Ei iloja monta ihmislapselle suotu:
Yks kevään riemu
ja toinen kesän
ja kolmansi korkean, selkeän syksyn riemu.
Kyntää, kylvää,
korjata kokoon,
levätä vihdoin rauhassa raatamisestaan.
Ei suruja monta ihmislapselle suotu.
Yks sydämen suru,
elon huoli toinen
ja kolmansi korkean, ankaran kuoleman suru.
Ystävä pettää,
elämä jättää,
taika on ainoa sankarin työ ja tarmo.
Jeesusliskolle on mahdollista kulkea veden päällä. Vesirobottia en ole nähnyt ylittämässä salmia. Tyynessä kesäaamussa rikkoo hiljaisuuden kaukana rannasta aloitettu kutsuhuuto:
- Tuokee venettä, tuokee venettä, tuokeeee. Saaren asukas herää huutoon.
- Oletpa ukko vaikka Kivennavalta, tulen sinut hakemaan, hän jupisi venettä vesille työntäessään.
Meillä Vihtaniemessä tiedettiin, kuka sieltä oli tulossa. Suutari oli lähtenyt sukulaisvierailulle. Kävellyt pitkät matkat oikopolkuja kantamatta huolta, kuka noutaisi järven yli. Olihan hänellä ääni ja jokaisella rannalla oli veneitä. Suutari tulee tupaan, kokeilee uunissa kypsyvän kalakukon kylkeä, onko se pehmeä vai pommin kestävä. Äidin kukot olivat aina pehmeitä, meheviä ja tuoreista raaka-aineista valmistettuja. Ei ollut eläinrääkkäystä työntää kahden kilon kukko kilon paperipussiin. Kukot syötiin ateriaksi höyryävän kuumana. Kokonaiset lähtivät kävijöiden mukana kotiin viemisiksi. Se oli vierasvara, kun tulija ei kysynyt tuvan oven aukaistuaan:
- Suapkoon syyvvä evväitään?
Toinen kulkija poikkesi talvella mennessään erakoksi saareensa. Viimeisellä kerralla poliisi kulki saaresta poiketen mahdollisiin taloihin, missä kulkija oli poikennut. Hän oli kuollut häkään ja omaiset jäljittivät, mitä repussa oli ollut ja mihinkä se hävisi. Aarolla oli kissannahkarukkaset. Hännästä hän vetäisi ne käteen. Kantovesi oli korvossa. Lapset katsoivat tarkasti, mitä kauhanreunaa Aaro käytti juodessaan vettä. Kauhassa säilyi juomajälki kauan, vaikka kauha pestiin. Lapset käyttivät kauhan toista reunaa. Se näytti takaperoiselta. Aaron käynti muistettiin pitkään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti