Silmänsä vuokko jo aukaisee, talvi on mennyt se kuiskailee. Äitienpäivälaulu sai minut juoksemaan pitkin lähimaastoa. Pälviä oli siellä täällä. Missä vuokot kukkivat. Pettyneenä palasin muutama aikainen orvokki kädessä. Vuosia myöhemmin näin metsän reunan muuttuneen valkeaksi kukkamereksi. Valkovuokkoja. Tämän kevään valkovuokkometsä jäi näkemättä. Siellä oli kuumetauti. Sairastaminen on toista nyt kuin 40-luvulta 60-luvulle asti. Siskonpedillä punotimme tuhkarokossa ja lintuinfluensassa yhtä aikaa tai vuorotellen. Kashmir-kuvio peitossa alkoi elää ja inhottaa. Isän käsi otsalla tuntui parantavalta kosketukselta ja Ukko-Kustin peukalonpainallus vertavuotavaan reikään otsalla oli veretseisauttava ele. Olin heittänyt kuperkeikan sängyn päällä. Verivana johti Isoisän sängyn viereen. Jälki loisti kuin luodinreikä arpeutumiseen asti. Kuume oli ohi, kun keskukset herättivät mieliteon. Ensimmäiseksi halusin lasillisen piimää. Nyt en voi sairastua, kun kirnupiimän valmistus on lopetettu.
Ruoka on köyhää ravintoarvoltaan. Tarjolla on vain krapularyyppy tärinään. Koko Suomi on horkassa. Sitä pitää yllä kansan kahtiajakautuminen. Valkoiset juhlivat voittoaan Suomalaisuuden päivänä. Valkoinen Suomi jatkaa, punainen Suomi myydään ihmisineen sinne, missä punamultapytyssä hämmentely värjäsi meidät punaisiksi. J.V. Snellman kääntää kylkeään nähdäkseen, mille suomalaisuudelle liputetaan.
En ole yhtä onnekas kuin v.1983 Viktoria Mullova loikatessaan Suomen kautta Ruotsiin. Jätti Neuvostoliiton valtion omistaman Stradivariuksen kuusamolaisen hotellin sängylle ja tilasi taksin. Hänen opettajansa oli kuollut Neuvostoliitossa. Monen muunkin nousevan taiteilijan tielle tulivat byrokraattiset esteet sekä matkustamis- ja konsertointirajoitukset. Vuosi 2000 yhdistää tiemme.
Viktoria Mullova on tuntenut intohimoa tyylinmukaista esitystapaa kohtaan ja soittaa jopa Mendelssonia suonikielillä ja viritystasolla. Mullova käyttää myös barokki- tai wieniläisklassista jousta. Kutsumukseni lähteä hoitamaan vanhempiani "profeetaksi omalle maalle" on kuin taiteilijaelämää suljetussa yhteiskunnassa. Isän viimeinen elonpäivä 6.2.2000 antoi uuden kuningattaren niin avoimeksi muuttuneeseen Suomeen.
Mutta minunkin oli loikattava synnyinseudultani. Mukana seurasi vanhempien antama lahjakirjaosuus lapsuuskotiin. Se on yhtä arvokas kuin Neuvostoliiton valtion omistama Stradivarius jätettäväksi hotellin sängylle. Mutta minä luulin lahjakirjaaosuuden olevan perintöosani. Isä osallistui sotaan kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Sotakirjeet muistuttivat tuosta ajasta. Itse huolehdin vanhemmistani ja perinnöstäni kuin leiviskästä ja se karttui miljoonaomaisuudeksi asti.
Tässä noudatetaan suljetun yhteiskunnan sääntöjä avoimessa yhteiskunnassa. Minusta tuli riistonkohde, johon politiikka iskee petohaukan vietillä toteuttaessaan markkinavoimien julmaa jumalaa ts. lähinnä itseään vallankäyttäjänä. Naapuriin ovat tulleet venäläiset ja Juojärveä valmistellaan Laatokan kalastajien tulla harjoittamaan ammattiaan. Missä on hotelli, sänky ja Stradivarius? Haluan päästä eroon kaikesta tästä, niin tavarasta kuin ihmisistäkin.
Jo Karjalan kunnailla Kullerot kukkii luomuna. Isäkin olisi ollut tänään Kaatuneiden muistopäivänä siunattava sankari, jos olisi levännyt Karjalan mullassa ja luut kuljetettu haudattavaksi Tuusniemelle. Siellä sukulaisten hautaaminen oli kyseenalaista: Saavatko he levätä rauhassa vai kaivanko ylös ja vien muuanne. Sitten siirtomääräys koski kuolleen tätini veneenrohjoa, joka minun olisi pitänyt vetää rannalta tädin pihamaalle. Musta ukkonen lukkarinleskenä puri suitsiaan, ja "mursi mustoa haventa" kuin Lemminkäinen. Minulla oli muuta ajateltavaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti