Laukaukset palauttavat minut aikaan, jolloin isälleni oli kaikki kunnian puute samaa kuin veljellensä 1918. Tai oman tekemäni työn arvostus. Sosiaalijohtaja piti sitä työn arvostuksen huippuna. Minä sain omaishoidontukea. Sen piti mahdollistaa isäni kotona hoitaminen. Mutta rahaa käytettäväksi se ei lisännyt penniäkään. Isältäni perittiin omaishoidontuki takaisin saamatta mitään palveluja kunnalta. Kuoltua lupasi veteraanijärjestö havuseppelleen haudalle. Isän mielestä "ehtiihän tuon sittenkin". Minun olisi pitänyt se pyytää ja järjestää peijaiset seppeleen tuojille. En pyytänyt.
Isä täytti 90 vuotta. Taloyhtiön lippu ei ollut käytettävissä juhlapäivän kunniaksi. Toisten suruliputus ilmoitti naapureille:
- Nyt se kuoli. Isän viimeinen elinpäivä 6.2.2000 oli liputuspäivä. Eläköön uusi kuningatar. Seuraavana aamuna isä jätti viestin. "Jäi toiset aamulla nukkumaan, kun otin konttini naulastaan ja kiiruhdin karjateille." Taloyhtiössä ei lippu liehunut puolitangossa. Taloyhtiö eli tavallaan ja isäni jätti sen ajallaan. Kaikki järjestelyt viettiin loppuun suvun tavan mukaan. Hautajaispäivänä ei siniristilippu juhlistanut veteraani-isän viimeistä juhlapäivää, vaan kaikki mitä kuulin, oli kunnianloukkausta. He eivät muuta osanneet. Nyt isän jättämä lapsuuskoti muuttuu muukalaisten hautausmaaksi. Vai miksi niitä naapuriin tulleita venäläisiä voi kutsua. Ystävät, tulkaa, kaikki on valmiina. Omaa Veripeltoa myöten.
Se on laskettava vuodesta 1900 lähtien isoisän, isänveljen ja isän ansioksi, että he jaksoivat kärsiä ja taistella viimeiseen asti kodin, uskonnon ja isänmaan puolesta. Katson ihmisiä ja kuulen Iltahuudon. Hoivatkaa, kohta poissa on veljet. Kenraali ja ritari saivat arvoisensa hautajaiset. Isälleni elämä ja kuolema oli todellisempaa loukkausta kuin Salaman Jumalan pilkka. Minusta pitää ottaa dna-näyte, että olen se kommunisti, joksi minua maanomistajat ovat aina mananneet.
Oliko heinäkuu punainen v.1941 syntyperäni mukaan. Isä sodassa, äiti kotona, isoisä vierihoitajana minulle meistä kolmesta lapsesta. Palautan muistot muistoa kunnioittaneille samalla mitalla takaisin. Varhaisin muisto niiltä vuosilta oli pelko, kun ikkunat peitettiin iltaisin, etteivät päreet tai öljytuikut ilmaisisi olinpaikkaamme hankien keskellä. Mummon kuoleman voin palauttaa mieleen, kun olin viimeinen lapsenlapsi hänen sylissään. Joulumuistona jehova-kummi aina kävi saarnaamassa pakanallisten juhlien vietosta. Helluntalainen täti kävi itkettämässä äitiä, kun hän ei ollut julkijumalainen. Siksi oli sota, kun äiti ei uskonut. Lähellä oli aika, jolloin eläimet ja ihmiset asuivat saman katon alla. Sitä äitini muisteli virren sanoin. - Joka aamu on armo uus. Pois pässi karsinan laidalta. Miksi huolta siis kannat. Samaan aikaan palataan globaalisti, kaikkialla on samanlaista ja kaikki ovat samanlaisia.
JK. "Kun rahat loppuivat, ukki jouti kuolla." Ilmoitus minulle isän kuoltua, kun eläketili oli huvennut tyhjiin. Isäni vei hoidonhinnan hautaan, joten minä olen nyt se rahastuksen kohde. Onhan jäljellä vielä muukalaisille hautausmaata. Kyllä kannatti, suomalainen voittaa aina antaessaankin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti