Vanhassa vara parempi. Oi, muistatko vielä sen virren, jota lapsena laulettiin? Isä istui hämärässä tuvassa perälasin vieressä. Viimeiset valonsäteet valaisivat hänen virsikirjaansa. Hän käytti kirjan sanoja muistinsa tukena, vaikka osasi koko virsikirjan kannesta kanteen ulkoa. Tuli virsikirjauudistus. Mikään ei ollut enää kohdallaan, virren numerot, sanat eikä sävelet. Hänen vanhasta virsikirjasta puuttuivat lisäykset. Tämän puutteen korjasin lähettämällä hänelle rahaa uusimman virsikirjapainoksen ostamista varten. Oli vielä kirjakauppa, jossa olimme käyneet loma-aikana tutustumassa uusittuun laitokseen. Uskonkonsultit kävivät käännyttämässä isääni Amerikasta lähtöisin opein. Jättivät raamattujansa luettavaksi. Meillä oli uskonpuhdistus käynnissä. Käänsin koko huushollin ympäri, kun isä kaipasi konsulttien kirjoja. Syntymäpäiväksi annoin hänelle niin suuren Raamatun, että se ei voinut olla näkymättömänä uudessa piilossa vanhan piilon vieressä. Tekstaustaitoinen kirjuri merkitsi perhetapahtumat henkilötietoineen alkulehdille. Sukupuuna olen yrittänyt päivittää näitä suvun tapahtumia.
Perälasista ja kotirannasta avautuu maisema kuin taulu. Siitä on suurennetut kuvat kotona ja yksi kuolleen sisaren kuolinpesän seinällä. Pahoin pelkään, että se on joutunut kierrätykseen kuten sisarenikin kuolemansa jälkeen. Siihen katkesi hänen kohdallaan suvun perinne tulla haudatuksi kirkon sakramentin mukaan elossaolevien sukulaisten jättäessä jäähyväiset. Tässä olisi tapahtunut pyhäinhäväistys, hautaansiunaamisen pilkka, mutta eihän se olisi ensimmäinen kerta ajanlaskumme alusta eikä myöskään viimeinen.
Olin kuin Koskelan poikien äiti papin edessä "Täällä Pohjantähden alla"- elokuvassa kysymässä, voiko leski tehdä ilmoittamallaan tavalla, vaikka isä oli elossa. Pappi vakuutti lesken olevan shokissa kuoleman tähden. Siitä shokista toipumista olen seurannut jo vuodesta 1997. Shokki on muuttunut voitonjuhlaksi lain suomalla oikeudella. Show must go.
Vastarannan maiseman väri vaihtuu vuodenaikojen mukaan. Minulla on muistikuva koko vuoden kierrosta 12-vuotiaaksi asti, vaikka olin 10 vuotta isän luona, virtuaalitodellisuutta 54 miestyövuotta ajassa ja paikassa. Se oli kuitenkin vain taulun ruskakuva, johon äidin kuoleman jälkeen ilmestyi tunnelinaukko, jossa kaksi hahmoa seurailee, odottelee, mitä kotirannalla tapahtuu. Ja siellähän tapahtuu.
On "Tiekartta Länsirannalla". Tiettömän taipaleen taakse siellä elävät rakensivat "metsäautotien" seitsemää ympärivuotista taloutta varten. Tuli viihde- ja vapaa-aika, tuli jakajankäsi, lomakiinteistöt, Verkkokirjoittajan talo ja Munkkiklubi. Lopullinen hengellinen kotini puhuttelee minua lämpimästi "Liebe Maire" psalmin sanoin: Herra, on minun paimeneni, ei minulta mitään puutu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti