On ollut lauhoja talvia ja lumisia talvia. Viime syksynä sekoitin maamyrän (kontiaisen) metsän kuninkaaseen, Kontioon. Kun erehdys selvisi, selvisi kontiaisen tuhahtelu naapuristaan: - Kuinka mieletöntä on lentää ja laulaa.
Kontio käänsi kylkeä puolitalvessa. Jos olisi päättänyt herätä kokonaan, söisi meidät suuhunsa nälkäisenä ja vihaisena marjaskarhuna. Nuku vielä, nallekarhu, on puolet talvesta jäljellä uneksia ja sydämellä nähdä unta.
20.2.2014
Kolme vuotta sitten marjaskarhun ärähtely naapurin kirjoituksista ja naapurista sai keskeneräisen postauksen. Tänä talvena on karhulla ollut huoli lumettomuudesta. Mikä suojaa talvipesään syntyvät poikaset, kun vesi valuu pesään? Onko ihmisen pojillakin sama kodittomuus ja turvattomuus valmiissa maailmassa? Tämän aamun aamuhartaudessa ihmiset heräsivät toimimaan kuin sodan aikana. Voisiko kirkkojen lämmintä tilaa käyttää yöpymiseen?
Päästän summerinsoittajan sisälle, kun teen selväksi, etten ota tulijaa vastaan. Tiedän hänen tulonsa syyn. Lisään vielä, ettei hänen aikomuksensa ole yöpyminen käytävässä ylimmän kerroksen tasanteella. Sitä en ole tarkistanut, onko ullakolle johtava ovi lukossa. Sinne on portaat huoltohommia varten. Ullakonullakkolla vietän tämänkin talviloman.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti