"Olipa kerran ukko ja akka, jotka asuivat Mustanmeren rannalla." "Asuiko se ukkokin siellä?" Yritän kirjoitta tämän päivän satua muistini mukaan, mutta sen julkaisemisesta päättää Blogger. Sinne hävisi pitkä kirjoitus, jossa kerroin tilanteista mielikuva lampaasta. "On hyvä, kun olet täällä." Sain jäädä kuolevan luokse pitämään kädestä, kun päällisinpuolin jäljet oli siivottu. "Vaikka olet täällä, saa sinun isäsi kuitenkin kohtauksia." Se oli sairaanhoitajan kommentti, kun pyysin hoitajalta ensiapua. "On hoidettu", oli vastaus kun kysyin hänen vointiaan puhelimella.
Auton alle jäänyt siili kuivatettiin katolla auringossa, turskat lipeäkalaksi ja poronpaistit tekeytyvät säilyväksi riukukuivatuksessa. Alzheimer ei kuivattanut isääni luurangoksi. Sen teki kolmessa kuukaudessa lihakseen pistetty nesteenpoistopiikki. Kun lihakset olivat hävinneet, kiemurteli isä kivusta, kun petohavukan ote tarttui olkapäähän ja toinen ote työnsi piikkiä luiden väliin. Kaikki tämä ennaltaehkäisyksi, ettei sama kohtaus uusi, jonka seurauksena kotona hoitaminen tuli mahdottomaksi ja isä jäi sängynpohjalle toisten käänneltäväksi.
Vaikka olin siellä kuolevien hoitajana, hoidettavat kuitenkin kuolivat. Erisävyisiä vastauksia saadessani sydän läpätti kuin lampaansaparo. Kuoleman kulkiessa ohi kylmä karsi selkää, mutta sydän oli rauhallinen. Näistä tilanteista kertoakseni pitää käydä vielä kokemuskertojakoulutus, että osaan puhua vain sellaista, mitä poliittinen kuulija haluaa kuulla. Blogger näin opetti virheellään, mutta jatkan ilman koulutusta. Elämä opettaa elämään. Kuinka lie kuoleman laita?
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti