Edessäni on puhdas, valkea arkki. Kirjoittaminen tuntuu kaljulta. En saa mitään kiinnekohtaa. Ote ei pidä. Tarvitsen kirjoituspaikan. Se on Munkkiklubi Verkkokirjoittajan talossa. Unelma Mansikkapaikasta on elossa. Nyt pitää ottaa paperikopio tekstistä, jota en halua julkaista kaikkien luettavaksi. Blogi antaa minulle mahdollisuuden tavata muita bloggaajia. Olen kirjoittanut muistiin erikielisiä "tarkastele koko profiilia" esittelykutsuja. Maailma on pieni näin matkatessa. ¤-aakkoset japaniksi, venäjäksi ja kreikaksi pitää opetella, vai jääkö ne minulle hepreaksi. Kirjaimet itsessään ovat jo kalligrafiaa. Roskaposti on kaiken kauneuden tuhoavaa saastaa kielellä kuin kielellä. Onneksi olen oppinut merkitsemään blogin sisällön perusteella arveluttavaksi ylläpidon tietoon. Mikä on taidetta ja mikä on rikos, siinä uusi kotimainen skandaali. Puhutaan riskisanoista ja jalokuvista. Ilman unelmaa ei minulla olisi verkkokirjoitustaitoa, ei Munkkilubia eikä Verkkokirjoittajan taloa. Olisin jo kuollut ja kuopattu aikaa sitten ilman elämän nälän tyydyttämistä. Aamuhartaussanaleikki: ns. terveet ovatkin sairaita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti