Paras nuolaista ennen kuin tipahtaa. Eihän sitä tiedä, tipahtaako nuolaistavaa. 1.3.2008 on tulossa historiallinen hetki. Odotan analogisen tv-lähetyksen loppumista ennen lähtöä Kepan koulutustilaisuuteen. Näkymä ruudussa kuin "Sinun joulusi" joulukirkkoa kuunnellessa taustalta. Odotan ruudun pimenemistä. DNA-alueella saan odottaa maanantaiaamuun asti. Lähden Helsinkiin matkakaverin kanssa. Varmistelin pysäkkejä takaisin tuloa varten. Perille suunnistimme kartan avulla.
Päivään kuuluu kaikkea uutta minulle. Koolla iloinen nuorekas joukko naisia. Lounaalla ilmestyy mies syömään. Ei kaikki miehet ole vielä sukupuuttoon kuolleet. Poistuessaan taputtaa minua olkapäälle ja kehoittaa kuuntelemaan tarkkaan. Kysyin järjestäjiltä, kuuluiko hän joukkoomme. Ei kuulunut, jäin ihmettelemään tätä kohtaamista. Sitten tulee päivän huipennus.
Mahdollisuuksien toritapahtumalle on myönnetty Prometheus-palkinto. Juhlistamme huomionosoitusta kakkukahveilla. En tarvitse selitellä tekemisiäni kuin Olli poistumistaan joukkueesta. Onnea meille! Olenhan tehnyt kansainvälistä kulttuurivaihtoa 50 vuotta.
Olin 17-vuotias, kun sain yhteydenoton Saksasta. Sen loppuhuipennus on omaishoidon merkityksen jatkuminen "zu Hause Pflegen"- ajatuksena. Poliitikot ovat kerta toisensa jälkeen epäonnistuneet lainsäädännössään eriarvoistamalla omaishoitajat. Prometheus-palkinto on tunnustus työlle, jota aina on ollut. On sukupolvenvaihdoksen aika tehdä näkyväksi hiljaisen tiedon siirtäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti