Juojärven kalastajat

Kalastaako Wiljami? Ei kalasta, oli isäni vastaus kateellisille sukulaisille. He utelivat vieläkö veljeni lähtisi illalla verkonlaskuun ja nostaisi ne aamulla ylös. Se oli ollut päiväjärjestys, jos oli ollut varaa hankkia verkkoja ja nuotta, kun asuttiin järven rannalla. 

Vielä kirkonkylän rannasta oli lähdetty vesille. Isä sairastui ja jäi airon alle, kun piti todeta. Se aika on ohi. Veljeni kalasti niin paljon, ettei kaikkia ehditty syömään. Kalajutut elivät, kuka vielä jaksoi niillä kehua. Veljeni tuli joulun edellä järveltä. Repussa niin suuri lohi, että taisi pyrstö maata viistää. 
Nyt on veljeni kalamiehen maine pelastettu. Isäni vilkaisi saalista ohimennen, mutta tunnustusta ei tullut. 

Kaloja on riittänyt, mutta minulle kalastettaviksi ovat tulleet ihmiset. Voisiko Vihtaniemellä vielä heittää verkon veteen ja rannalla keittää rantakalakeiton tai hiillostaa nuotiolla. Pitkään olen ajatellut, että kalastajat ovat sukupuuttoon kuolleita Linkolaa lukuun ottamatta. Onhan Japanissakin vielä kalastaminen perinneammatti ja kultashusin valmistus. 

Jos Vihtaniemellä on vielä joskus elämää, ryhmä on Juojärven kalastajat. Siihen seuraan kutsutaan perinnetekoja jatkamaan. Rantautuminen kirkonkylän rantaan on tullut maksulliseksi. Veneellä järven takaa tulleet ovat kuin venepakolaisia. Ei tiedä, missä saisi veneensä vetää maihin ja palata asioituaan kirkolla takaisin 7 km vesitietä Vihtaniemelle. Ne oikeudet ovat siirtyneet kunnan uusrikkaiden mökkiläisten etuoikeudeksi molemmilla rannoilla.