lauantai 29. elokuuta 2020

Aikaan saatu sadassa vuodessa, aika repiä, aika rakentaa

Valontuojat  

1 v 1 kk, 35130 katselua

Dokumenttielokuva Lapin sähköistämisestä ja pojista isiensä jalanjäljillä. Tarinansa jakavat sekä raskaan linjanrakennustyön tehneet asentajat että syrjäkylien emännät, jotka kokivat kodeissaan sähkön tuoman helpotuksen 1940-80-luvuilla. Lapin sähköistäminen oli valtava ponnistus, joka se turvasi syrjäkylille tasa-arvoiset elinehdot, mutta vaati myös uhrauksia. Ohjaaja Antti Haase tekee tutkimusmatkan isiensä elämäntyöhön. (U)

 

keskiviikko 26. elokuuta 2020

Omaelämäkerrallinen 10 -vuotiaan korvin kuultuna

Aamuhartaus 26.8.2020 Rovasti Pirjo Vahtola, Kaarina
Keskiviikkoaamuisin hartaudet ovat omaelämäkerrallisia. Tänään hartaussarjan aloittaa rovasti Pirjo Vahtola, Kaarina. Virsi 492:1-2. Virsi alkaa sanoin "Ystävä sä lapsien". Soile Isokoski (sopraano), Marita Viitasalo (piano)

tiistai 25. elokuuta 2020

Four Horsemen -sykli on tullut tiensä päähän

Aamun ajatus
”Jos aiemmin sovittua ryhdytään laveasti tulkitsemaan, on vahva yleensä vahvimmillaan. Ja heikko heikoimmillaan. Tulkinnan tie on ongelmallinen myös koko kansainvälisen sääntöpohjaisen järjestelmän kannalta.”
- Sauli Niinistö

maanantai 24. elokuuta 2020

The Book aikakauslehden muodossa vs digitaalisena taskussa

Vanhurskas on elävä uskosta - PDF Free DownloadPisara 
Vanhurskas saa uuden käännöksen.
Mitä uutta on Uuden testamentin uudessa käännöksessä? Tuomas Juntunen (Ilm. 13:9-10). 



The Book – Uusi testamentti – kristillinenkirjakauppa.fi 


Kuvitettu Uusi testamentti aikakauslehden muodossa. Korkealaatuiset ja koskettavat valokuvat nykyajan elämästä tuovat uuden näkökulman 2000 vuotta ...

lauantai 22. elokuuta 2020

Kaksi sokeaa miestä ja kolme sokeuden lajia

Aamuhartaus 22.8. Metropoliitta Elia, Ortodoksinen kirkko, Oulu
https://areena.yle.fi/audio/1-50547866

keskiviikko 19. elokuuta 2020

Rajoja ei siirretä sotimalla, vaan neuvottelemalla

Neuvotteluhalukkuus on hakusessa, kun on päättänyt laajentaa reviiriään toisen tontille. Kuulen totuuden radiosta uudelleen kohteena Israelin tilanne. Korona kieltää matkustamisen, siksi pysyttelen sisätiloissa ja kuulen muistisairaan Ailin kanssa käydyn keskustelun tyttärensä kanssa. Rajoja ei siirretä sotimalla, vaan neuvottelemalla, toteaa muistisairas omalla äänenpainolla.

Huhtikuun jälkeen en ole nähnyt talon asukkaita. Olo on kuin asuisi autiotalossa. Keväällä ei ollut ryhmien lopettajaisia eikä syksyllä tule ryhmien aloittajaisia. Hoivakodeissa on vielä huonommin, kun omaisia syytetään ennen hoivakotiin siirtymistä, 
- sinä estit kotipalvelun järjestämisen veljellesi. 
Mainitsin veljen asumisoikeus- ja hallintatestamentistä kuolemaan asti. 
- Mitä lie vanhemmat höpisseet. 
Kuinka sinä arvostat asumista omassa asunnosssa vs vuokra-asunnossa? 
Siihen minulla oli vastaus, kuinka kunnanlääkäri arvosti vanhojen ihmisten muuttamista tiettömien taipaleiden takaa palvelujen lähelle kirkonkylään. Eläkeläisten juhlan pääpuhujana hän otti muuttamisen pääaiheeksi: 
- Tänne ne tulevat istumaan vanhustentalojen pihamaille kuin lakovarikset. Pysyisivät entisillä elomaillaan.
Sanottuani tämän puhelin kolahtaa korvaan ja yhteys katkeaa. Muistan tämän kuin eilisen päivän, mainitsihan isäni nimityksen lakovarikseksi aina kun kunnanlääkäristä tuli puhe. 

Edellä kuvatun keskustelun voi tarkistaa kirjeestä, jonka muistisairas kirjoitti tyttärelleni. Muistisairas ilmoittautui ainoaksi asioiden hoitajaksi potilaan sisäänkirjautumistilaisuudessa. Hän mitätöi potilaan tekemät Kela- ja pankkivaltakirjat, joilla olimme potilaan asioita hoitaneet. Hoivakoti ryhtyi potilaan asioita hoitamaan. Ja millähän oikeudella, kysyn vielä monta kertaa? 

"Asumisoikeus- ja hallintatestamentti kuolemaan asti" ei ollut viranhaltijoille eikä sisaruksille tuttu asia. Sitä selvittämään on määrätty yleinen edunvalvoja. Osakkeen maksut ovat potilaan maksuja, olipahan hän sairaalassa tai hoivakodissa. Eikä se maksuvelvollisuus muuksi muutu. Edunvalvojan valta päättyy potilaan kuolemaan, samoin osakkeen maksujen maksu kuolemaan asti.

      Aamun Ajatus
 Pois mielestä vaivat ja murheet! 
Pysyköön, mitä muuttaa ei saata! 
Nyt iloitkoon ken tahtoo, 
sillä huomista ei voi taata.  
-Lorenzo de Medici

sunnuntai 9. elokuuta 2020

Omituinen luontoääni ennen aikamerkkiä aamulla

Käen kiihko on pian ohi

Summerin ääni herättää klo 3.59. Painan sen mieleen odotellessani uutisia maailmalta. En saa enää unen päästä kiinni, vaan pyöriskelen sängyssä etsien hyvää, rentouttavaa asentoa. Ennen seitsemää aallot lyövät rantaan ja sitten tulee yllätys. Käki on lakannut kukkumasta ja tilalle on tullut luontoäänet mereltä. Jostakin syystä kuulen äänet ihan eri paikasta, kuin mistä ne on tallennettu.

Yöklassinen lauantaiaamuun soi loppuun. Kantanauhan viimeinen kappale (05:56 Gershwin: Short story (Leila Josefowicz, viulu, ja John Novacek, piano) jää soittamatta ja sieltä saan vangittua musiikin ennen kuuden uutisia. (05:33 J. Haydn: Sinfonia n:o 96 D-duuri (Ihme) (Oregonin SO/Carlos Kalmar) Ohjelmatiedoista poiketen Ihme on viimeinen kappale ennen luontoääniä. Luhtakana äänessä.

Luhtakana, Rallus aquaticus - Linnut - LuontoPorttiSyventävää klassista Homiliuksen Messias-oratorio 
soi loppuun Yöklassisen viimeisenä numerona ennen seitsemää sunnuntaiaamuna.  06:34 Tulindberg: Jousikvartetto n:o 2 d-molli (Pohjanmaa-kvartetti). Tarkistan ovatko luontoäänet samat lauantai- ja sunnuntaiaamuna. Aallot lyövät rantakiviin ja luhtakana on äänessä. Tove Janssonille liputetaan


Lintulaudalla, 1. osa: punatulkkuSunnuntaiyön yöklassinen ja herätys maanantaiaamuna. Viimeisenä soi  05:43 Melartin: Pienoiskuvia op.23 (Risto Kyrö, piano). Merenaaltojen jälkeen äänessä on Punatulkku, viikon luontoääni. Yöklassisen jäljitys tuotti tuloksen, että ennen kuuden uutisia saan kaikki päivään liittyvät tiedot; auringonnousuajoista, nimipäivistä, maiden kansallispäivistä. Merenaallot on sama äänitys, luontoääni vaihtuu viikoittain.

maanantai 3. elokuuta 2020

Tapio -laivan kiviarkkulaituri meidän rannassa

Hirsiarkkulaituri - Katariina Sewón - sidottu(9789522541611 ...Aamuhartaus 3.8.2020 Seurakuntapastori Saara Palmunen, Turku
Seurakuntapastori Saara Palmunen, Turku. Virsi 255:1, 4. Virsi alkaa sanoin: "Taivasten taivaisiin et mahdu", Radion kamarikuoro, joht. Tarja Viitanen, ja Pertti Eerola, urut. 

Ranta on niin syvä, että laiva pääsi laituriin ottaen mukaansa kirkkoon lähtijät. Toinenkin asia tulee mieleen kesästä Vihtaniemellä. Rantakaavan tarpeellisuutta tarkastellessa tuli esille suojeltavat kasvit, linnut ja muut eläimet. Keräsin kasvistoon 120 kasvia, mutta kasvistoa käytti hyväkseen taajamassa asuvat serkut, jotka eivät olleet innostuneita kasvien keruusta. Sain kasvistoni takaisin kaatopaikkakuormasta ja siinä paljastui, kuinka työni oli mennyt hukkaan. 

Koen kaikessa Vanhan Tirkkolan paikan häviämisen maailman kartalta. Samalla jaettiin 440 hehtaaria Tirkkolan maita niille, jotka katsoivat sen heille kuuluvan. Tirkkoset jatkoivat elämää torppareina, loisina ja kylänloppulaisina. Ja sama painostus jatkuu tänä päivänä isovanhempien ahkeruudella hankkimaan 13 ha maapalaan. Vanhemmat ostivat lisämaaksi naapurin tilan, joten pinta-ala kaksinkertaistui. 

Kokapensaan hävittämisestä vastaava henkilö ajatteli toisin kuin suomalainen EU-tarkastaja peltojen paketoimisen jälkeen. Kokapensaista saatava tulo oli perheen ainoa tulonlähde eikä tarkastaja ottanut sitä perheeltä pois. EU -tarkstaja käynnillään totesi. Perunamaa on liian suuri pienelle perheelle. Sitä on pienennettävä sanktion uhalla. Näin kunnanmökkiläiset jäivät ilman perunoita peltojen paketoimisen jälkeen ja muuttivat mantereen puolelle tyhjiksi jääneisiin opettajien asuntoihin, kun koulutkin lakkautettiin.

Toivoton tapaus -tohtori

Hulluus kylässä
toistaiseksi 89386 katselua 
Kellokosken sairaalan 101 vuotta. Elokuva yhteisöstä, jossa potilaiden läsnäolo on osa ympäröivää kylää. Sisältää ainutlaatuista materiaalia sairaalan historiasta ja nykyelämästä suljetulla osastolla. O: Valve & Stenros. (U)

Pisara

Pisara Jakso 39 
Rukous ei ole pakoa vaan avautumista. Hengellinen ohjaaja Lauri Maarala oppii mystikoilta (Mark. 1:35-37).

Onko meillä kaikki kotona?

Huh, huh! johtuuko se raudanpuutteesta vai bloggerin uudistuksesta. Vehtasin monta päivää palauttaakseni vanhan käyttöliittymän. Vihdoinkin se onnistui, kun seurasin ohjeita oikealta vasemmalle. Olin sekaisin kuin Ailin puhelin, katseli päivän muistiinpanoja kalenteristaan ja luki niitä tyttärelleen ääneen. Ei tiennyt, oliko Aili vai puhelin sekaisin. Hän tarkensi kirjoittamaansa. "Aili selvisi jo."

Olen jossain enkä ole yksin. Meitä on satojatuhansia ikäihmisiä, jotka tarvitsemme muutoksessa apua. Ei auta Sademiestäkään puhelinluettelon numeroiden muistaminen alusta loppuun, vaan tarvitsee käytännön asioissa apua. Meidän perheen Järkijätkä tarvitsi apua raha-asioiden hoidossa. Vanhemmat antoivat hänelle testamentin asua heidän hankkimassaan osakkeessa heidän kuolemansa jälkeen. Hallintaoikeus kestää testamentin saajan kuolemaan asti. Tämä aiheutti sisaruksissa ja holhoustoimessa saman reaktion kuin Sademiehen isän kuolema ja 3 miljoonan perintö. Toinen veli sai vanhan auton ja ruusupensaita.

Vanhemmat hoitivat asiansa niin, että kaikki kahdeksan perillistä sai yhtä paljon lapsuuskodista. Isä kutsui vain minut omaishoitajaksi, kun Järkijätkä ei enää pärjännyt heidän kanssaan. Nyt on hänen vuoronsa saada apua muistisairaana palvelukeskuksessa. Osakkeen vastikkeet ja muut maksut ovat hänen maksujaan kuolemaansa asti. 

Tästä muutoksesta alkaa viimeinen villitys, kun kukaan virkansa puolesta sosiaalipalveluja hoitava ei tiennyt, mitä hallintaoikeustestamentti tarkoittaa. Sitä ei sanota irti kuin vuokrasopimusta. Juristin viimeinen neuvo oli, että testamentin haltijan on itse vuokrattava osaketta, kun hän asuu palvelukeskuksessa. Häntä eivät raha-asiat eikä testamentit enää liikuta, vaikka terveinä päivinään hän huolehti, että laskut on maksettava.

Katsoin elokuvan Sademiehestä tarkkaan ja sovellan sen tapahtumat hyvinvointivaltion tapaan toimia auttajaa ja autettavaa kohtaan. He eivät tunne asiakkaitaan ja koronaeristys lisäsi vielä yksinäisyyttä pienessä huoneessa. Samalta varmasti tuntuu kuolemantuomiota odottavasta sellissään varsinkaan, kun ei ole syyllinen sairastumiseensa.

lauantai 1. elokuuta 2020

Järkijätkä, normaalista kaukana

Sademies

Neljän Oscarin draamakomedia kahdesta hyvin erilaisesta veljeksestä. Charlie on itsekäs juppi ja Raymond omaan maailmaansa sulkeutunut autistinen nero. Kun isä testamenttaa miljoonansa jälkimmäiselle, sieppaa Charlie Raymondin mukaansa tien päälle. Pääosissa Tom Cruise, Dustin Hoffman, Valeria Golino Ohjaus: Barry Levinson. (Rain Man, USA 1988)
Tiesitkö? Sademiehellä oli oikea esikuva: Kim Peek muisti 12 000 kirjaa ulkoa