Luonnon antamilla eväillä rakentelen ihmiskuvaani ystävänpäivän aattona. Hengityksestä aloitan. Päivänsini antaa keuhkoja muistuttavat sirkkalehdet ja sydäntä muistuttavat seuraavat lehdet. Sydämiä koko vuoden varalle. Tammenterhonkannasta maksa ja kahdesta terhosta munuaiset. Sädekehä ja särkyneet siivet viimeistelevät luomisen. Tietysti vaahteranlehti peittää alastomuuden. Tämä luomus oli viimeiset ajat työhuoneeni kirjoituspöydällä. Pyysin piirrosta mallin mukaan, mutta särkyminen siivissä ei ottanut onnistuakseen. Luonnos odottaa luojaansa. Hierojana saan tehdä puiston patsasta muistuttavasta möhkäleestä terapoimatta omannäköisiä ihmisiä. Koiran ja hevosen palaute on aito. Ihmisen antama on valheellinen, jos ei ole vastaanottokykyä. Kuitenkin olen tehnyt parhaani ja kaiken epämiellyttävän pajatuksen jälkeen kysyn:
- Haluatko tulla uudelleen?
Tiedän kauttakulkijan olleen kierroksellaan eikä jälleennäkemisestä ole pelkoa. Viimeisiä päiviään Kalkutan kadulla kuolemaa odottava spitaalinen kysyi Äiti Teresan kohdatessaan, mitä Äiti Teresa sovitti auttaessaan kuolevia. Hän itse kärsi karmanlain seurauksista. Minun tehtäväni särkyneenä on kertoa särkyneille:
- Ei siruja heitetä pois, sillä kallista halpa savikin mestarin kädessä ois.
Näihin mietteisiin vetää minut Suvin rintojen kuva lööpeissä. Kuva on kaunis, mutta halvaksi sen tekee reisien ympärille kierretty köysi. Siitä tulee masokismi mieleen sitomisineen ja ruoskimisineen. Ei vedä vertoja British Museumissa Michelangelon piirrokselle, jossa taiteilija kuvaa elämänhengen puhaltamista ensimmäiseen ihmiseen. Suvin kuvassa haisee raha ja rikos rekvisiitoissa odottaessaan oikeuslääketieteellistä lausuntoa. Itse Suvihan on kaunis kuin luomisentyö. Löytöni nettikuvista on jotakin siltä ja väliltä. Tutkijoille kohteena on tytöt.
Jo on korkea aika puhua meistä tytöistä, olenhan asunut kotona kuin tyttökodissa ja käynyt koulua kuin tyttöjen koulukodissa. Tyttökodilla ja tyttöjen koulukodilla on sama kasvatuslaitoksen maine. Syyllistymättä pelättyihin lankeemuksiin kirkkon taholta on minusta tullut huono nainen. Yhtä korkealta on ammattini leimattu katuhuorantyöksi. Tunnenkin itseni poliitikon hyväksi käyttämäksi vammaiseksi uskaltaessani sanoa olleeni omaishoitaja ja laillistettu hieroja, vieläpä muodikkaasti ferrarinpunainen. Historia toistaa itseään itseensä uskovan valkoisen herrakansan kautta. Heiltä puuttuu taustatuki historiaa kirjoittaessaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti