Kuva: Kaarina Järvi
"Koteihin, huoliin uupuneihin, Henkesi hyvän maja tee." (Siionin virsi 199:2)
Eläkeläiskerhojen pyydetyin luennoitsija oli kunnanlääkäri. Isäni tunsi olevansa joukkoonkuulumaton. Vanhempani olivat tulleet kirkonkylään asumaan, kun kaikki palvelut olivat loppuneet tiettömän taipaleen takana. Lääkäri puhui pysymisestä entisessä elinympäristössä.
- Tänne he tulevat ja istuvat kuin lakovarikset penkillä.
Näin lääkäri arvotti maalla ikänsä asuneiden työn. Pörriäistä sakotettiin, kun kuseskeli kuin koira mihin sattuu. Valitteli kaljanjuonnin haittapuolta.
- Tule Lautalaan rengiksi pilkkomaan puita. Saat kusta vaikka rappuselta lääkärin luvalla. Alkoholiriippuvaiset saivat eläkepäätökset lääkärin puoltamana, mutta sairauksien hoitaminen ei oikein ollut lääkärin alaa. Isäni kilpirauhassairaus ja äitini verenpaineenhoito yksityisen kautta sai lääkärin toteamaan:
- Sitä kun luulee elävänsä ikkuisesti, niin pitää hakea apua oman kunnan ulkopuolelta.
Lääkäri eli niinkuin opetti: Kun työkyky menee, joutaa kuolla. Ja sen hän myös toteutti. Kesken jäi isänä oleminen pienille lapsille, kun Luoja vaati tilille kylvetyistä sanoista. Sijaiskärsijäksi ei kukaan ilmoittautunut. Isäni kyseli järjestystä, miksi ei hän 9-kymppinen, syöpäsairas mies. Miksi vastanainut lääkäri, joka ei välittänyt syöpäsairaan jälkitarkastuksesta. Ehkä juuri siksi, kun jokainen tekee leivisköistään tilin, kuinka käytti kanteleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti