”Elämä on parasta itse tehtynä”

Kuusi kuvaa: Marianne Heikkilä haluaa olla mutkaton Martta-johtaja
Marttaliiton pääsihteeri Marianne Heikkilä on ehtinyt toimia jo monessa roolissa ja ammatissa elämänsä aikana. Nykyisen työn ohessa hän tekee useammassa paikassa vapaaehtoistyötä, toimii pappina, sijaisäitinä sekä äitinä omille lapsilleen.
Hänet headhantattiin Kirkon Ulkomaanavun palveluksesta äitiysloman aikana Marttojen keulakuvaksi, vaikka ruuanlaitto ja kotitalous eivät olleet hänen vahvuuksiaan ollenkaan. Mariannen aurinkoinen pappisolemus saa kiitosta, sillä hänellä on hyvin lämmin ja mutkaton tapa kohdella muita.
Marttaliitto on suuri jäsenjärjestö, joka tekee hyvin konkreettista arkeen liittyvää työtä. Marianne toivoo olevansa sellainen johtaja, joka antaa muille tilaa loistaa ja toteuttaa itseään.
Seitsemän vuotta Marttaliiton pääsihteerinä on vaikuttanut Marianne Heikkilän arkeen. Hän on oppinut arvostamaan kädentaitoja kuten ruuanlaittoa, siivoamista ja vaatteiden huoltoa. Nyt Martat ovatkin ajan trendien ytimessä kun puhuvat kotoilun taidoista. Tänä päivänä he opettavat myös kestävää kehitystä.
– Martoissa ajatellaan, että uuden oivaltamisen mahdollisuus on tärkeää. Kaikkia sellaisia taitoja, jotka vahvistavat arjenhallintaa ja hyvää elämää, voi opetella. Oman elämän hallitseminen tuo turvallisuuden tunnetta, toivoa ja näköalaa, eikä silloin ole koskaan yksin elämässään. Marttojen yksi slogan onkin ”Elämä on parasta itse tehtynä”, kuvailee Marttojen energinen johtaja.
Marianne Heikkilän omat vanhemmat työskentelivät muodin ja vaatteiden parissa Mariannen isoäidin Kaisu Heikkilän vaatetehtaassa. –Vanhempani olivat toki kotona, mutta henkisesti etänä. Lapsuuden tärkeimpiä henkilöitä olivat kotiapulaiset, jotka eivät olleet äidinkorvikkeita, vaan suorastaan äitejä. He hoitivat kodin, tekivät ruuan, hakivat lapset koulusta ja piirsivät ja lukivat meille lapsille, hän muistelee.
– Tärkeä henkilö elämässäni on ollut isän äiti, Kaisu Heikkilä. Hänellä oli aikaa myös minulle, kertoo Marianne onnellisena. - Mummoni oli minulle turva ja toivo ja vahvan naisen esikuva, joka pyöritti yritystään, toimi naisrotareissa ja erilaisissa järjestötehtävissä sekä näytti miten maailmaa voi parantaa ja epäkohtiin puuttua.
Kun Marianne voitti kauneuskilpailuissa matkan Pariisin, oli mummo ainoa, joka ehti Mariannen seuraksi matkalle. – Kun hän vei minut Pariisissa revyteatteri Moulin Rougeen katsomaan alastomia can can -tanssijoita, ajattelin että onpa minulla rajoja rikkova isoäiti.
Mariannen äiti, Roswitha Möhring oli 1960 - ja 1970 – luvuilla paljon julkisuudessa malliuransa vuoksi, joten julkisuus on tullut Marianne Heikkilälle tutuksi lapsesta lähtien. - Äiti opetti minulle miten puhun kameralle ja miten kävelen muotinäytöksissä. Äidin kontaktien avulla pääsin myös Yleisradioon töihin. – Toimin tv-juontajana ja sain hyvän journalistisen kokemuksen, hän iloitsee.
- Nykyään pidämme paljon yhteyttä äidin kanssa, vaikka hän asuu kaukana Lieksassa.
Marianne sanoo olevansa kiitollinen hyvistä isovanhemmistaan. Hän iloitsee siitä, että myös hänen lapsillaan on myös läsnä olevat isovanhemmat. Isovanhempien merkitys lapselle on tärkeä, jos suhde saa syntyä. 
-  Olen kiitollinen, että anoppi ja appi ovat antaneet meidän lapsille mummolan.  Läsnäolon lisääminen on ollut myös meidän tavoitteena omien lastemme suhteen. 

Kuuntelen tarkkaan Marttaliiton keulakuvan kertomusta kuudesta kuvasta. Vapaaehtoiseksi pakoksi on osakseni langennut valita suuresta valokuvamäärästä kuvia palveluasuuntoon siirtyneelle suvun järkijätkälle. Hänen vähäiset, omat kuvansa ovat pyörineet papereiden mukana. Kulmat pyöristyneet ja kuvien henkilöt haalistuneet, elettiinhän sodan jälkeistä aikaa eikä filmaaminen ollut jokapäiväistä toimintaa.
Nyt on kotiseuturetki tehty ja valokuva-albumit kerätty yhteen. "Voimauttavan valokuvan -perusteet" kurssi kahdeksan vuotta sitten on suuntaa-antava, mitä valokuvat kertovat ajasta, elämästä ihmisestä ja suvusta. Yhdessä kuvien katsominen olisi mielekkäämpää kuin yksin pähkäillä, mitä muistoja kuva tuo mieleen.