Ilmoitus tuli tavallisena kirjeenä. Se ei ollut mahdollista 1990-luvulla, kun kysyin osakkeenomistajan oikeuksia tulla hoidetuksi omassa kodissaan "omituisen akan kanssa omituisessa talossa" omaishoitajan hoitaessa taloutta. Nyt lentelen kuin Uraalinperhonen pihapiirissä. Pyykkinaru on viritetty pellolle, nyppylät ovat tasoittuneet, kun poistuin Suruvaippana Verkkokirjoittajan taloon Munkkiklubille. Vanhempani hautasivat Mannerheimin Apajalahdessa radion ääressä 1951. Palasivat kotiin kaukohautajaisista samalla hartaudella kuin vielä muistan isäni osoittaneen koko pitkän elämänsä aikana. Hänellä oli etiketti tallella kirkollisissa ja maallisissa toimituksissa. Sotakokemuksistaan hän kertoi minulle, kun niistä kysyin. Tuntemattomasta sotilaasta voin vahvistaa sen ajan hierarkian. Isälläni ei ollut sotaherrojen mielestä kansalaiskuntoisuutta, kun ei kuulunut suojeluskuntaan, vaan syntyperänsä mukaan torpparinpoika oli punainen. Hänet lähetettiin tiedusteluretkelle, jolla katsoi silmätysten pyssynpiippua. Pudottautui ladulle ja palasi joukkojen luo. Kieltäytyi sen jälkeen tehtävästä. Uhkaus joutua sotaoikeuteen kuin Ukko-Kustikin talollisen suusta kuultuna:
- Olisi pitänyt tappaa ukko eikä 29-vuotiasta poikaa. Nyt olen itse Uraalinperhosen paikalla, en Mannerheimin ostettuna palvelijana. Olen bisnesenkelinä sijoittanut rahani ja osaamiseni vanhempieni hoitamiseen. Tohtoriksi väitelleen upseerin ja herrasmiehen tarve Uraalinperhosen kuvitelluille palveluille ei löytynyt antajaa kuin ilotaloista. Hautasin palvelun kysyjän eroottiseen hautausmaahan. Oliko se woo-doo-meno, kun risti-ilmoitus kertoi tohtorin kuolleen.
Nyt pihakatselmukseen kutsuttuna lentelen Suruvaippana pihapiirissä. Tunnistan pöksyjen perusteella omistajat. Isän pitkät kalsarit ja pitkähihaiset paidat pesin kirkonkammarissa ja kuivatin kylpyhuoneessa. Taloyhtiön enemmistöpäätös kielsi tuomasta isän pestyjä vaatteita kuivaushuoneeseen. Se oli varattu narupöksyille ja tangoille, pienenpienille nimettömille vaatekappaleille. Muoti muuttui, olivathan aviomiehet joutuneet kierrätykseen ja käkkäräpäät tanssivalloitukset kyykkivät rapun edessä haastaen minut nokkapokkaan. "Ja millähän oikeudella", kysyin ylemmältä taholta. Vastaus oli aina sama. Joku sallii sen.
Se oli vallan delegointia jo silloin, kun en tuntenut delegointi-sanaa. Omaishoidossa ei hoitotyön jakaminen tullut kysymykseen. Rahanjaossa käytiin kärkkymässä ja maksatettiin minulla loppuun asti. Nyt nähdään pihan kunnostus tarpeelliseksi ja minusta tehdään maksumies osakkeenomistajana. Larppaus nimeltä: Siellä sain siipeeni. Minun ajastani Uraalinperhosena tehty animaatio puhuttaa ja palkitaan. Olisiko kauheuskin katsojan silmässä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti