Eikö?

Kuolemalahdessa kummittelee. Maria tuotiin nuorikkona mustalaisten mukaan nimensä perineeseen mökkiin. Naapurukset ahersivat samalla niityllä heinänteossa. Lapset uivat savikkoon kaivetuissa ojissa, Olivat ne käsinkaivettuna aikamoinen näyte tarkoituksen mukaisesta käyttötaiteesta. 
Kesäidylli katkesi, juoppous oli tullut puhdetyöksi talvikuukausina. Isäntä käskee lapset riviin ampuakseen heidät yksitellen. Panoksia ei ollut riittävää määrää ja lapset saavat painua pehkuihin. Hevonen valjaisiin, lähdetään ajelulle. Naapureille mustasukkainen isäntä järjestäisi viihdykettä, Maria tanssisi alasti pöydällä. Tupa tyhjeni ja aviopari jäi kahden. Esitys on peruutettava ja vaihdettava paikkaa järven takana saaressa Johanneksen pirtissä. "Täällä ei tanssita" ja pöytä kaatuu raivostuneen Johanneksen sanojen vakuudeksi. Keskellä lumista lakeutta Maria saa ohjakset käsiinsä. Ukko putoaa kyydistä ja Marialla on hätä selvitä kotiin lasten luo. Nukkuvat lapset lastataan liisterekeen peräkkäin. Pitävät kiinni toisistaan ja hevonen ampaisee matkaan. Ukko on jo näköetäisyydellä. Maria ajaa kunnalliskodille. Lapset jaetaan taloihin, Maria lähtee maailmalle ja ukko joutuu hoitoon. Aikansa perästä perhe yhdistyy, mutta naapuria ahdisti elonpiirin pienuus ja köyhyys. 

Jahtaaminen alkoi isäni kanssa. Toisen on lähdettävä. Isä osti maat ja perhe muutti pois. Mökki jäi autioksi. Äidin pyynnöstä läksin viemään verkkoja marjapensaiden suojaksi. Kaikki kuulemani hurjat jutut alkoivat elää. Purolle päästyäni pakokauhu iski. Siihen jäi verkot mahan, kun tein äkkikäännöksen. En uskalla jatkaa perille eikä kukaan minua siihen voinut pakottaa. 
Vanhemmat myivät Kuolemalahdesta tontin käsirahoiksi osakkeeseen kirkonkylässä. Tontti joutui toiselle omistajalle, joka oli sukua entisille omistajille. Hän tuli kuin euroopanomistaja uhoten. Hänelle oli kiertynyt oikeus periä tonttitiestä perustamismaksuja. 
Minut oli pantu paljon vartijaksi ja jouduin vastaamaan tästäkin rahastusyrityksestä 1991. Näin alkoi omaishoitoaikani. "Kaho, mikä kaho!" Onko pojasta polvi parantunut? Kunnian kukko lauloi Marialle. Hän oli saanut 66. äitienpäivänä Suomen Valkoisen Ruusun Ritarikunnan kultaisen ansiomerkin. Hän otti vastaan mitalinsa valtioneuvoston juhlahuoneistossa Helsingissä. Neljäntoista lapsen äitinä Maria on tehnyt suururakan äitinä ja maalaistalon emäntänä. Kukaaan toinen Vihtaniemen naisista ei tullut palkituksi niissä oloissa suururakan päätyttyä.
Syntymäpäivänä kävin häntä tervehtimässä vanhustentalon rivitaloyksiössä. Hän kertoi pojastaan, joka kävi syömässä äitinsä luona. Isä vihasi poikaa ja aina hän sai selkäsaunan solkivyöllä, kun lapset tarvitsivat kuritusta. Oli tullut uusi ongelma kuntalaisille. Alkoholistipoika ei saisi käydä syömässä äitinsä luona vanhustentalossa. Joka perheessä on sijaiskärsijänsä ja juoppous jatkuu. Sofi Oksasen lausunnot väkivaltaisista suomalaisista herättävät vaiettuja asioita häpeän alta. Ja niitä minulla riittää Raamatun tekstiä kuvittamatta aikakausilehdeksi. Piispa kyseli, pitäisikö valtioneuvoston juhlajumalanpalveluksien tekstejä lieventää. Raamatun tekstit kirkossa luetaan alkuperäisinä. Hallitus ja eduskunta soveltaa julman jumalan tahtoa. Tunnistan sen kiusaajan ääneksi. "Mitä perkeleitä" ja "eikö särkyisi minussa" -tunnetilat vaihtelevat, olenhan Vihtaniemen ensimmäinen ja viimeinen ylioppilas ja yhteiskunnallisesti pakolla herätetty. Mitä on olla Hyvinvointivaltion kaatopaikalla Suomi-neidon itsenäisyyden alusta loppuun, sen jokainen kokee ja näkee mielikuvina tulevaisuudessa.