Vuosi sitten olisi sama tanssiformaatti saattanut päättyä synnytykseen viime hetkellä, jos tanssit olisi tanssittu viimeiseen valssiin. Nyt elin todeksi kaiken sen huuman, johon törmäsin kesätyössä 1964 Töölönrannan kahvilassa. Tarvitsin rahaa maksaakseni takaisin lainaamiani opiskelurahoja vuoden kestävästä käsityökoulusta. Opiskelijanaiset puhuivat elokuvasta Irma La Douce ja naureskelivat, kun en tiennyt mitään itsensä elättämis- elinkeinoista. Kuinka rahakasta olisi ollut heittäytyä yötyöhön Helsingissä. Mutta ujo maalaistyttö pelkäsi. Vaihtoi yöllä kaistaa, että kohdalle pysähtyvien autojen oli ajettava eteenpäin. Korjasin otetta sateenvarjosta tukevammaksi, jos tarvitsin lyödä ahdistelijaa. Kesätyöstä kokemukset olivat hauskoja. Olenkin tehnyt sesonkityötä 30 vuotta, kesällä kesätyötä ja talvella työtä. Tähän päivään asti nousee pala kurkkuun joka kerta, kun vien roskia kellarin kautta autokatoksen perällä oleviin roskiksiin. Olin näyttämässä lukkosepälle paikkaa kellarissa ja hän kävi käsiksi arvaamatta. En ryhtynyt tekemään diiliä, että pääsisimme sopuratkaisuun vaan tappelin vastaan kaikin voimin. Olen ammattini valinnut tai minut valitsi ammatti, joka kutsumushuoran ja hierojien edunvalvojan mielestä on sama asia. Myöhästyin georgialaisten naisten palautuslennolta, olinhan juuri jättänyt eläkehakemuksen. Nyt eläkelaitos onkin opettajan roolissa. Päätös pitää oikaista, Kela perii takaisin vuosikymmeniä sitten maksamiaan etuuksia. En suostu enää rastittamaan ruutuja, vaan kirjoitan suorasanaista palautetta "työni arvostuksesta", seurakunnan jäsenyydestä ja kaikesta, millä minua on loukattu.
Suositan opetusfilmeiksi korkeimmalle poliittiselle taholle "Housut pois" ja "Irma La Douce" elokuvia, ettei sovitusta ristinkantamisesta tarvitsisi kieltäytyä mielipiteen pelossa. Ei ole tanssittu ennenkään formaattien mukaan, vaan rytmi on meillä selkäytimessä kuin musiikki ja hiljaisuus.
Viereisessä pöydässä on tunisialainen perhe aloittamassa ruokailua. Isä istuu selin minuun, vastapäätä äiti ja pieni poika. Isä ottaa tuttipullon pojalta ja siirtää lattialle pojan ulottumattomiin. Poika tuijottaa nappisilmillään minua herkeämättä, hymyilen ja isken silmää. Siitäkös poika innostuu, hän vinkaa minulle takaisin vuoroin oikealla, vuoroin vasemmalla silmällä. Alkuillasta hän jammailee discossa lattialla tuttipullonsa kanssa. Sillä luonto se on, mikä tikanpojan puuhun vetää. En tarvitse siihen kalliita formaatteja ja hengettömästi huokailevia juontajia ja hengästyneitä tanssipareja odottamassa, kuka putoaa kisasta.
Heikoin lenkki joka kilpailussa tulee testatuksi ja armotta pudotetaan pelistä pois kuin yhteiskunnasta ja jatkaa syrjäytettynä elämäänsä. Sain osallistua "Hyvinvointipalvelut - laatu ja tasa-arvo" - projektissa ITE- arviointi seminaariin Kuntatalolla. Siellä tuotiin esille, kuinka ITE-arvioinnista tulisi myös yhdistyksille sopiva työkalu. En muista omaa osuuttani, mutta koko monisatapäinen osallistujajoukko osoitti suosiota eikä kuulunut sooloääntä:
- Mikä sinä luulet olevasi? Sen olin kuullut yöllä unenpöpperössä, kun vastasin puhelimeen:
- Ethän sinä voi yöllä tulla. Saman tien ajattelin:
- Ettet voi tulla enää koskaan asiakkaanakaan. Tekstiviesti kesken hieronnan saa kiireisen miehen sanomaan:
- Nyt pitää mennä.
- Tervemenoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti