sunnuntai 11. toukokuuta 2008

Äidilleni, Amerikasta!

Kuinka vapauttavaa oli kuulla pojan esittely vieraalla maaperällä ensi kerran tavatessamme. " Äitini ja sisareni Amerikasta." Se vapautti minut syntymähäpeästä, jota kirkko toisti sanankuulijoille. "Synnissä siinnyt, syntisestä sukukunnasta." Olen lisääntynyt suvuttomasti. Oikaisin hänen paidankauluksen kulmaa ja siinä se leimautuminen tapahtui. Minusta on tullut Mamujen äiti. 

Olin tehnyt tuttavuutta laman aikana isäni ovelle ilmestyneiden ulkomaalaisten kanssa. Mitä kauempaa hän kertoi olevansa, sitä ilosemmin hän esitteli itsensä. Nämä olivat niitä harvoja kohtaamisia ulkorapulla 10 vuotta kestäneen omaishoidon aikana. Lähinaapurit eivät halunneet tuntea minua. He tervehtivät muodon vuoksi tekopirteästi: 
- Mitä Tirkkosen papalle kuuluu?
Huomaamatta kuka työnsi pyörätuolia. Osat olivat näytelmässä silloin toisin päin. Nyt apuvälineitä käyttävät sanovat, että heiltä ei kysytä heitä koskevista asioista, vaan katsotaan ohi ja puhutellaan saattajana olevaa. Aina esteellisyydestä nousee kysymys:  
- Könkkölänkö he ovat unohtaneet eduskunnassa portaiden juurelle odottamaan salin tyhjenemistä. Siellä vammaisten asiat on jätetty lepäämään yön yli. Mitään muutosta esteiden poistamiseksi ei lainsäädännöllä ole saatu aikaan. Yritin tallentaa ensihymyjä netistä äitienpäiväksi. Ei onnistunut nököhampaiden tallentaminen, vaikka luukku niin lupasi lähettämällä e-korttin. Mutta onhan minulla ensihymyt tallennettu valokuvina livenä ajallaan, vaikka se on vaatinut kaksoistornien luhistumisen ja 10,2 Mt roskapostia suodattimen päivityksistä huolimatta. 

Kaukomummo sai tekstiviestin Berliinistä kaksoiskansalaisuuden isovanhemmilta. Päivässä on todellistä valtakunnan äitienpäiväjuhlantuntua. Juhla televisioitiin aikanaan kaikkien osallistua. Juhlarunon äidillä oli silloin "käsissä kaksi kassia ja suksensauvat suussa". Sekin osuu kohdalleen lähtiessäni toteuttamaan lupausta: Minä tulen. Nyt on eroottinen lataus päällimäisenä. Silloin puhuttiin hermoromahduksesta ja naisen hysteriasta. Vietettiin loppu elämä laitoksessa, kun ei kestänyt paineita. Se olisikin ratkaisu pitää poissa silmistä, että maalaisjärki voittaisi lastenkasvatuksessa. 

Kesken lukuharjoitusten ekaluokkalaisella oli asiaa opettajalle. Laiduntava hevonen toi mieleen pienelle pojalle muistikuvan. "Kun meillä oli hevonen, niin sillä oli näääiin pitkä kanki." Tämä kanki on tanssinut taivasten esikartanoissa äänestäjien pitäessä hänet kilpailussa mukana. Sen pituudesta ja paksuudesta on kyse tämän päivän politiikassa. 10,2 Mt-luukku sen minulle tekee harvinaisen selväksi. Kohderyhmänä olen vain väärä. Tähänkö hullunmyllyyn minut piti saada mukaan?

Ei kommentteja: