"Pikku lintu riemuissaan, laulelevi oksallaan, ei hän jouda suremaan eikä kaipaamaan." Aamukuudelta tämä sävel sai minut kiirehtimään kirkonkammarista työpaikalleni isän luokse kevein askelin. Laulu ei ehtinyt loppua radiossa, kun avasin sen isän kuultavaksi. Itse laitoin kahvia tulemaan. Mielessä soivat sävelet keinuttivat minua milloin Tonavan aalloilla, milloin elimme elämää juoksuhaudoissa. Meillä oli isän kanssa eri laulut.En tiennyt, mitä muistoja Hurttiukko herätti isässäni, mutta olin saanut levyn anteeksipyyntönä. Asiakas tuli pienessä hiprakassa hierottavaksi, ehti riisuutua kokonaan ja joutui pukemaan vaatteet takaisin päällensä saman tien. Oli hurjistunut, kun en suostunut hieromaan. Anteeksipyyntönä seuraavalla kerralla hän antoi minulle Hurttiukon.
Koskela meni kiljuhumalassa päällystön korsuun ja puhui venäjää. Siellä laulettiin Eerikaa. Riehuva Koskela sidottiin köysiin ja tuotiin omiensa luo. Tuli uusi käskynjako, kuka vastaa ryhmästä. Tätä tilannetta eletään päivästä toiseen omaishoidonsodassa, eikä meillä ryhmänä ole mitään hätää, olemmehan ainoat selväpäiset tehtävässämme, ilman viinaa teeskentelemättä. Pitää vain nähdä, ettei keisarilla ole uusia eikä vanhoja vaatteita, vaan on auttamattomasti alasti. Omaishoidosta ooppera on hymmäilty monta kertaa, välillä tulee ymmärrettäviä sanoja, joita kuulija ihmettelee: "Kuuntelen tuota sinun hyminääsi, mutta mitään tuttua siinä ei ole. Ei päätä eikä häntää." Se on Symphonie Nr. V e-moll "Aus der Neuen Welt" Anton Dvorak. Saa jatkoa DVD:nä, elää runoissa ja lauluissa ja taiteilijoiden maalaamissa tauluissa ja elämäkerroissa. Lakipykäläviidakkossa on kylmä tai kuuma kuin kiinalaisessa helvetissä. Siellä tehdään tuonpuoleisessa samaa kuin ennen kuolemaa. Jatkakaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti