
Kun siirryin eläkkeelle, jäin tyhjän päälle. Työhuone oli irtisanottu, pitihän minun saada eläke ensimmäisestä päivästä lähtien. Mutta heitä oli liian vähän käsittelemään eläkepäätöksiä. Tilanne sama hiilikaivoksissa naapurissa. Ryhtyivät vaatimaan palkkojaan kieltäytymällä työstä. Minun piti maksaa vielä kiinteitä kustannuksia yrittäjyysvuosilta vuosi työn lopettamisen jälkeen. Jos kaupungissa jotakin ymmärrettäisi yrittämisestä, ei kenelläkään olisi oikeutta viedä maksettua työhuonetta välimiesoikeudella uhaten. Tai myydä itsenäisen yrittäjän työpanosta 10% halvemmalla edes eläkeläisille. Sosiaalisena hierojana siihen suostuin ja se osoittautuikin kilpailueduksi. Hierojien edunvalvojan tarjouksesta lähteä katuhuoraksi kieltäydyin.
Myöhästyin georgialaisten naisten palautuslennolta, kun jäin odottelemaan lopullista eläkepäätöstä. Sitä odotan vielä tänä päivänä. Meillä kuitenkin oli hauskaa viimeisenä jouluna joulupukin vastaanotolla naisyrittäjien ja kiinteistönomistajien kanssa. Työtaito on tallella ja vielä löytyy maksavia asiakkaita kartuttamaan hyväntekeväisyyspottia. Tämä on osakeanti ilman sisäpiiritietoa. Selvitän, kuinka verottaja suhtautuu palkattomaan työhön. Sitä ei voi sanoa talkoo- eikä vapaaehtoistyöksi. Se on minun oma juttuni. Yhteiskunnalla ei ole varaa sitä työksi kutsua kuten ei kaikki muukaan laissa määritelty työ kerrytä työhistoriaa. Tämä on tulevaisuuttamme työpaikkojen loppuessa, rantojen pakkolunastuksessa, kun oikea käsi ei tiedä, mitä vasen puuhailee antaessaan toisten taskuista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti