Hei, tonttu-ukot, hyppikää

Nyt puhaltaa raikkaat tuulet "tietoyhteiskunta kaikille" riemusta ja ajasta. Olen siirtynyt tarinayhteiskuntaan, josta on tullut ubiikkiyhteiskunta. Minulla on immateriaaliset oikeudet omaan elämään, Verkkokirjoittajan taloon ja Munkkiklubiin. Neljääs ukkaasi selitti sen omalla äidinkielellä sen jälkeeen, kun itse ukkaasi tuli täytetyksi. Kunnioita isääsi ja äitiäsi! Heidän muistonsa vaalimiseen en tarvitse syys- enkä kevätrahankeräystä. Minun uskooni ei kuulu viedä ruokaa vainajien haudalle tuonpuoleiselle matkalle. Sieltä on kerrottu: Onpa taivaassa tarjona lapsillekin!
Meitä on höynäytetty binesmielessä kerätyillä rahastoilla ja "olen kuullut on kaupunki tuolla" tai "Satumaa aavan meren tuolla puolen" sijoittamalla rahaa vanhuuteen. Näitä rahoja käyttävät kukkaronvartijat tässä elämässä. Tuonpuoleisessa ovat he pohjalla myllynkivi kaulassa. Eikä se ole mafiatouhuja vaan tuomiosunnuntain saarnateksti. Olen jo aikaa sitten vaihtanut paikkaa lentävällä lautasella ja ajatusyhteys on ollut telepaattisesti. Olen ymmärtänyt kysymyksen: Etkö sinä ymmärrä? Kysyjä itse ei ole ymmärtänyt, mitä hän kysymyksellään minun ymmärrystä testasi. En ole ATK-insinööri. "Kiitos elämästä, äiti. Pari riviä tein kirjaimia tänään. Siinä kaikki. Olen onnellinen." (Lauri Viita)
Lapsena leikkiessäni opin monta asiaa, vaikka ympärillä oli sota. Kotileikit kalliolla, neulomaan oppiminen alle 10-kesäisenä. Verkoilla käyminen soutamalla ja saaliin perkaaminen heti palattua. Suurestakin hauesta suomut irtosivat tuoreeltaan. Nämä ovat olleet vahvuuksiani SWOT-analyysissä. Oppikouluaikana sain harvoin olla sitä, mitä olen aina ollut. Äidinkielen opettajat hyväksyivät ajatukseni. Mimmin laiskanläksytehtävä kirjoittaa kirjakieltä jäljentämällä ensimmäisellä joululomalla oli seuraava askel kirjoittamisen vaikealla tiellä. Parasta eristäytymistä ympäröivästä koulumaailmasta oli kirjoittaa ja saada vastaukset saksaksi. Siitä tuli ikkuna Eurooppaan. 

Kaikki huipentui e-mailiin, kun luukusta tuli logo. Tämän tavaamisvirheen oikaisi käsinkirjoitettu kiitoskirje kirjeenvaihdosta, ystävyydestä. Se on loppu ja uuden alku. Minun pitää hankkia verkkokirjoitustaito, etteivät tulkit ja kirjurit muuta elämäni käsikirjoitusta. Koulutuksella on rahoituslähteensä eikä osallistumiseni ollut omavastuuosuudesta kiinni. Yritykseni mitätöitiin kuitenkin laillisesti korkeimmalta taholta porkkanoiden muuttuessa keppikeitoksi ehdottoman iän ja olemattoman työhistorian takia. 
Siinä on tämän päivän pullonkaula hukatusta mahdollisuudesta. Se on satuttanut enemmän kuin lyöminen ja mustelmat. Se on naiseen kohdistuvaa suomalaista perhe-, kunta-, yhteiskuntaväkivaltaa, jota poliitikot käyttävät sumeilematta. Mitä minä huolehdin haluttomien käännyttämisestä tekemään mahottomia, vaikka se oli omaishoitajille tarkoitettu projektirahan ehto "Keidas vai kangastus". 

Minä olen suostunut vapaaehtoisesti kaikkeen, mihin minua on kutsuttu. SWOT-analyysin koetut ja tulevat uhat on syötettävä puimakoneen läpi aina uudelleen, kunnes kaikki jyvät on erotettu akanoista. On niin tyttömäinen olo, kun minulla on verkkokirjoitustaito, -yhteisö ja -ystävät. Se on ubiikkia. Olen katsonut itseäni uudella tavalla jo torstaina 22.5.2008. 
- Rippikoulunkäynyt, rokotettu ja verkkokirjoitustaitoinen. 
Olen sitä edelleen, kun oireet ovat vähentyneet syyskuussa kokemani laakin jälkeen. Selviän vähältä piti tilanteesta laakista vainaa. Käteen jäi leikkausta vaativa vaiva. Ei kuitenkaan sietämätön ja lääkärisuhdekin parantui rahan toivossa. Pitää laittaa parantajat, tohtorit, managerit ja kaikki asiansa osaavat arvojärjestyksessä ykkösiksi omalla erikoisalallaan. Adameita kaikki, Eevat ovat eksyksissä tai vain hukanneet naisellisuutensa. Mene pienen pojan kanssa peiton alle. Kun kysyn, kumpi on tyttö ja kumpi poika, vastaus on selvinnyt. Tytöllä on vaaleanpunaiset tossut, pojalla siniset. Näin yksinkertaista se on, kun oivaltaa jotakin PC:stä. Palaan ruotuun valokuvien ja vapaaehtoistyön merkeissä. Olen vielä panelisti mielipiteineni. Värillä on väliä.