perjantai 31. elokuuta 2018

Hiljaisuus puhuu

Aamun ajatus
Sinun tulee antaa aikaasi kanssaihmisillesi. Vaikka se olisi miten pientä, tee jotain muiden puolesta – jotain, mistä et saa palkkaa, vaan etuoikeuden tehdä se.

-Albert Schweitzer

Hiljaisuuden viikonloppu ryhmässä sai ihmeitä aikaan. Tiesinhän sen vaikutuksen edellisestä kerrasta, josta oli kulunut aikaa jo lähes 30 vuotta. Tilanne kuitenkin sama suurten muutosten jälkeen. Lukuvuoteni on aina alkanut syyskuun ensimmäisestä päivästä.

Aamun ajatus
Miksi sinun pitäisi hukata vuosia
elämästäsi ja kokemuksia päivistäsi
sen takia, että jonkun mielestä sinä
et voi onnistua? Vain sillä on
merkitystä oletko itse samaa mieltä

tiistai 28. elokuuta 2018

maanantai 27. elokuuta 2018

Kaupunkiin

Kesäloman 1. sade viimeisenä lomapäivänä.

tiistai 21. elokuuta 2018

Parasta ennen

Parasta vanhustenhoitoa Jakso 1 
1/4. Smedsbergetin vanhainkodin tavoitteena on tulla neljässä kuukaudessa Ruotsin parhaaksi vanhainkodiksi. Henkilökuntaa opastavat professori Yngve Gustafson ja hoitoasiantuntija Jane Lindell Ljunggren. (U) 

Parasta vanhustenhoitoa Jakso 2 
2/4: Hengenvaaralliset reseptivapaat lääkkeet. Smedsbergetin vanhainkodin asukkaiden lääkitystä muutetaan, ja tulokset näkyvät heti. Henkilökunta joutuu opettelemaan uusia työtapoja. (U) 

Parasta vanhustenhoitoa Jakso 3
3/4: Kunnon ruokaa yhteiskuntamme rakentajille. Kokki Leif Mannerström näyttää, että hyvää ja ravitsevaa ruokaa voi valmistaa niukoillakin määrärahoilla. (U) 

Parasta vanhustenhoitoa Jakso 4
4/4: Kuinka on onnistuttu? Smedsberegetin vanhainkodissa valmistellaan suurta kesäjuhlaa hivenen hermostuneissa tunnelmissa. Onko vanhainkoti onnistuttu nostamaan neljässä kuukaudessa Ruotsin parhaaksi? (U) 


Pastori Hilkka Olkinuora, Uusimaa. Hartauden musiikkina "Dona Nobis Pacem", säv. W.A. Mozart, es. Nokkahuiluyhtye Scaramella. Hartaus on uusinta syyskuulta 2016. 

Onnettomuustutkintakeskus aloittaa tänään Kuopion linja-autoturman osallisten kuulemisen – bussi nostettiin yöllä pois junaradalta (25.8.2018 0:18) 

lauantai 18. elokuuta 2018

”Elämä on parasta itse tehtynä”

Kuusi kuvaa: Marianne Heikkilä haluaa olla mutkaton Martta-johtaja
Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä on ehtinyt toimia jo monessa roolissa ja ammatissa elämänsä aikana. Nykyisen työn ohessa hän tekee useammassa paikassa vapaaehtoistyötä, toimii pappina, sijaisäitinä sekä äitinä omille lapsilleen.
Hänet headhantattiin Kirkon Ulkomaanavun palveluksesta äitiysloman aikana Marttojen keulakuvaksi, vaikka ruuanlaitto ja kotitalous eivät olleet hänen vahvuuksiaan ollenkaan. Mariannen aurinkoinen pappisolemus saa kiitosta, sillä hänellä on hyvin lämmin ja mutkaton tapa kohdella muita.
Marttaliitto on suuri jäsenjärjestö, joka tekee hyvin konkreettista arkeen liittyvää työtä. Marianne toivoo olevansa sellainen johtaja, joka antaa muille tilaa loistaa ja toteuttaa itseään.
Seitsemän vuotta Marttaliiton pääsihteerinä on vaikuttanut Marianne Heikkilän arkeen. Hän on oppinut arvostamaan kädentaitoja kuten ruuanlaittoa, siivoamista ja vaatteiden huoltoa. Nyt Martat ovatkin ajan trendien ytimessä kun puhuvat kotoilun taidoista. Tänä päivänä he opettavat myös kestävää kehitystä.
– Martoissa ajatellaan, että uuden oivaltamisen mahdollisuus on tärkeää. Kaikkia sellaisia taitoja, jotka vahvistavat arjenhallintaa ja hyvää elämää, voi opetella. Oman elämän hallitseminen tuo turvallisuuden tunnetta, toivoa ja näköalaa, eikä silloin ole koskaan yksin elämässään. Marttojen yksi slogan onkin ”Elämä on parasta itse tehtynä”, kuvailee Marttojen energinen johtaja.
Marianne Heikkilän omat vanhemmat työskentelivät muodin ja vaatteiden parissa Mariannen isoäidin Kaisu Heikkilän vaatetehtaassa. –Vanhempani olivat toki kotona, mutta henkisesti etänä. Lapsuuden tärkeimpiä henkilöitä olivat kotiapulaiset, jotka eivät olleet äidinkorvikkeita, vaan suorastaan äitejä. He hoitivat kodin, tekivät ruuan, hakivat lapset koulusta ja piirsivät ja lukivat meille lapsille, hän muistelee.
– Tärkeä henkilö elämässäni on ollut isän äiti, Kaisu Heikkilä. Hänellä oli aikaa myös minulle, kertoo Marianne onnellisena. - Mummoni oli minulle turva ja toivo ja vahvan naisen esikuva, joka pyöritti yritystään, toimi naisrotareissa ja erilaisissa järjestötehtävissä sekä näytti miten maailmaa voi parantaa ja epäkohtiin puuttua.
Kun Marianne voitti kauneuskilpailuissa matkan Pariisin, oli mummo ainoa, joka ehti Mariannen seuraksi matkalle. – Kun hän vei minut Pariisissa revyteatteri Moulin Rougeen katsomaan alastomia can can -tanssijoita, ajattelin että onpa minulla rajoja rikkova isoäiti.
Mariannen äiti, Roswitha Möhring oli 1960 - ja 1970 – luvuilla paljon julkisuudessa malliuransa vuoksi, joten julkisuus on tullut Marianne Heikkilälle tutuksi lapsesta lähtien. - Äiti opetti minulle miten puhun kameralle ja miten kävelen muotinäytöksissä. Äidin kontaktien avulla pääsin myös Yleisradioon töihin. – Toimin tv-juontajana ja sain hyvän journalistisen kokemuksen, hän iloitsee.
- Nykyään pidämme paljon yhteyttä äidin kanssa, vaikka hän asuu kaukana Lieksassa.
Marianne sanoo olevansa kiitollinen hyvistä isovanhemmistaan. Hän iloitsee siitä, että myös hänen lapsillaan on myös läsnä olevat isovanhemmat. Isovanhempien merkitys lapselle on tärkeä, jos suhde saa syntyä. 
-  Olen kiitollinen, että anoppi ja appi ovat antaneet meidän lapsille mummolan.  Läsnäolon lisääminen on ollut myös meidän tavoitteena omien lastemme suhteen. 

Kuuntelen tarkkaan Marttaliiton keulakuvan kertomusta kuudesta kuvasta. Vapaaehtoiseksi pakoksi on osakseni langennut valita suuresta valokuvamäärästä kuvia palveluasuuntoon siirtyneelle suvun järkijätkälle. Hänen vähäiset, omat kuvansa ovat pyörineet papereiden mukana. Kulmat pyöristyneet ja kuvien henkilöt haalistuneet, elettiinhän sodan jälkeistä aikaa eikä filmaaminen ollut jokapäiväistä toimintaa.
Nyt on kotiseuturetki tehty ja valokuva-albumit kerätty yhteen. "Voimauttavan valokuvan -perusteet" kurssi kahdeksan vuotta sitten on suuntaa-antava, mitä valokuvat kertovat ajasta, elämästä ihmisestä ja suvusta. Yhdessä kuvien katsominen olisi mielekkäämpää kuin yksin pähkäillä, mitä muistoja kuva tuo mieleen.

keskiviikko 15. elokuuta 2018

Jännevirran sillalla 1961

57 vuotta sitten (Lähde: Wikipedia)



Tutulla tiellä ei eksyä saata

Virsi päivässä: 975 Tutulla tiellä ei eksyä saata / Arkinen halleluja


Keskiviikon aamuhartauksissa muistellaan omaa elämää kristittynä.
Kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen, Helsinki
Virsi 586:1-2. Virsi alkaa sanoin "Jumala, meille armossa". Cetus Noster (vokaaliyhtye).

tiistai 14. elokuuta 2018

Kesälomalla

Kesäloma 2018 elokuu
https://scontent.fhen1-1.fna.fbcdn.net/v/t1.0-9/39071419_1020711524769995_1654286720834732032_n.jpg?_nc_cat=0&oh=e922269b7405c30bc053329fa4aeac09&oe=5C0C71BD
Kesäkonsertti Schönbrunnista 
Wienin filharmonikot avaavat kesäkauden perinteisesti Schönbrunnin linnan pihamaalla Wienissä. Orkesteria johtaa Valeri Gergijev.

sunnuntai 12. elokuuta 2018

Jano


Kirjailija Torsti Lehtisellä on ollut värikäs elämä. Torsti Lehtisen elämä on myös vaikuttava muutostarina, jonka päähenkilö ponnistaa Kallion slummeista ja päihteiden ja rötösten maailmasta yliopistoon filosofian laitoksen opiskelijaksi ja vapaaksi tutkijaksi. Hän on tehnyt kymmenien eri ammattien töitä aina merimiehestä ohjelmistosuunnittelijaksi ja päätoimittajaksi asti. Viimeiset 40 vuotta hän on elättänyt itsensä vapaana kirjailijana. Lehtisen mittavan tuotannon keskiössä ovat eksistenssin kysymykset, joita myös Lehtisen tutkima tanskalainen filosofi Søren Kierkegaard pohti. Ohjelman on toimittanut Sari Valto.

maanantai 6. elokuuta 2018

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Der ingen skulle tru at nokon kunne bu.

Tiettömän taipaleen takana Jakso 4

Tiettömän taipaleen takana Jakso 1 
Kausi 10, 1/6. Pål Ryland, Trude Søilen ja heidän kolme tytärtään asuvat Solundin saaristokunnan Tangenesissä, minne pääsee vain vesiteitse. Elämä muuttuu, kun pitkään odotettu tie valmistuu.

keskiviikko 1. elokuuta 2018

1. elokuuta


Keskiviikon aamuhartauksissa muistellaan omaa elämää kristittynä.
Kenttäpiispa emeritus Hannu Niskanen, Helsinki
Virsi 903:1-3. Virsi alkaa sanoin "Soi, virteni kiitosta Herran". Minsku Tammela (laulu), Tommi Asplund (viulu), Senni Valtonen (kantele), Maria Kalaniemi (harmonikka), Hannu Rantanen (basso), Timo Alakotila (piano).