Ainekset otsikkoon antaa kaatopaikalta pelastetut muistot. Roskiksesta pilkistää hylätty punainen, muovinen pulloteline. Siinäpä minulle pullopostilaatikko mukaan otettavaksi autiolle saarelle. Olihan maalla lintu vallannut postilaatikon pesäkseen, kun postinkantaminen oli loppunut asukkaiden siirtyessä kirkonkylään. Posti muistaa väestörekisteristä ottamiensa osoitteiden perusteella rahastuksen mahdollisuus mielessä:
Hyvä loma-asunnon omistaja!
Olen hämmästynyt. Missä on minun loma-asuntoni, kun minulla ei ole ollut lomaakaan. Selvitän asiaa kysymällä postilta, mikä on lomaosoitteeni. Selvityspyyntö etenee väestörekisterin kautta maistraattiin. Sieltä saan vastauksen. Tuusniemen rakennusvalvontarekisterissä on paikkansa pitävät tiedot:
Lomakiinteistö.
Kunnanukot kaikessa viisaudessaan olivat vieneet kaikki puolilahot mummonmökit lomakiinteistöiksi, kun mökit olivat jääneet tyhjilleen 1900-luvun alkuvuosina syntyneiden asukkaiden muuttaessa kirkonkylään.
Lomakiinteistöjen kuvat silmissä he odottivat vuoroaan, ettei kukaan kysyisi mökkien perään. Heille tarjoutuisi taivaanlahjana omistaa meidän lapsuuden rannat. Pitkin hampain muutos on tehty rekisteriin:
Tyhjillään. Mummonmökki on pelastettu.
Sain terveisiä kysymyksen muodossa: "Eikö se käy huonoja enää katsomassa?" En ollut tuntenut tarvetta, olihan häätö tullut herkässä nuoruudessa: "Jos jatkat lukioon, meillä et enää asu." Siirryin tien toiselle puolelle leskirouvan luokse ja kävin lukion. Sain valkoisen lakin.
Vuosikymmeniä myöhemmin sain naapurin vanhalta rouvalta kuulla, kuinka polliisin rouvaa oli ottanut älälle, kun jatkoin lukioon. Kovuus oli vaihtunut kärsimykseksi, joten kävijöistä oli pula. Menin katsomaan, eihän minulla ollut mitään syytä kieltäytyä.
Sain kaatopaikalle vietävistä tavaroista pelastetun keräämäni kasviston, nauhat repsottivat, vyö piti kartongit läjässä. Kasvien kerääminen oli ollut pakollista. Kuusi lyyraa koristi kasviston palauttajan juhlapukua. Minun kasvisto oli pilalla.
Tasan ei käy onnen lahjat. Kasviston olin unohtunut vuosien myötä, olihan se ollut kierrätyksessä. Muistot heräsivät saadessani sen takaisin. Mitä siitä sanotaan: Muiden paidoiksi pellava kasvaa, minä sen vain kitken! Samaa voin sanoa vanhempieni hoitamisesta. Kuulen isän äänen: Mikä perinnönjako siellä on?
Olimme keskenkasvuisia, joskus äänekkäitä toistemme kimpussa. Sanoin 90-vuotiaalle isälle: Nyt on se perinnönjako.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti