäinen lahja on siis se, että siinä levätään. Jokaisella meillä on oma levon mittari kokemustemme, koettelemustemme, kipujemme ja paineittemme mukaan. Luulen, että me kaikki olemme tänä pakkojen ja ristiriitojen ja kurittomuuden aikana paljon syvemmän ja pidemmän levon tarpeessa kuin mihin meillä on aikaa tai lupa. Me kaikki kaipaamme vapauden ja hellävaraisuuden avaraa ilmapiiriä, kasvu-unta välillä ihan sikeää ja häiriintymätöntä. Mutta jotkut meistä aika-ajoin vielä muita enemmän. 
Ja kun on riittävästi levätty, koittaa mielen aamu ja ovi lennähtää auki. Valo seisoo ovella. Hieromme silmiämme ja alamme nähdä eikä siinä vaiheessa totisesti ole vielä tehty suursiivousta. Valo seisoo ovella. Se on hiljaisuuden toinen lahja

Päivän mietelause

Anna-Maija Raittila: Hiljaisuuden Kirja.
Ote Anna-Maija Raittila: Hiljaisuus ei ole pakoa mistään.
"Hiljaisuus ei ole pakenemista. Jotkut tosin arvelevat niin ja se voi johtua monista syistä. Viime vuosikymmeninä meidät on totutettu sellaisiin elämäntavan malleihin, joissa arvostetaan toisaalta toimeliaisuutta toisaalta sosiaalista vilkkautta.
Ja kuitenkin meitä suomalaisia on ijät ja ajat ympäröinyt hiljainen korpiluonto. Yhä edelleen me vapaa-aikoina hakeudumme järvelle tai metsiin. Mitä muuta on miesten kyykötys pilkkiavannolla kuin luonteva muoto olla hiljaa yksin hitaan talvisen luonnon tahdissa. Tosin siitäkin on tehty massakilpaurheilua. Eikö pakenemista ole pikemminkin se, että keskittymistä vaativaan työntekoonkin tarvitaan taustameteli tai että vaikenevat tauot juttuseurassa tuntuvat kiusallisilta.
Mutta kenties lakkaamaton hyörinä ja hälinä siihen vetäytyminen voi johtua mielen masennuksesta tai siitä, että ote omaan elämään, sen mahdollisuuksiin on hervonnut. Aivan kuin ei olisi voimaa pysähtyä kuuntelemaan, mitä oma sisin haluaa."

Pääministeri kunnioitti punavankimuistomerkkiä seppeleellä Lahdessa (22.4.2018 15:05