Elämä ennakkoperintönä

Karjalainen heinäkuu on vuorossa 2010. Puhuttelee minua yhtä paljon kuin punainen heinäkuu. Pakållinen on jäänne pakkåruotsista. Savossa ei ollut ainoatakaan tienviittaa pakkåruotsiksi kaksikielisyyden vaatimalla tavalla. Tuusniemellä muistetaan venäläinen sotaherra Duus. Asui Ritoniemen parakkikylässä ja tämän merkkihenkilön mukaan Tuusniemi tuotiin maailman kartalle.

En ole lähdössä tutkimaan arkistoja kirjoittaakseni faktaa. Perimätieto ja hautausmaakävely tuovat tallennettuja muistoja mieleen. Seurasin alokkaiden valatilaisuutta Tuusniemen urhelukentällä. Se oli mieleenpainuva kokemus siitä, miltä tuntuu, kun sotajoukot marssivat rauhan aikana. Inhimillisen piirteen toi muutaman sotapojan istuminen seurakuntatalon pensasaidan suojassa. Pyysivät minua olemaan hiljaa, ettei heidän puntisreissunsa paljastuisi. Lupasin heille, kunhan vievät pullonsa ja tölkkinsä mennessään.

Edellisen kerran tarvitsin kulkuluvan työpaikalle, kun koulumiljöö oli sotaharjoitusten hermokeskus. Olihan kerran käytetty Vihtaniemen tietäkin sotaharjoituksen vesillemenoa ja paluuta varten. Tie oli särkynyt, eihän sitä ollut vahvistettu kestämään joukko-osastojen raskaita ajoneuvoja. Juojärveen ei jäänyt jälkiä. Veden ylitys Valkealassa vaati uhrinsa suvusta. Suuret sotilaalliset hautajaiset järjestettiin Tuusniemellä. Silloin tie oli seitsemän talvisavun käytössä. Nyt siitä on tullut yli sadalle sijoittajalle kesämökkitie ja agressiivisimmat ovat saaneet aikaan sodan "Tiekartta Länsirannalla".

Tämä on minun tieni: Alkoi kirkonkylän rannasta ja päättyi piharantaan Vihtaniemellä. Lapsuudessa toisin päin 7 km vettä, milloin tyyntä, milloin tuulta. Joskus myrskyä, läpipääsemätöntä sumua, rospuuttoa, milloin jää ei kantanut.

Punaisesta heinäkuusta on päästy karjalaiseen, isänmaiden ja jumalaisen heinäkuun kautta. Mihinkä vielä ehditäänkään, kun vuosia kuluu. Olenko oppinut vetämään henkeä välillä kirjoittaessani blogia? Jos kappalejako antaa lukijalle tauon, kirjoittajana täytän sen sielussani soivalla musiikilla. En ole päässyt vielä niin pitkälle, että antaisin koneen tehtäväksi kirjoituksen muokkaamisen luettavampaan muotoon. Oppimani olen unohtanut, kun käytetty kone vanheni ja koulun käyttökelpoisilla koneilla tehtiin bisnestä omaan lukuun. Jollakin oli siihen oikeus poliittisen sisäpiirin hyväksynnällä. Se siitä ja sen kestävyydestä. Heinäkuu on suljettu, minä vielä olen elossa. Kuinka kauan tässä helteessä. Muistan runon säettä: tauti tanssi talvitiellä.... että eiköhän tämä tästä.