"Kun aavalle meren lähdin purrellain, sua äitini, pyysin, rukoile puolestain." Valkea kyyhky nousee kivien välistä kuin tyhjästä ja häviää näköpiiristä. Näissä tunnelmissa katselen ympärilleni kirkkoa, jossa olen ensimmäisen kerran.
Kaikki on ensimmäistä kertaa elämässäni. Olen kutsuttu ja kuulun joukkoon "Suomen Isovanhemmat ry." ja elämän korkeakoulun suorittaneena "Syöpälasten isovanhemmat". Ollaan havahtumassa perinteiden merkitykseen. Rauhan kyyhky, valkea kyyhky vihreä oksa nokassaan lentää. Tuo suuren viestin "vedenpaisumuksen vaara on ohi", jos tunnemme vaiheet historiastamme tähän päivään. "Kuka ei vanhaa tunne, ei uuttakaan ymmärrä." Siksi minut lävistää miekanisku joutuessani vastaamaan kysymykseen: "Etkö sinä ymmärrä?"
On kyse kännyköihin kailottamisesta, tekstiviesteistä ja roskapostista. Minut on vedetty tähän maailmaan, josta aikanaan tehdään taiteen keinoin animaatioita. Nyt elämme tätä todellisuutta anteeksipyynnöin niiltä ihmisiltä, jotka arvostavat heidän työtänsä heikkouksista huolimatta. Vanhempiaan pitää kunnioittaa neljännen ukkaasin mukaan. Kuinka pitkämielisiä pitää olla vallankäyttäjien kunnioittamisessa, siihen antaa neljäs ukkaasi takarajan. Piinaviikko ja kärsimysnäytelmä on minun henkinen perintöni lapsuuskodista. "Sininen hetki" oli juhla arjen keskellä ja taas jaksetaan jatkaa perinteiden mukaisesti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti