Tein hätäisen johtopäätöksen helteestä seisemäänkymmeneen asteeseen, mutta huh hellettä, uutinen jatkuu vuoteen. Jatkosota alkoi liioittelematta heinäkuussa 1941. Salmen takana saaressa asui kunnanmökissä Krögerin Oton perhe. Olivat työteliäitä kunnon naapureita. Muuttivat sitten Sammakkomäkeen oman tilan pitäjiksi. Siitäkö lie herännyt sanonta lähteä "sottoo pakkoon Sammakkomäkkeen". Hautausmaalla kohtasin Airan, joka tunsi minut, mutta epäili tuntisinko hänet. Ja hymykuopat syvenivät poskissa. Silloin hänet muistin nimeltä naapurin Airaksi. Hän oli jäänyt toisen naapurin pojan leskeksi aikaisin. Olimme kumpikin hautausmaakäynnillä saman kuusen juurella. Olisin mielelläni kuunnellut Airan tarinaa, mutta siihen ei ollut aikaa. Minulle ei jäänyt lapsuudenaikaisia ystäviä, kun lähdin vieraalle paikkakunnalle oppikouluun. Muistin kuitenkin heidät kaikki naapureina. Katsoivat kauempaa minut havaitessaan, mutta eivät edes tervehtineet. Joku vanhempi naisihminen muisti minut laihana rääpäleenä, että mistä olin hankkinut elopainoni. Joku serkku kehaisi säilyttäneensä tyttöikäisen painonsa. Minusta hän näytti anorektiselta, jota osteoporoosi vaivaa vanhana.
Kunnan virkaatekevien kanssa vaihdoin ajatuksia omaishoitamisesta. Hoitotuen alennukseen vaikutti yksi vapaapäivä/kk. Hoitajana olin päässyt eläkejärjestelyjen piiriin. Takaisinpaluuni oli sosiaali- ja talousjohtajan mielestä hätävarjelun liioittelua. Heidänkään isänsä eivät tarvinneet hoitajaa. Kuitenkin Tuusniemen kunta osallistui näiden isien kaukohoitajien vapaa-ajan järjestelyihin. Olipa kyse koulutuksesta tai virkistyksestä aina löytyi sijainen huolehtimaan varsinaisesta työstä, että kunnan virkamies sai kaukana asuvien vanhempiensa aiheuttamasta huolesta hänelle kuuluvan yhteisvastuun.
Minusta tuli tietokonevirhe, jonka oikaisin. -Tietokone on yhtä tyhmä kuin käyttäjänsä. Näinhän minä sen avoimen tilanteen, jossa kunta oli osallinen perinnönjaossa, jos oli järjestänyt laitospaikan sitä tarvitsevalle. Kun meidän kohdalla ei ollut maksamattomia elatusapuja, ei kunta voinut vedota lakiin ja ulosmitata sen perusteella lapsuuskodin uimarantaa. Siihen tarvittiin laittomat keinot ja uhka joutua maaoikeuteen. Nyt olen tällä tiellä "sottoo paossa Sammakkomäessä". Tarjosin kunnalle lahjoitusta, mutta he katsoivat paremmaksi saada huvinsa laillisista toimituksista. Maksoin toimituskulut ja hengitysharjoitussessiossa tunsin selässäni liikkumattoman nikamavälin ja kusenmaun suussa.
Tähän päivään siirrettynä kunnallispolitiikka muistuttaa kissanpennun sisäsiistiksi opettamista. Itse en ole kokeillut, montako kertaa tarvitaan toistaa opetusmetodi. Vahingon sattueesa otetaan kissaa niskasta kiinni, painetaan ruususuu läjään tai lätäkköön ja tehostetaan pyörittävällä liikkeellä. Toimituksen jälkeen annetaan kissalle ilmalento mahdollisimman korkealle ja pitkälle. Muistuttaa keihäskaaren toivottua pituutta. Keihäs vain ei opi lentämään, mutta kissa ja ihminen, lapsi tai vanhus, oppii jotakin ihmisten julmuudesta toisiaan kohtaan. Muutos alkoi minun ehdittyä 50. ikävuoteen. Harjoituksen tuloksena päästiin lamaan. Säästötalkoista huolimatta on päästy uuteen lamaan ja nyt se todellinen harjoittelu vasta alkaa. En vain tiedä, mitä lopputulosta tavoittelemme. Sammakot selvittivät tiensä kermasaavista vapauteen hyppimällä. Olisiko yksipohjaisten tankkerien laivanlastausta arvioitava uudelleen?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti