Lähtö on ollut aina vaikeaa. Istun linja-autossa yöpaita laukussa ja mietin. Onko tämä oikea aika ja paikka lähteä. Sen tarkistan päästyäni perille. Haikeana katselin Express- bussin perään ja toivoin jonakin päivänä istuvani kyydissä. Mulla kauas menolippu on. Vielä ei ole ollut mahdollista varata matkaa kauas pois vain yhteen suuntaan. Minua pitää paikallaan velvollisuudentunto hoitaa asiat niin, ettei perään tarvitse kysellä. Missä olet?
Milloin tulet pois?
Mitä sinä siellä teet?
Käytä tätä IBANkoodia, jos maksat ulkomailta vielä viimeisiä Kelan etuuksia takaisin. En piileskele vastuitani, mutta katson tarkkaan, onko menosuuntaan vain yhdet jäljet. Nyt valitukseni voivottelee kasvavan paperipinon alla. Hylkypäätös tulee aikanaan. Sen odottaminen pitää minut tiukasti kolmen summerin takana. Vaikean lähdön jälkeen kotiinpaluu on tuntunut kyljessä ammottavana repeämänä. Paperipussi puhalletaan ilmaa täyteen. Suljetaan kiertämällä. Pamautetaan pussi rikki säikäyttäen lähellä olijat ja oksalla istuvat linnut lentoon. Pussi heitetään maahan tuulen riepoteltavaksi. Kuve auki sitä ei voi käyttää uudelleen.
Kulutuksen ylläpitämä kertakäyttöisyys sovelletaan myös ihmisiin. Otetaan kaikki hyöty konstilla millä hyväänsä. Kun Mauri on tehnyt tehtävänsä, Mauri saa mennä. Projektikoulutuksien kautta kierrätetään rahaa päällikön palkkaukseen, raporttien tuottamiseen ja kaikkeen muuhun rahanreikään, mitä ikinä keksitään. Alkuinnostuksen jälkeen osanottajat vähenevät. Perään on soitettu, tulisinko alennetulla osallistumismaksulla kurssille. Muuten kurssi ei toteudu.
Kiitos veitsenlipsahduksesta, veritulpasta ja kaikista muista muistutuksista, etten enää tarvitse aloittaa alusta hjälmemoukkana kertaamista. Sen kuulin "näistä levyistä en luovu", Nadjan huone-keskustelussa, kirkon jumalanpalveluksessa ja "Opin, siis ajattelen". Palaan 6.8.1945 Hiroshiman ääniin. Kaikki ympärilläni tässä ajassa tunnetasolla.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti