Luvan kysyminen on tänä päivänä - Valvomisen sunnuntaina - ajankohtainen. Sairaanhoitajat määrätään pakkolailla lakkoon. Ei ole ymmärrystä, että sairaanhoitajakin tarvitsee tekemästään ammattityöstä palkan elääkseen. Nyt valta syyllistää hoitajat kuolleisiin potilaisiin. Sota tuotti elokuvan "Englantilainen potilas". Nyt on kotikutoinen aihe "Kuolleet potilaat". Autoin äitiä 1½ vuotta kotona. Hän oli avun tarpeessa. Hautaustoimistosta käyminen loppui. Eno sanoi: "Sinun ei olisi pitänyt tulla Tuusniemelle." Olin kalikkana rattaissa nurkanvaltausyrityksissä. Jumala oli puolellani silloinkin.
Ateistiksi itsensä nimittäneeltä puuttui taustatuki. Kun hän kuoli, suku laittoi hänet kuitenkin kuolinilmoituksessa ristin alle. Halusin koota perheväen viettämään isän 90. syntymäpäivää. Taloyhtiössä ei liputettu, sillä hän ei ollut sen arvoinen. Sisarusten luvalla juhlat järjestettiin, läsnä kahta vaille koko suku. Ainoa sukunimeä kantava veljenpoika oli rauhaa turvaamassa Siinailla. Toiselle poissaolevalle pyysin välittämään rahan syödäkseen juhla-aterian, missä sattuikaan olemaan. Valokuvissa 90-vuotias Isä ja 8 lasta, 11 lastenlasta (poissa 2 kuin täysistunnosta) ja 3 lastenlastenlasta.
Lapsenlapselta kysyin:
- Millainen Ukki oli? Hänen mielestään Ukki oli mukava, vaikka kysyi Ukin sylissä istuessaan kuvassa:
- Onko Ukki kuvassa kuollut?
Kotona vietetyt syntymäpäivät päättyivät aina jälkimaininkeihin. Juhlan jälkeen oli ilmassa perinnönjakoriidan siemenet. Vanhempani olivat luopuneet lapsuudenkodista antamalla lahjakirjaosuudet 1/8 jokaiselle. Minun sukuun kuulumaton oli tuntenut jääneensä ulkopuolelle. Siksi kiipesin korkealle sytyttämään kynttilää kysyen lupaa. Olin varmistanut kaiken niin hyvin kuin osasin. Palokuntakin oli paikalla. Kaikki järjestelyt olivat kuitenkin turhia.
Laki antaa mahdollisuuden yhdelle pesänosakkaalle hakea halkomistoimitusta. Näin pääsivät "seitsämät veljekset" mielipuuhaansa kuin valkoinen mies ottaessaan maata intiaaneilta. Kaikki tekemäni työ oli turhaa yhteiskunnan silmissä. Minun viimeinen kysymys kuului:
- Mitä perkeleitä te olette minulle määräämään lisämaksuja, teidenrakentamista ja rekisteröimistä?
Tämä huuto kaikuu edelleen Vihtaniemellä.
Runon "Siell' kauan jo kukkineet omenapuut" ovat lakanneet kukkimasta. Sukuviiri on naftaliinissa ajanhampaalta suojassa. Suomenlippu kerran puolitangossa sisaren muistoksi. Setäni muistolaatta isovanhempien hautakivessä muistuttamassa oman maan sisällä v. 1918 voimankäytöstä omistusoikeutta edes omaan elämään mitattaessa. Rahat tai henki. Minulla enää henki.
Kertoessani tarinaani metsäveroillassa metsänhoitaja sanoi ensiksi: "Höh" ja jatkoi "saithan sinä hoitaa vanhempiasi".
Ja pesäpuu itkee, kun mikään ei riitä toisten taskuilla kävijöille.
"On opittava uudestaan" Paratiisini puut Anna-Maija Raittila on ollut käsikirjoitukseni projektikoulutuksissa ja vienyt päätökseen sukupolvenvaihdoksen uudella vuosituhannella 2000. Olo kuin Joosefilla kaivossa ja sen jälkeen myytynä kauppiaille. Joutui monenlaisiin kiusauksiin. Minulle on ollut siunaukseksi pölyn laskeutuminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti