Meän kieli on antanut minulle luvan käyttää riskisanoja silloin kun tarkoitan sitä mitä sanon. Sanojen kaksois/kolmoismerkitys tekee meidät hulluksi. Laki on minulle niin kuin se luetaan. Tässä iässä jo katsotaan suoraan ja sanotaan uuden toiminta- ja rahastustavan markkinoinnissa: Etkö sinä ymmärrä? Kirjoitin kirjeen suomeksi kiittääkseni kutsusta tohtorin väitöstilaisuuteen. En ollut koskaan elämässäni tuntenut olleeni kutsuttu mihinkään. Oli vain kiertotietä pyydetty minulle ilmoittamaan, että jäisin pois vammaisten toimintakeskuksen tilaisuuksista. Meitä yhdisti omaishoitajuus, hän puolisonsa minä vanhempieni auttajana. Tarkoitin tunnekielellä: Kirjoitin mitä kirjoitin. Sain yöllä puhelinsoiton: Sinähän kirjoitat. Kerroin omista mahdollisuuksista selvitä taaksejääneestä omaishoitoajasta. Hän lausui vähettelynsä, että minunkin olisi pitänyt olla akateeminen.
Olin valinnut toisen tien elämän korkeakoulussa enkä jatkanut avoimessa yliopistossa. En ymmärtänyt vierasperäisiä sanoja. Hän sanoi:
- Minä en ala kaunokieltä sinulle puhumaan. Silloin tiesin sanomattakin, että yhteisymmärrys oli välillämme loppunut. Kirjoitettujen sanojen kautta olen itselleni selvittänyt syntyperän ja oppiarvojen maailmassa tasa-arvon puutteen. Puhuisinkin korvaa ja silmää hivelevää kaunokieltä Mulukunkuarteessa kuin pajalaiset meän kieltä Vittulajänkällä. Kirjoittamisen kautta löysin äidinkieleni. Kauan sitten olin leimautunut donnerilaisiin keskusteluihin. Taatonmaalla suunniteltiin kesällä rasva- ja sokerireissuja Haaparantaan. Kannatti istua päivä linja-autossa, ostaa ostoksensa, kun Ruotsin puolella oli niin halpaa. En kuulunut joukkoon halpoine huvineni, olin aavistanut sanojen avaruuden. Jaoin tunnetilan Mannin perheen kanssa maanpakolaisuudessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti