"Valoa vaikk' en näekään, sen tiedän loistavan." Se riittää minulle kirkasvalohoidoksi pimeimpään vuodenaikaan. Turun Piispa puhui aamuhartaudessa isäni ja minun tarinan. Olimme ahkeria kirkossa kävijöitä. Sitä kummasteltiin. Nyt tiedän, mikä siinä herätti kysymyksiä.
Taloyhtiössä sunnuntaisin klo.10.00 aikoihin järjestyi mielenosoitus. Ruohonleikkuu alkoi. Niin pieni ala takapihalla vaati koko tunnin koneen lykkimistä henkilökohtaisen paineen ja kiukun purkamiseksi. Olisi riittänyt läpikulku. Mutta isännöitsijä itse sysäsi konetta äidin siemenestä kasvattamaa tuijaa kohti. Miltä se minusta näytti, voi jokainen kuvitella. Eestaas, eestaas poskilihakset nykien. Desipelit ylittivät radiosta tai TV:stä kuuluvan kirkonmenojen äänet, virret ja saarnat. Isännän perhettä ei koskenut ukkaasi: "Pie pyhhee!"
Isän kuoltua ensimmäisenä sunnuntaina avasin ovet ja ikkunat selälleen, radio pauhasi täysillä ja minä veisasin mukana. Se oli Jumalan kunnia luonnossa ja asunto-osakeyhtiössä. Tämä olisi yksi kohtaus oopperaan omaishoidosta. Voitti kirkonkylän sunnuntaiaamun pakolliset ruohonleikkurien äänet.
Nurmikonhoito oli tärkeämpää kuin ihmisten viikkorytmiä noudattava elämä. Taloyhtiön enemmistöpäätös löytyy pöytäkirjoista;
ruohonleikkuupäivät torstaista sunnuntaihin.
Omaishoitoaikani alkoi jouluna 1990. Muutaman viikon kuluttua nousin katsomaan uutisia, alkoiko Irakin sota. Isän sotakaveri seuratessaan meillä ruotsinkielisiä uutisia totesi:
- Jos puhuisi vähän hitaammin, niin ymmärtäisi.
Samaan aikaan Jugoslaviasta kantautui tietoja pienistä kahakoista. Irakin sota loppui, mutta kohta oli Tuusniemelläkin Bosnian pakolaisia. Tervehdin aina vanhaa arvokasta pariskuntaa ja tunsin itse olevani samassa tilanteessa, vihamielisten eriuskoisten ympäröimänä.
Nälkäpalkalla rakennettu kotikirkkoni muuttui uskonkonsulttien toimesta kadotuksen kirkoksi. Olihan heidän kirkkonsa kohonnut kolmessa päivässä Tuusniemelle. Kirkonrakentajista joku oli jättänyt työpaikalleen todistuksen sairaudestaan, oli sairauslomalla työstä ja samaan aikaan rakentamassa kirkkoa. Uskonkonsulttiorganisaatioissakin on todistuksen antajia joka lähtöön. Niin on politiikallakin jalansija kirkossa ja ääntenkalastelussa. Viisas ei virka mittää eikä hullu huomaa, niin asiat saavat jatkua. Kivet huutaisivat, jos minä vaikenisin.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti