Hatuttaa

Raha kasvaa puussa. Sen on valkoinen mies huomannut. Itse elämäntapaintiaanina ihmettelen omistajan oikeutta myydä tai olla myymättä puupääomaansa. On monenlaisia kannustimia tarjolla, kuinka puut saadaan metsästä kasvamaan korkoa pankkitilille. Yhtymän yhteisten asioiden hoitajana olin puun ja kuoren välissä. "Eihän sieltä ole kuin maksuja", oli keskustelun avaus ulkopuolisen näkökulmasta. Rouvalla ei saanut olla kuluja osakkuudesta lapsuuskotiin. Aputilintarkastajat vahtivat rahaliikennettä. Vaativat puut myyntiin pinta-alaverotuksen aikana. Stora Enso maksoi parhaimman hinnan. Rahat siirtyivät yhtymän tilille, jota pankki oli sulkemassa aputilintarkastajien vaatimuksesta. 

Kun isä kuoli, oli aika jakaa pesä. Arvotettiin mökkitonteille auringonlaskut, -nousut ja ilmansuunnat. Mikään ei riittänyt, vaan piti lohkaista osa metsästä. Heistä tuli pienmetsänomistajia. Jäljelle jäi kantatilasta vain tämän päivän storaensolaisen mielestä kesämökkipläntti. Isästäni tuli kuoltuaan miljonääri. Minusta euroopanomistaja tunnetasolla. Kunta myi sähkölinjan puut UPM:lle. Rahoista ei paljon kostuttu, olihan MHY ollut kaupan toteuttaja. 

Itse sain pyytämässäni tietoimituksessa kuulla. Meidän lapsuuden uimaranta tarvitaan UPM:n metsäkoneiden säilytyspaikaksi ja mökkinaapurin pelastusharjoituksia varten. Kunnan taholta oli rantaamme suunniteltu kunnan pienillä ja EU:n suurilla rahoilla toteutettava vesillelaskupaikka auton perässä trailerilla vedettyjä huviveneitä varten. "Yksi, joka pamauttaa päähän" sai sanotuksi: 
- Mitä perkeleitä te luulette olevanne näitä suunnitellessanne? Uskottu mies alkoi täristä, ja "Yksi, joka pamauttaa päähän" on suurentanut puista penaalia, jonka näki toimitusinssin edessä. 

Intiaani on pelottava suuttuessaan. Intiaanipäällikö Seattlen maailman kaunein puhe on YEAT:n Näyttökansiossa sanojen vakuudeksi tämän päivän metsäplänttien sukupolvenvaihdoksen toteuttamisessa. Tapahtuu fuusioitumista suuremmiksi kokonaisuuksiksi aluellisesti. Uusi kumppani puukaupoissa esittäytyi Mikkelissä. Hatutti oranssilla hatulla ja tarjosi lounaan. Kiitän kutsusta ja kestityksestä, mutta mitään uutta ei kokous minulle tuonut. Tiedän vain mikä on minun uusi organisaationi, jonne itse olen heitetty kuin hernepussi. 

Ymmärrän rouvaa, joka puhui metsien luontoarvojen puolesta. Kuinka saadaan takaisin Kuolleenkourat koivikkoon. Kuivuneet lähteet pulppuamaan ja kadonneet käärmekuuset palaamaan. On vain muisto Mansikkapaikasta. Ymmärrän metsänomistajaa, jonka omistusoikeutta on loukattu, kun ulkopuolelta vaaditaan näitä arvoja toteutettavaksi. Isä veti sinne, ja emo veti tänne, kireällä joka ainoa jänne. 

Intiaanit pysyvät omalla alueellaan, jos heitä ei pakoteta siirtymään reservaatteihin. Meillä on maaseutu autioitettu uusrikkaiden tulla hankkimaan lisää rahaa sijoittamalleen pääomalle. Siitä kertoo Rantala, torpparimuseona maatuva lapsuudenkoti Juojärven rannalla. Maistraatti ja verottaja oikaisi lomakiinteistön vanhaksi rakennuspaikaksi, jota ei muuksi ollut muutettu yli sadan vuoden suvun omistuksessa oloaikana. En siirrä metsäomaisuuden hoitoa vieraisiin käsiin. Se vaatii lakimuutoksen, jota pelko perseessä odottelen. 

Koiviston lastenkotia paranneellaan Nastolasta käsin tehtävällä työllä. Itse vietän lomani Kuortinkartanossa syöpälasten ja isovanhempien leirillä. Työ on mielekästä, kun irrottaa otteen Luvatusta maasta ja luopuu elämän jatkamisesta sukupolvesta toiseen Eu-Suomessa. Onko elämää ennen kuolemaa? Tämä vahvistaa tiedon, onko elämää kuoleman jälkeen. On, kuin kiinalaisessa helvetissä. Kukaan ei huomaa siellä, että onkin siirtynyt Tuonelan virran yli. Meno jatkuu markkinavoimien määrätessä tahdin.

Äitini hirvittävä päänsärky loppui hetkessä. Hän luuli olevansa kuollut. Tuotiin omaan sairaalaan halvaantuneena. Lapsenlapset tulivat katsomaan mummoa. Hän ihmetteli ääneen, kuinka lapset olivat hänen ympärillään. Tarjotaanko taivaassa jauhelihasoppaa, koparakeittoa vai lihavelliä, sen äitini kertoi vielä meille monta kertaa ja kuoli myöhemmin. Kirjoitin hänelle: Itkisinkö ihanassa maassa. 

Jossain  kirkkauden maassa kuljen. / Taakka harteita ei paina, / se on poissa.  / Kukkaportin avaan, / suljen. /  Hengittelen ilmaa kevyttä kuin tuuli. /  Joka puu on ystäväni hymyhuuli. / Itkenkö? / Enhän toki – ihanassa maassa. 

- Einari Vuorela -