Olen kotona

Rakkaussurussa lähdetään merille./ Minä en lähtenyt./ Ei löytynyt niin suurta merta./ Ei niin mustaa laivaa./ Eila Kaustia: Kullanruskea 

Ohjelmointikirjassa olen kokeillut eri näkökulmia Leevin ja Lassin kanssa kotileikeissä. Nyt olen kotona maailmalla. Koti ei ole siellä, missä asun. Vaan se on siellä, minne minut toivotetaan tervetulleeksi. Juojärven kalastajana kunnostautunut Otto seurasi silmä tarkkana tyyntä järven pintaa. Korjasi lippalakkia nostamalla hiukan ja samalla veti syvemmälle silmille: 
-Tuolla se muje pistää. Avasi hotapulverilipun ja pisti kuiviltaan suuhun. Sitten lähdettiin liikkeelle. Kateus vie kalat vedestä. Sen oli Otto omakohtaisesti kokenut. Postinkantaja näki reittinsä varressa päivittäin merkille pantavia asioita. 

Oli syksy, vedet vielä sulat. Ensilumi oli kalastajan veneenkokassa koskemattomana huntuna. Ihmetteli kotona, kun moneen päivään ei veneellä mikään ollut liikahtanut. Isäni sodan lääkintämiehenä lähti tarkastamaan tilannetta. Evästä mukana, jos ei itse ollut kyennyt hankkimaan. Löysi kalastajan savuisesta mökistään. Tarjosi tuomisensa. 
- Ruokoo on, mutta kun ei ou syöjee, tuli kieltävä vastaus. Pöydällä oli kuivumisesta halkeillut leipäkannikka. Voiastian pintaa ei oltu ihan äsken raapaistu, olihan se kellastunut ja suolakin karennut pintaan. Astiassa tönkkösuolattuja särkiä ja kaminaan tulta kohenteli kalastaja nokisempi kuin nuohooja. Mies oli selvästi turvonnut ja se sai isäni kysymään: 
- Lähtisikö Otto lääkäriin. Ambulanssi tuli, otti kalastajan kyytiin ja sille tielleen hän jäi. 

Musta kortti, valkeat lumihiutaleet ja pieni punainen mökki sai toimia ilosanoman välittäjänä kotiin: Minun uusi työhuone on aivan keskellä kaupunkia. Sen tarina kertoo yhden Juojärven kalastajan viimeisistä vuosista ja sukupolvenvaihdoksesta. Tätä voi peilata Suomi-neidon valtiolliseen sukupolvenvaihdokseen, kun Suomi-neidolla ei ole bioloogisia jälkeläisiä. Meitä suomalaisiksi syntyneitä ei miksikään noteerata. Mauri Kunnas antaa heille kuvallisen muodon: Seitsemän koiraveljestä. Minulle he ovat "Seitsämät veljekset", jotka eivät tiedä syntyperäänsä, kuinka heistä tuli epämääräinen luku Tuusniemen oeekeita immeisiä. He kuitenkin käyttivät asemaansa hyväkseen vetoamalla yhteiskunnan etuun, joka menee yksityisen edun ylitse. Tavallaan vahvemman ja röyhkeämmän valta ns. välimiesoikeus. Kysyinkin suulla suuremmalla: 
- Mitä perkeleitä te olette toimimaan tavalla, jolla veitte läpi laillisia toimituksia ennalta sopimiinne päätöksiin? Ei inhorealismi mihinkään ole hävinnyt. Se on tunne tunteiden joukossa.