Arvoitusten huone

Maailma jonka sääntöjä ei ymmärrä on uhkaava, mutta oppiminen on myös hauskaa. Katson aikani kuluksi teeveetä, kun odotan aikaa sähkö- ja neulahermoratatutkimukseen. Kerrankin osat olivat toisin päin. Sain käydä pitkäkseni työpöydälle. Ajatukset risteilevät sähkötuoliin joutuneen viimeisistä hetkistä kutsuvieraskatsojien kauhuun. Sähköisku on paimenpojasta kiinniotetun nykäys. 
Sitten tulevat neulat. Yksi tuntuu kirvelevältä kuin myrkkynuolen osuma. En lamaannu kuitenkaan liikkumattomaksi. Enemmän minua kirpaisi tutkimuksen hinta. Arvoitusten huoneen tunnelmaan palaan siirtyessäni oppilaasta opettajaksi ilman koulutusta seuraavana syksynä yo-kirjoitusten jälkeen. Sain seurata miesopettajaa, joka oli käyttänyt tunnit omalla tavallaan. Hän oli ollut arvoitusten huoneessa nukkuen tunnilla kuin tänä päivänä oppilas erityisluokassa. Kaikki ovat läsnä omalla tavallaan autismin määrätessä käytöksestä. Tuottiko opettajakoulutus opettajia aikanaan jolloin opettajat perinteisesti olivat naisia. Eivät he osanneet olla lapsien kanssa, kun omakin napanuora oli katkaisematta ja sikiökalvo muodosti kuninkaankypärän. 

Minulla on omat arvioni kansakoulunopettajista ja opetusministeristä Torkkunen. Kuka nukahti uneen, jonka mukaan on kerrottu satuja ja nimetty nobelpalkintoja. Kummassakin on kysymys sadan vuoden yksinäisyydestä tai prinsessa Ruususelle langetetusta kostosta. Tapasin keikalla olevan laulusolistin, jolta tuttavani kyseli kuulumisia. Erkki-pojan silmät olivat sumentuneet kuin kuolleella lahnalla kalatiskissä. Hyvin hän muisti keikkaputken paikkakunnat kiertäen Suomen tanssilavoja. Muuta hänelle ei kuulunut. Samaa rumbaa lukaisin maailmaa kiertävästä kansakoulunopettajasta. Pekka Himanen sanoo: 
- On suuri harppaus hypätä kongressin luksuksesta slummeihin. Siellä se todellinen elämä ja ilo on. 
Kuka voi toivottaa toiselle: 
- Voidaan paremmin kuin muut! 
Voikaa hyvin, se ei ole minulta pois eikä näy tuovan siltä taholta lisäarvoa minun elämääni.