Ohjelmointikirjaani kerätyt kuvat, julisteet ja lehtileikkeet ovat toteutuneet aikanaan pelottavan kronoloogisessa järjestyksessä. Viime vuosisadan lopulla nähtiin, kuinka miehen käy 2000-luvulla. Isäni viimeisenä elonpäivä 6.2.2000 valittiin Halosta presidentiksi. Tapahtumapaikkana vuodeosaston 10-huone. Äänestettiin, kouristuksia hapenpuutteesta, kävijöitä, tulijoita, menijöitä. Miksi minä en tee mitään? Minut oli vaiennettu. Happisaturaatio näytti hapetustason olevan kuin huippu-urheilijalla. Isällä ikää 93v ja 3 päivää vaille 3kk. Kolme kuukautta häneen oli pistetty lihakseen nesteenpoistopiikkiä estämään uutta kohtausta, mikä oli hänet sängynpohjalle vanginnut hoitajien hoidonkohteeksi. Hoitajien vuoro vaihtuu ja levännyt hoitaja tulee pyhätyöhön happipullon kanssa huoneeseen. Isä saa lisähappea, kouristukset loppuvat. Äänestyspaikat suljetaan. Olemme huoneessa kahdestaan. Myrkynvihreä, liian pehmeä nahkatuoli istuttavaksi minulle. Puutuneena havahdun tietoon. On saatu naispresidentti. Kuningas on kuollut, eläköön uusi kuningatar. Hoitaja yrittää saada minut jäämään, mutta poistun jättäen päivystysnumeroni:
- Jos jotakin sattuu, voi minulle soittaa.
Olin loppu, mutta en vaalihuumasta vaan tietäen "Zu Hause Pflegen" - jakson olevan kohdaltani ohi. Aamulla puhelin soi. Isä jätti viesti klo 5.05: Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille. Sinne hävisi miehenmalli elämästäni. Tuli naisenmalli sisarenmuodossa. Poliittista mallia edustaa seitsämät veljekset, jotka luulivat olevansa pesänosakkaita.
Elämä on toista
Moni ei kestä tulla autetuksi,
kun on jaloilleen päässyt on saatava purra,
edessä tai takana, miten vain.
Kai se on oidipaalinen välttämättömyys,
mutta kun se osuu kohdalle se tekee kipeää.
Me olemme sairaskertomuksia kaikki.
On mentävä hyvin pitkään
ja suureen yksinäisyyteen,
on todettava yhä ja yhä:
vasta kun on pettynyt ihmiseen pohjia myöten
voi alkaa pitää ihmisestä. Helena Anhava
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti