Arkut ovat lipuneet haudan uumeniin. Tunnetiloja ei ole syytä muistella tässä yhteydessä. Aina voin ne palauttaa mieleen, jos on siihen aihetta. Äidilleni kirjoitin vieraskirjaan "itkisinkö, ihanassa maassa". Isän kuolemaa ei suruliputettu taloyhtiössä. Hautaustoimistossa hämmästeltiin: - Tänne ei ole mitään ilmoitettu. Jospa hän ei olekaan kuollut.
Veteraanien lupaamaa havuseppelettä en pyytänyt kuoltua haudalle. Isä sanoi lupauksen kuultuaan, ehtiihän tuon sittenkin. Ehtona oli, että minun pitäisi lähteä paremmilta veteraaneilta sitä kerjäämään. Tasa-arvon nimissä en kerjännyt. Minulle ja vanhemmilleni piti antaa se, mikä kuuluu hakemuksen perusteella, kerjäämättä.
Kaukohautajaisiin olen osallistunut olemalla hengessä mukana. Pääsiäisajan istun tyhjässä haudassa ja uteliaille saan ilmoittaa:
- Ei hän ole täällä. Jäljellä on lainvoimaisia papereita kuolinpesän selvittämistä varten. "Ei enää kalasteta" toteamuksen jälkeen lupasin isälleni. Meistä on tullut ilmisten kalastajia. En sillon vielä tiennyt kasvisyöjä-virtahevoista, joista tuli vuolaan virran ylityksessä kuolleitten seeprojen raadonsyöjiä. Nappasi saaliin krokotiilin auenneesta kidasta. Olen ollut syöppö selvitellessäni itselleni tekstiviestikohua. Mistä siinä on kyse. Ilveilijä vannotti minua, ettei hänen taholtaan jää kirjeitä, ei mustetta, ei lahjuksia (helmiä) eikä mitään todistusaineistoa, jolla hänet voisi leimata etanaksi. Tähän vedoten pyysin polttamaan lähettämäni kirjeen. Hän sanoi säästävänsä sen tutkimusta varten. Perästä kuulluu, jos kuulluu. Jatkan woodoo-menoja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti