Lentokeli lentomäessä

Musta kukko kiekuu ennen kuutta aamulla. Miksi se on musta? Ei koskaan ole kuulunut kohderyhmään, jonka puolesta "Oikeutta Eläimille" - yhdistys toimii. Kanat ja siat ovat valkoisia, likaisia ja sairaita. Minua inhottaa tuotantoeläinten kohtalo. Musta kukko on aina ollut minun unilukkarini pimeään vuodenaikaan. 

Avasin ulko-oven pääsiäisenä. Rapun edessä oli rinne hiekoittamatta. Ei Jumalan jyvää ollut taloyhtiössä hiekkaa. Lähtemisen mahdollisti noidalta unohtunut varsiluuta. Lähden lentoon, liitelen ilmojen halki. Silloin kiekui kukko, aika loppui. Asiat ovat loksahtaneet oikeille raiteille, kun on tullut välimatkaa ja hiljaisuus. Vielä pitää odottaa. 

Digita lupaa rakentaa koko maata käsittävän 450-laajakaistaverkon vuoden 2009 alkuun mennessä. Vaivalla aikaansaatuja puhelinyhteyksiä olen maksanut kuin kuollutta lehmää. Kehotettu luopumaan maksuja korottamalla ja laskutusväliä lyhentämällä. Tästä alkaa minun juhlani, perustuuko se katteettomille lupauksille. 
Luotan kukkoon, onhan se kiekunut jo 2000 vuotta ajanlaskumme alusta. 
Jossakin päin maailmaa kukkoa sakotettiin, kun kiekui liian aikaisin. Minun kukko ei ole edistänyt eikä jätättänyt, vaikka päätä on vaadittu vadille. Työtapaturman olen nimittänyt kukonkuolemaksi. Tekotapa: Niskasta kiinni kaksin käsin, venytys ja kiertoliike, naks ja henki on poissa. Siistiä ja huomaamatonta. Kirveellä kaulankatkaisu pelästytti kiinnipitäjää. Pää pölkyllä, ote kirpoaa ja kukko lentää päättömänä pensaaseen. Sen pituinen se. 

Olen pelastunut leijonan kidasta, TV:n hirtehishuumorilta, bisnesenkeleiltä. Omaishoitajana toimin radioateljeen bisnesenkelin periaatteella: kun rakkaus kohtaa rahan. Omaishoitaja on poliittisessa ansassa, jos haluaa tulla härnätyksi. Siihen ei ole pakko, kun toimii omalla tavalla, omalla ajalla ja omalla kustannuksella laskematta yhteiskunnalle tuotettuja säästöjä. Jälkiviisaana tiedän, kukko lauloi kolmesti bisnesenkeleille, jotka pellemielessä lupasivat sijoittaa yritykseen saadakseen rahalleen korkoa. Niitä bisnesenkeleitä täynnä on maa. Kehaisivat onnessaan TV:ssä, kun olivat selvinneet sotkeutumatta hullujen suolahuoneisiin. En huolisi heiltä rahaa, vaikka tarjoaisivat ilmaiseksi kuin Sarasvuo tulva-alueen köyhille. Missä on Ite-arvioinin idea? Ei ainakaan omahyväisyydessä. Nyt palkitut palkitsevat palkitsijoita. Piiri pieni pyörii velkarahalla.

Pienen ja 90 v vanhan suuruudenhulluus

Päätän kirkkovuoteni ajatuksella, että kaikkea kaunista maailmassa ei vielä ole pystytty hävittämään yrityksistä huolimattaa. Nämä yritykset ovat vastalause sille, että kaikki hyvä pitäisi olla vain harvojen käytössä. Sotahan siitä seuraa. 

Olen löytänyt Asterixin ja Opelixin retket ajankulukseni. Kotoisen kuvatuimman rakennuksen lisärakennuksen peruskiveen muuratut säkeet Hymyilevästä Apollosta ovat totisinta totta omakohtaisena elämänä. Täytetäänkö kadun toisella puolella suurella uholla aikaansaatu syvä kuoppa ja laaja kaivanto rahalla rahantoivossa vai rakkaudella luovaanhulluuteen. Vammainen pianisti on siitä todistus, että köyhyys ei ole rahanpuutetta vaan järjenköyhyyttä, kuinka rahaa käytetään.

Se talo, min portilla kilpi on:
"Tässä talossa tehdään työtä."
Se talo on pyhä ja pelvoton
ja pelkää se ei yötä.
Työs olkoon se suurta tai pientä vaan,
kun vaan se työtä on oikeaa
ja kun sitä palkan et tähden tee!
Työ riemulla palkitsee.

Se raatajan riemulla palkitsee
ja tekijän terveydellä,
työ himoja huonoja hillitsee
niin puhtaalla sydämellä.
Oi, rauhaa päätetyn päivätyön!
Hyvät enkelit suojaavat työmiehen yön
ja nuorena, vankkana nousevi hän
taas uutehen päivähän.

Meillä on kaksi vuodenaikaa. Kevät alkaa joulusta, syksy juhannuksesta. Nyt olemme adventtiajassa ja omat mietteet ovat syksyn kesässä.


Oi, katsokaa, miten lainehet
niin kauniisti rantoja kaulaa!
Oi, kuunnelkaa, miten lintuset
niin kauniisti lehdossa laulaa!
Oi, ootteko nähneet illan kuun
ja kuullehet kuisketta metsän puun,
min ylitse valkeat hattarat
suvitaivaalla vaeltavat.

Tai ootteko koskaan te painaneet
pään kesäistä nurmea vastaan,
kun heinäsirkat on helisseet
ja raikunut laulu rastaan?
Sinikellot tokko ne keinuivat,
ja tuoksuiko kukkaset tuhannet? -
Sitä tuoksua unhota et.

Ja ootteko mennehet milloinkaan
te aamulla järven rantaan,
kun aurinko noussut on aalloistaan
ja paistanut valkosantaan?
Vesi välkkyykö tyynenä heijastuin,
sumun keskeltä nousiko seijastuin
sadun saaret, niemet ne terheniset? -
Sitä utua unhota et.

Oi, ootteko silloin te tunteneet
maan luonnossa maailman Luojan?
Oi, ootteko silloin te löytäneet
yön aaveilta armahan suojan?
Ja ootteko silloin te itkeneet
ja hyviä olleet ja hymyilleet,
oi, ootteko silloin te lempinehet? -
Sitä lempeä unhota et.

Oi, ootteko silloin te lempineet
sitä tyttöä tummatukkaa
ja ootteko silloin te rakastaneet
joka puuta ja joka kukkaa?
Ja oliko veli joka ihminen?
Ilo loistiko silmistä jokaisen?
Ja oliko kaikilla kasvoillaan:
Niin kaunis, kaunis on maa.

Ken yhtä ihmistä rakastaa,
se kaikkia rakastaapi.
Ken kerran voi itsensä unhottaa,
se unten onnen saapi.
Ken kerran itse on onnellinen,
se tahtoisi onnehen jokaisen
ja antaa ja antaa ja antaa vaan
oman onnensa aarteistaan.

Ja yhden ma varmaan tiedän sen,
kun löydy ei tietä mistään:
On työtä tehtävä jokaisen.
Puu tutaan hedelmistään.
Se usko, ken sitä ei opeta,
sitä uskoa täällä ei tarvita,
se on uskoa usmien, haamujen,
ei uskoa ihmisten.

On monta uskoa päällä maan
ja toinen toista kiittää
mut laulajalla yks usko on vaan
ja hälle se saapi riittää:
Min verran meissä on lempeä,
sen verran meissä on ijäistä
ja sen verran meistä myös jäljelle jää,
kun päättyvi päivä tää.

Kirjoittelen ikuisia Eino Leinon säkeitä elämääni koskettavassa järjestyksessä. Joulu on joka vuosi, juhannus kerran kesässä. Minulla Kesätyttö ja Talvityttö. Kaikki alkaa Joulusta.

Uudet säteet

Aurinko istuu veräjänvahtina. Kuu kysyy kaukaa: Mitä siellä ootat? Pieni tyttö kertoo tarinaa piirtäessään kuvaa. Se on siinä, tarina on valmis. Myöhemmin tulee siihen musiikki. Nyt on käsikirjoitus tallessa uutta muokkausta odottamassa. 

Katsoin TV:stä keskosina syntyneistä lapsista. Äitien hoiva pitää heidät hengissä ja vammoista huolimatta heissä on musiikintaju. Näkövammainen joutuu jo kouluun lähtiessä eroon perheestään. Asuu vieraalla paikkakunnalla ja siirtyy asuntolaan tullessaan siihen ikään. Uusi kunta ottaa mielihyvin vastaan, kun äiti on rakennuttanut eläketalon. Jo aikuinen poika pääsee vihdoinkin kotiin. 

Tulee vammaispalvelut. Se tarkoittaa päivätoimintaan osallistumista toimintakeskuksessa, jossa on kaikenasteisia vammaisia. Hän osaa kutoa mattoa, lyödä pirtaa lujaa ja tehdä napakan reunan. Hänellä on näkevä avustaja antamassa kudetta väriraitoja varten. Sitten avohoidonohjaaja ryhtyy parittajaksi. Pitää saada tyttöystävä. Minäkin näen yrityksen tuloksen. Äidin kautta kuulen, kuinka hänen pitäisi siirtyä kotoaan pois nuorten tieltä. Järjestyy parisuhdekurssi opetella yhteiseloa. Se päättyy kuitenkin suljetulle osastolle. Kuukausien kuluttua tehdään lopullinen ero. 

Avohoidonohjaaja ei nähnyt seurauksia, vaan yrittää uudelleen. Kotikäynnillä sovitaan suljettujen ovien takana lehti-ilmoituksen laittamisesta. Kohta tyttöystävät täyttävät talon. Jonkun kanssa asiat etenevät pidemmälle. Kun olisi sitoutumisen aika, tulee ero tytön vanhempien taholta. Meidän tyttö ei sokeata taluta. Taas on laitosjakso edessä. Suhteissa ei ole tunnetta. On vain ulkopuolelta järjestetty tarve, että pitää olla ystävä. 

Toimintakeskus alkaa tuntua pakkotyölaitokselta. Hän ei halua mennä sinne. Sitten pitää lähteä kuntoutusjaksolle kotoaan leirikeskukseen. Siellä toiset kuntoutujat käyttävät häntä hyväkseen. Lainaavat tavaroita ja palauttavat rikottuina, jos palauttavat. Kotiin tullessa on uusi nainen lyöttäytynyt mukaan. Silloin palaa äidiltä pinna. Heitä ruvetaan puuhaamaan rakennettavan palvelutalon asukkaiksi omasta kodistaan. Herää kysymys: 
- Miksi? 
Olin sen todennut jo aikaisemmin, kun mies kertoi kuulemastaan. Hänen oli helpompi pitää silmät kiinni, kun istui paikallaan. Aina todettiin hänen nukkuvan, vaikka itse tiesi olevansa aktiivinen, mitä ympärillä tapahtui. Hän kysyi: 
- Miksi? Vastasin hänelle: 
- Näkövammasi tiedät itse ja se näkyy. Sanojilla on vammansa piilossa, mutta se tulee näkyviin toisen puutteisiin kohdistuvilla loukkauksilla.

Viime päivien kuolemansyiden tutkinta olisi aiheellista aloittaa myös eloonjääneiden kohdalla. Kuinka paljon on aiheutettu henkisiä vammoja ja tuhottu ihmiselämiä tekemällä vammaisistakin tuotantoeläimiä tuotantoelämiltä edellyttävine ominaisuuksineen. 

EU:n 141-sopimus tekee tästä lopun sikojen ja kanojen kohdalla. Olisiko se 142-sopimus, mikä kohdistuu kohta ihmisiin alkaen vanhuksista, vammaisista, huostaanotetuista, koulukiusatuista, masentuneista, omaishoitajista, työttömistä ja kaikista, jotka jäävät riman alapuolelle. Mitä sanottiin ennen euronkiillon näkymistä silmissä. 
Olivatko ne rikkoja, malkoja vai halkoja omassa silmässä? Näkökyky ns. näkevillä on heikentynyt tai huuhtoutunut piilolinssien mukana, kun uppoaa myllynkivi kaulassa meren syvyyteen.

Parem saada kinga,

Tiedän saaneeni kenkää lukemattomia kertoja. Olen kuitenkin aavistanut tulossa olevan tohvelinlennon ja osannut vaihtaa maisemaa. Jos kengänkorko on ollut kuin digi-taattori Chauzescun rouvan timanteilla koristeltu, olisi niistä talteenotetuista kengistä karttunut omaisuus. Mutta olen löytänyt oikean Tuhkimon lasikengän. Sillä on jotakin yhteistä minun kanssani. Kertoo tämän päivän sadun Tuhkimosta. 
- Sinä kulkija 16-vuotias, mikä särki sun sydämesi? Minä ikäerosta huolimatta voin suoraan sanoa suurinpiirtein "sellaista elämä on". 

Tämän aamun mietteenä olen kuin politiikan avioerolapsi. Koti siellä ja koti täällä. Mieluummin olisin siellä, mutta olosuhteiden pakosta keitän aamukahvini täällä. Yhteiskunnan kengänheittäjät, historiankirjassa muilutettujen ja muiluttajien jälkeläiset ovat varmuuden vuoksi asettuneet samalle puolelle kivet kourassa. Eivät tiedä, kumpiko puoli on köydenvedossa vahvoilla tänään. Erotuomari vetää varoittamatta terävän miekan, sivaltaa köyden poikkki. Köydenvetäjät lentävät selälleen omaan suuntaansa. 

Kukaan ei hurraa, vähin äänin ravistellaan kura pois vaatteista. Urheiluvammat tutkitaan. Lähdetään tikattavaksi ja paikattavaksi, ovathan ne urheiluvammoja. Puolesta tai vastaan selkäänsäsaaneella on edessä jonotus tai kiirellinen hoitovirhe, jos et tiedä potilaana oikeuksiasi. "Jos minulla on polvessa ky(u)sta", niin ei se parane lähettämällä kielipuolen luo selvittämään, mikä vika minulla on päässä, kun en suostu tekonivelleikkaukseen siitä konsultaatiosta hälyytysajoneuvolla vietynä.

Inhorealismia

"Ihmiset unohtavat, mitä olet tehnyt. Ihmiset unohtavat, mitä olet sanonut. Mutta ihmiset eivät unohda, niitä tunteita, joita olet heissä herättänyt." Aamun ajatus 

Näyttötutkintomestarit ovat kiteyttäneet päättöarvioinnissa omaishoitajan inhimillisten voimavarojen kehittämishankeen problematiikan tarkastelun inhorealistisen kriittiseksi. Sille on kollikissan kokemus omakohtaisuudessa. 
Rauhallinen hetki pirtissä, kissa nukkuu päiväunia. Isä havahtuu siihen, kun kissa ottaa äkkilähdön ja häviää näkymättömiin. Naapuri ilmestyy näköpiiriin. Kissa kuulee sen etiäisenä. Kissalla ja naapurilla on selvittämättömiä asioita. 

Maalla ei viedä kissoja eläinlääkärille. Naapuri toimittaa sitä tehtävää. Kissa turkinhihaan ja veitsen välähdys. Asia on hoidettu. Kissa rekisteröi lyhyen hetken aikana, miten kokee vapaudenriistoloukkauksen. Samoin minä rekisteröin poliittiseen ansaan joutumisen. Vallankäyttöä virka-aseman, oppiarvon tai äänestäjien esiinnostaman väärän kuninkaan mandaatin perusteella. Missä on yhdenvertaisuus lain edessä, 
- halventamisessa. Se on tämän päivän taistelutanner. Sen verran on sanojalla muistissa, että minut nähdessään ottaa kiertotien, vaihtaa toiselle puolelle katua tai yleisesti tervehtiessään jättää "rajaisia". Kenelle on paljon annettu, siltä paljon vaaditaan. Olen nähnyt jo kauan poliitikon Jammu-setänä, sinisenä lintuna tai lyhytsiipisenä osakesalkku tiukasti siiven alla, kun pörssikurssit heilahtavat. 

Aamulla kesken nousutahtien väliin ilmestynyt poliitikko saa minut tuntemaan itseni poliittiseksi huoraksi, kun poliitikko änkee kotiini. Olen vielä sängyssä enkä ole sopinut aikaa hänen kanssaan. Palutteen antoivat monet muut radionkuuntelijat kanavauudistuksen aikoihin. Samoin ovat tunteneet digidigin tultua pakolliseksi ne n. 50 000, jotka ovat jättäneett TV-luvan maksamatta. Itse epäilen ohjelmantarjojajien motiiveja, onhan Suomi90vuotta menettämässä nuoruutensa. Maa kertoo enemmän historiastaan kuin ihmiset. Jokainen haluaa heilua aikansa sarvet päässä paukkurauta ojennettuna toista kohti, vaikka ei ole sotatila. Puhe on muuttunut konekieliseksi.

Jopa FBI:n agentit joutuvat edelleen turvautumaan vanhanaikaisiin paperiarkistoihin, jotka olivat käytössä 1920-luvun gangsterijahtien aikana. Yhdysvaltain liittovaltion poliisi FBI maksoi 2000-luvun alussa noin 170 miljoonaa dollaria uudesta atk-järjestelmästään, joka ei toiminut ollenkaan. Lopulta alkuvuodesta 2005 valmistuneessa raportissa FBI totesi, että järjestelmä oli epätäydellinen, riittämätön ja niin huonosti suunniteltu ettei sitä voitaisi ottaa käyttöön. Syypäitä löytyi sekä ohjelmistoyrityksen että tilaajan puolelta. Hanke haudattiin vähin äänin. 
Myöhemmin samana vuonna FBI aloitti uuden järjestelmän kehittämisen. Sen hintalappu on yli 420 miljoonaa, ja sen uskotaan valmistuvan vuonna 2009. Epälijöitä kuitenkin riittää. - Saatamme olla 22. vuosisadalla ennen kuin saamme edes 21. vuosisadan tekniikkaa, kommentoi senaattori Patrick Lezky. (MTV3-STT 18.8.2006)

Oman elämän vedenjakajalla tässä ja nyt: 
Suorittajakohtainen arviointipöytäkirja.
 
Näytönantajan pitkä kokemus näkyy intohimoisena, omaan osaamiseensa uskovana ja toisaalta pioneerimaisen ennakkoluulottomana otteena omintakeiseen kolmannensektorin palvelutoimintaan.
Lähestymistapa on osin ei-yritäjämäinen, mutta juuri tällainen suhtautuminen on eduksi kehittämishankkeen sosiaalista ajattelutapaa ja myötäelimisen kykyä sekä henkistä ja ruumiillista jaksamista edellyttävässä hankkeessa.
 
 Tähän päättyy taistelu tuliukkoja vastaan. Nehän herjaavat konekielisesti naista puoluepoliitikkoina. Minuun ei ole väri tarttunut punamultapytyssä. Olen ferrarinpunainen lähtötilanteen mukaan. Istuin tietokoneen ääreen ja hyydyin kuin Kimi Räikkönen lähtöruutuun. Minulla ei ollut omaa konetta eikä verkkokirjoitustaitoa. Nyt on! Tästä eteenpäin istun KieliStudiossa rahapuun alla. Kasvaa matalalla. Ei tarvitse kiivetä palmuun vanhoilla päivillään osoittaakseen vielä jatkuvasta puberteetti-iästä. Siitä puhe, mistä puute oli eläkeläisten palvelukeskuksen teema hierojalle, kuka mitenkin sen ilmaisi: 
- Sinä näet monenmittaista. 
- Vain karvatupsuja, jos sattuu jotakin vilahtamaan. Tai ihan esiteltynä paljastelunhalusta. Katso kalua!
Lumiukko>kommentit

Kirkasvalohoitoa

"Valoa vaikk' en näekään, sen tiedän loistavan." Se riittää minulle kirkasvalohoidoksi pimeimpään vuodenaikaan. Turun Piispa puhui aamuhartaudessa isäni ja minun tarinan. Olimme ahkeria kirkossa kävijöitä. Sitä kummasteltiin. Nyt tiedän, mikä siinä herätti kysymyksiä. 
Taloyhtiössä sunnuntaisin klo.10.00 aikoihin järjestyi mielenosoitus. Ruohonleikkuu alkoi. Niin pieni ala takapihalla vaati koko tunnin koneen lykkimistä henkilökohtaisen paineen ja kiukun purkamiseksi. Olisi riittänyt läpikulku. Mutta isännöitsijä itse sysäsi konetta äidin siemenestä kasvattamaa tuijaa kohti. Miltä se minusta näytti, voi jokainen kuvitella. Eestaas, eestaas poskilihakset nykien. Desipelit ylittivät radiosta tai TV:stä kuuluvan kirkonmenojen äänet, virret ja saarnat. Isännän perhettä ei koskenut ukkaasi: "Pie pyhhee!" 

Isän kuoltua ensimmäisenä sunnuntaina avasin ovet ja ikkunat selälleen, radio pauhasi täysillä ja minä veisasin mukana. Se oli Jumalan kunnia luonnossa ja asunto-osakeyhtiössä. Tämä olisi yksi kohtaus oopperaan omaishoidosta. Voitti kirkonkylän sunnuntaiaamun pakolliset ruohonleikkurien äänet. 
Nurmikonhoito oli tärkeämpää kuin ihmisten viikkorytmiä noudattava elämä. Taloyhtiön enemmistöpäätös löytyy pöytäkirjoista; 
ruohonleikkuupäivät torstaista sunnuntaihin. 

Omaishoitoaikani alkoi jouluna 1990. Muutaman viikon kuluttua nousin katsomaan uutisia, alkoiko Irakin sota. Isän sotakaveri seuratessaan meillä ruotsinkielisiä uutisia totesi: 
- Jos puhuisi vähän hitaammin, niin ymmärtäisi. 
Samaan aikaan Jugoslaviasta kantautui tietoja pienistä kahakoista. Irakin sota loppui, mutta kohta oli Tuusniemelläkin Bosnian pakolaisia. Tervehdin aina vanhaa arvokasta pariskuntaa ja tunsin itse olevani samassa tilanteessa, vihamielisten eriuskoisten ympäröimänä. 

Nälkäpalkalla rakennettu kotikirkkoni muuttui uskonkonsulttien toimesta kadotuksen kirkoksi. Olihan heidän kirkkonsa kohonnut kolmessa päivässä Tuusniemelle. Kirkonrakentajista joku oli jättänyt työpaikalleen todistuksen sairaudestaan, oli sairauslomalla työstä ja samaan aikaan rakentamassa kirkkoa. Uskonkonsulttiorganisaatioissakin on todistuksen antajia joka lähtöön. Niin on politiikallakin jalansija kirkossa ja ääntenkalastelussa. Viisas ei virka mittää eikä hullu  huomaa, niin asiat saavat jatkua. Kivet huutaisivat, jos minä vaikenisin.

Patti vai kuhmu, mutta kenenkä päässä

Juojärven jäällä kiirehtii musta hahmo jalkaisin kirkonkylää kohti. Vastaantulija saa viedäkseen terveiset: 
- Saat sanoa Petulle, ettei illalla ole lehmänlypsäjää. Menen kaupunkiin enkä tule takaisin. Se oli yhden omaishoitajan ratkaisu. Olen aina yrittänyt pitää lupaukseni loppuun asti. Äitini hoputti joulun jälkeen, kun arki alkoi: 
- Mene pois. Minä menen laitokseen. 
- Mihinkä isä joutuu? 
- Tulkoon mukaan. Sitten minäkin tulen mukaan. 

Keskusteltiin asiasta perusteellisemmin. Yli 50 vuotta yhteistä taivalta, työtä ja vaivaa. Sairastaminen ei enää ollutkaan yhdessä niin hauskaa. Isä oli puhumaton, pelkäsi joka hetki äidin kuolemaa. Tarjosin äidille avioeron mahdollisuutta. Mennään tekemään anomus harkinta-ajasta. Voitte nukkua vierekkäin. Haetaan avioero ja senkin jälkeen voitte nukkua samassa sängyssä. 

Jos mummo haluaa laitokseen, on hänen itse allekirjoitettava hakemuksensa. Tarvitaan pitkä paperi, kun halvaantunutta kättä ei voinut hallita. Otetaan rullalta. Viimeinen tahtonsa pitää pystyä itse tahtomaan, minusta ei ollut sen alkuunpanijaksi. Siihen loppuivat keskustelut laitokseen lähtemisestä, kunnes kuolema heidät erotti. 

Tuli asetus omaishoidosta. Minulle maksettava tuki piti tarkistaa lainmukaiseksi, jos vielä jäisin isää hoitamaan. Kunta palkanmaksajana antoi 1070mk/kk - verot - 330mk/kk palvelumaksua. Lopun saisin käyttää, jos isäni ei tarvinnut viettää yötä sairaalassa kohtauksen saatuaan. Niistä ilta- ja aamutunneista pidätettiin kahden päivän palkka. Alkutilanne (kotihoidontuki 1700mk/kk - verot. Lopun sain käyttää tiliä tekemättä.) Päätökseen tyytymättömänä olisin voinut valittaa, mutta ei ollut aikaa, taitoa eikä voimia. Alkuperäisiä hakemuksia täytin rasti ruutuun - menetelmällä. Minulle sanottiin hakemuksia jättäessäni: 
- Lääkäri on päättänyt, ettei hoitotukia myönnetä. Haen kuitenkin. Annatte, mitä laki määrää, kerjäämättä. Omaishoitajalla ei ole tasavertaista keskustelukumppania hoidettavan puolesta puhuessaan. Siitä on minulla muovikassillinen todistusaineistoa luettavaksi. 

Näiden dokumenttien perusteella hain tietoa sukupolvenvaihdokseen Yritysakatemiasta Helsingissä. Isästäni tuli miljonääri kuoltuansa. Ja minusta miljonääri-isän perijä. Kaikki sisarukset saivat osuutensa. Heistä tuli rantatonttien lisäksi pienmetsänomistajia. Kerroin tämän metsänhoitajalle metsäveroillassa. Hölmistyneenä hän sanoi: 
- Höh! 
Veikko oli ottanut kotipossun. Kaksi viikkoa sitä ruopotteli saadakseen possun puhumaan. Vihdoin possu tajusi: 
- Nöf, nöf. 
Veikko oli onnistunut puheopetuksessa. Ehkä minäkin. Tunnen itseni Euroopan omistajaksi oppiessani verkkokirjoitustaidon. Kirjoitin, mitä kirjoitin. Se ei muuksi muutu. 

Kunta lomautti opettajat säästösyistä. Opettajat lähtivät Intiaan pariksi viikoksi. Oliko se järjestetty kytkykaupalla? Lapset jätettiin oman onnensa varaan. Lapsilla ei ollut lomaa, vaan piti mennä kouluun yhtä hallitsemattomassa tilanteessa kuin Jokelassa 7.11.2007. YouTubessa siitä oli ollut ennakkovaroitus. Me olemme kunta, mutta kuntalaisina meillä ei ole mitään arvoa. Se on presidentin vahvistama koulutusrahastoa koskeva laki.  
"Yrittäjänä, maatalousyrittäjänä, omaishoitajana ja perhehoitajana toimittua aikaa ei voida lisätä työhistoriaan."
Pitää olla palkkatyöstä ja pakkolaista kokemusta. Näistä alasajettavista itsensä elättämisammateista vastaa direktiivit, joita kahteen pekkaan on käyty Eu:ssa vahvistamassa. Heitä viedään kuin pässiä narussa. Meillä ei ole enää palkanmaksajia työnantajina. Minusta kasvissyöjä-virtahevosta on tullut krokotiilin kitaan joutuvan seepran syöjä perinnetekoja tehdessäni. 

Omaishoitajana ja laillistettuna hierojana olen suostunut kaikkiin kuntataholta tulleisiin palkanalennuksiin. Mutta suunsoittoa poliitikkojen taholta en siedä. Siitä sitten analyysi, kun digidigi on todettu sieltä haarotinpalasta aiheutetuksi virheeksi. "Kuka kysyy, kuka maksaa" -periaate vielä punnitaan. Tai sitten ei.
Liirum laarum loru, moni turha poru ratki riidaksi muuttuu. 
Löpö, löpö, löpö, se on ihan höpö, joka leikistä suuttuu. Ministerin suusta kuultuna, ministerin arvokkuus ja arvovalta on mennyttä.

Vihtaniemen venepakolaiset

Ei ole mitään uutta auringon alla. Jokela tänään - vuoden 1918 tapahtumat itsenäisyytemme alussa. Ovatko ne kaksi oman aikansa tapahtumaa vai onko niillä mitään yhteistä? Sairaanhoitajien irtisanoutuminen saadakseen palkankorotuksen - naisenhysterian hoitaminen suljetuilla osastoilla. 

Minun tarinani omaishoitajana, paluu 5-kymppisenä synnyinseudulleni "profeetaksi omalle maalle" - koulutoverini Ritvan tarina, vietti vuotensa mielisairaalassa. Kunta otti laitoksesta asumaan vanhustentalossa loppuikänsä ja pesänselvityksessä vanhempien kuoltua otti osuutensa. Meihin suhtauduttiin samalla tavalla. 
Tunnen suurta myötätuntoa Ritvaa kohtaan. Koulukuvassa olemme aloittelemassa elämäämme sodan jälkeen. Siellä on asetelmat valmiina. 
- Ritva, sait istua kuitenkin toisten vieressä. Minun ja vierellä istujan välillä on hajurako. Sitä pitää yllä ylemmyydentunto. Sen sanoi syntymäkunnassamme koko ikänsä ollut naapurintyttö minulle 5-kymppiselle palaajalle: 
- Sinä olit pentuna kova suuttumaan! 

Olen osannut pitää puoleni. Puolustautunut, kun on vedetty tukasta. Rehtori sattuu paikalle, vie korvasta taluttaen kansliaan ja sättii tappelijaksi. Kun asioin rehtorin kansliassa, oli ensimmäinen kysymys: "Oletko tapellut?" Nämä asioimiset koskivat ulkokuntalaisen vapaaoppilaspaikkaa. Oli oman kunnan sosiaalitoimen antama todistus perheemme varattomuudesta. Lapsia oli kahdeksan ja kannettavana häpeä sedän punaisena vangitsemisesta. Sitä en ole koskaan laskenut omaksi syykseni enkä tuntenut itseäni köyhäksi. Se tunne on järjenköyhyyttä eikä rahanpuutetta. 

Masentuminen on ollut joidenkin etuoikeus, johonka on paettu, kun tuntuu pahalta. Itse olen ottanut jalat alleni ja nyt ehkä siivet selkääni. Muuttanut maisemaa, mutta kokemuksiani se ei ole muuttanut. Verkkokirjoittajan talossa tunnen eläväni, olevani vapaa muistamaan. 
Tuusniemen rantoja puhdistetaan veneistä ja vapaasta rantautumisesta. Kun tulee suuren Juojärven takaa veneellä niin kuin minun muistini aikana Vihtaniemeltä aina tultiin, ei ole telapaikkaa mihin veneensä vetäisi. Eikä ole pysäköintiautomaattia, missä asioimisajan maksaisi. 
Pitää tulla tietä pitkin sotatoimialueen läpi, onhan Vihtaniemellä poikkeustila, tietoimituksessa voimaansaatettu "Tiekartta Länsirannalla". 

On rakennettu satamat ja kentät karavaanareille pysähtyä rannalle, kun vetää pyörien päällä yöpymiskoppia. Lahdessa kotiansa mukanaan kuljettavista lehtokotiloista on tullut maanvaiva. On kokeiltu hanhet ja lampaat. Viimeksi olut, joka on houkutus niin etanoille kuin olutterassien etsijöille. Laivat ei ole lastattu lähtöä varten, vaan pysäköity satamiin ohikulkijoiden pistäytyä kajuuttaan ja kaljalle. Maisemanäköalojen tarjoaminen on turhaa. Viinahöyryt estävät näkemästä sinisiä hetkiä ja auringonlaskuja. Rentunruusuille on rentunruusun kohtalo. Jäljelle jää leskiä ja orpoja, onpa sitten lääkäri tai lukkari. Vakituisille asukkaille asetetaan pysähtymisen kieltomerkkejä. 
Ja pesäpuu itkee.

Juojärven kalastajat

Kalastaako Wiljami? Ei kalasta, oli isäni vastaus kateellisille sukulaisille. He utelivat vieläkö veljeni lähtisi illalla verkonlaskuun ja nostaisi ne aamulla ylös. Se oli ollut päiväjärjestys, jos oli ollut varaa hankkia verkkoja ja nuotta, kun asuttiin järven rannalla. 

Vielä kirkonkylän rannasta oli lähdetty vesille. Isä sairastui ja jäi airon alle, kun piti todeta. Se aika on ohi. Veljeni kalasti niin paljon, ettei kaikkia ehditty syömään. Kalajutut elivät, kuka vielä jaksoi niillä kehua. Veljeni tuli joulun edellä järveltä. Repussa niin suuri lohi, että taisi pyrstö maata viistää. 
Nyt on veljeni kalamiehen maine pelastettu. Isäni vilkaisi saalista ohimennen, mutta tunnustusta ei tullut. 

Kaloja on riittänyt, mutta minulle kalastettaviksi ovat tulleet ihmiset. Voisiko Vihtaniemellä vielä heittää verkon veteen ja rannalla keittää rantakalakeiton tai hiillostaa nuotiolla. Pitkään olen ajatellut, että kalastajat ovat sukupuuttoon kuolleita Linkolaa lukuun ottamatta. Onhan Japanissakin vielä kalastaminen perinneammatti ja kultashusin valmistus. 

Jos Vihtaniemellä on vielä joskus elämää, ryhmä on Juojärven kalastajat. Siihen seuraan kutsutaan perinnetekoja jatkamaan. Rantautuminen kirkonkylän rantaan on tullut maksulliseksi. Veneellä järven takaa tulleet ovat kuin venepakolaisia. Ei tiedä, missä saisi veneensä vetää maihin ja palata asioituaan kirkolla takaisin 7 km vesitietä Vihtaniemelle. Ne oikeudet ovat siirtyneet kunnan uusrikkaiden mökkiläisten etuoikeudeksi molemmilla rannoilla.

Ampuupa yläkerran ukko kovilla

Terveisiä piispantalosta toi palvelukeskuksen johtaja, jolle johtajuus oli kihahtanut päähän. Ei tiennyt kertoessaan, että piispa oli minulle tullut tutuksi uskontotunneilta oppikoulussa. Tiesin tarkkaan, että johtaja puhui omaan pussiinsa. Ei piispa ollut hierarkiassa anteeksipyyntökierroksella johtajien pahoja tekoja suhteessa alaisiinsa. Oli vain käynyt vihkimässä palvelukeskuksen käyttöönsä palvelemaan monin tavoin kaupungin eläkeläisiä, joita oli yli 17 500. 

Olen ollut yrittäjänä yritykseni toiminnanjohtaja, vastannut kaikesta, mitä toiminimellä työntekeminen edellyttää. Edellytykset yrittämiseen oli maksaa vuokraa 10 neliön ikkunattomasta, koneellisesti ilmastoidusta kopista. Antaa 10% alennus tuotteen hinnasta eläkeläisille. 
Riittävästi asiakkaita oli tiedossa. En ole laskenut, missä ajassa 17 500 eläkeläistä olisi yhden kerran hierottu. Alennusta ehdottanut ei tiedä, mikä on yrittäjän kriittinen piste. 
Se on, kuinka paljon tuotetta on myytävä, että tulos riittää kattamaan muuttuvat kustannukset. Sen jälkeen tulevat kiinteät kustannukset. Loppu on palkkaa. 
Kansanedustajien sukulaisuutta hyväksi käyttävät olivat mielestään etuoikeutettuja pääsemään jonossa ensimmäiseksi. En antanut etuilijoille toisten aikaa ja siitäkö alkoi johtajan painostus. Johtaja asettui tyhjässä aulassa oveni taakse kuuntelemaan, kun minulla oli miesasiakas. Halusi tulla nähdyksi, kun avasin oven. Hän oli epätietoinen siitä, mitä työhuoneessa tapahtui. Oliko tietämys alkutekijöissään, kun naisenkuvia ei vielä ollut livenä netissä. 

Naapurin keskenkasvuinen poika istui lankkupenkillä elokuvissa. Kärpänen lensi valkokankaalla sopivasti naisen paljaalle iholle: 
- Hähhäh, nyt se menee sen tissiin. Meillä on kriisi käsissä, puhutaaan pakkolaista sairaanhoitajien joukkoirtisanoutumista odotellessa.

Mikään ei ole itsetuntoani ja ihmisarvoani heilauttanut. Voin määritellä tuotteeni hinnan x1a'100 €. Tosiasiassa tällä hinnalla istuisin ilman asiakkaita. Olenkin onnistunut ammattityössä asettamaan hinta-laatusuhteen kohdalleen. Kollega palkkatyössä rikkoi ennätyksiä liukuhihnalla 25 asiakasta/pv. Vertasin omaan työmäärään sosiaalisena hierojana. Samaan olisin pystynyt sanomalla käsipäivää ilman sanoja. Rahat on loppu palvelukeskuksessa, työntekijöitä on irtisanottu ja valtiolta ei tipu sairaanhoitajille. Jotakin on ilmassa, sitä ei tarvitse YouTubesta varmistaa.

Isänpäivänä, "mummo on kova jätkä" - diplomi

" Sun vuokses outoja minä teen" siirtäessäni perimää seuraavalle sukupolvelle. Se on paljolti näkymätöntä, sen tähden sitä pidetään hiipivänä hulluutena. Se on syndroma tai synestesia nähdä tätä päivää ja tulevaa edeltä. Ovatko ihmiset muuttuneet vai onko maailma muuttunut? 

Ekaluokkalainen puristaa laskukirjaa rintaansa vasten. Se puristus on niin voimakas, että kirja vuodattaisi norsunkyyneleitä, jos se olisi mahdollista. Minulle se toi lämpimän läikähdyksen sanoina: 
- Minä niin rakastan laskutaitoa. Näin voimakasta rakkaudentunnustusta en ollut elämässäni kuullut. Minäkin voisin rakastaa samalla mitalla. 

Aivan elämän alussa olin pitänyt sairastunutta lasta sylissä. Katsottiin ikkunasta kuuta ja tähtiä. Tuntui kuin salaperäinen taivas olisi ollut lähellä lapsen silmin nähtynä. Lapsi poltti sylissäni kuin kekäle. Ne olivat ikuisuudelta tuntuvat vuodet. Nyt pieni koululainen on oppinut rakastamaan kaikkea uutta, mitä koulun myötä on tarjoutunut. Koulusta on kantautunut muitakin viestejä. Niitä torjuakseni kiinnitän lasten koulukuvat tähän korttiin ja katson kuvia ajatuksella usein. Samoin suuremmat kuvat ovat saaneet taustakseen enkelit. 

Olen käynyt läpi samalla omaa koulutietäni. Kirjoitin mitä on minulle merkinnyt oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Verkkokirjoitustaidon hankkiminen on ollut toinen juttu. Minua on pompotettu asioimiskohteissa, joissa on siirrytty verkkopalveluihin. Minulla ei ollut omaa konetta.
Minua pidettiin tyhmänä, vanhana naisena. Se loukkasi minua kuin autistista Juuliaa, kun hänellä ei ollut sanoja. 13-vuotiaana hän ilmaisi kirjoittamalla, että osaa lukea. Minä eläkeikäisenä olen saanut arvonimen: Neljän hatun Varhennettu Vanhus. Hatut olen itse hankkinut, mutta Stora Enson hatun käyttäminen tänä päivänä olisi maalitauluksi asettumista. Kieltäytyyhän presidenttikin jakamasta metsäjätille myönnettyä laatupalkintoa. 

Vaahteramäen Eemeli tiesi, mitä laitoksessa joulua viettävät tarvitsivat. Komendoora oli tukehtua kaikkeen asukkaille tuotuihin jouluherkkuihin ahmiessaan niitä salaa. Eemeli kutsui asukkaat kalaaseihin Kissankulmalle. Tässä on pakkolaille vaihtoehto. 
Omaishoitajat ovat toteuttaneet lainhenkeä ennen vuotta 1993 ja sen jälkeen lainkirjainta. Erikoissairaanhoitoa tarvitsevat hoidetaan erikoissairaaloissa, minulle tutuinpana Osasto 10:llä, jossa on koulutettu henkilökunta. Olen pitänyt koulutusta pääomana ammattitaidossa, josta maksetaan palkkaa. Nyt ratkaisua odottava tilanne kertoo jostakin muusta. 
Isäni sanoi: Kyllä ne ovat viisaita. Hänelle ei ollut tullut mieleenkään toisten kustannuksella hyötyminen, kun viekkaudella ja vääryydellä olivat saaneet itselleen etua. Minä kaiken tämän päivän kokemuksen perusteella voin sanoa. Tyhmiä he ovat. Oma rikastuminen päättyy romahdukseen, kun mikään ei riitä.

Valtio valtiossa, formaatit Amerikasta

Onko meillä enää mitään omaa? Kysyn murheellisten tekojen jälkeen syntisenlaulunmaassa. Omat kokemukset alkoivat pyöriä "YouTube:ssa" 21.7.1941. Ympärillä sota ja kotirintamalla heinäpouta. Sokeritopan käärepaperista repäistylle paperipalalle kirjoitettu viesti "Syntynyt terve tyttö" tavoitti isän rintamalla siellä jossakin. Ei ole mitään uutta auringon alla. Muutama päivä sitten tutustuin YouTube-sivustoon ja lähetin sitä eteenpäin. 
Huumorimielessä katsoin arabin kuntosaliharjoittelua juoksumatolla. Toi mieleen pyörätuolin työntämisen, kun kaikki tahot halusivat hyötyä isästäni ja minun tekemästä työstä mahdollisimman paljon. En törmännyt Jokelan verilöylyvideoon. Onhan pyssyt ja paukkeet minulla jossakin filminauhalla, hyvin syvällä ja nousevat inhorealismina iholle koettuna tunnetilana. Siksi en nautiskellen katso toisten matkimia Amerikassa toteutettuja formaatteja. 

Raharyöstön valmisteluun osallistuvat olivat rahankuljetusfirman työntekijöitä ja harjoittelivat poliisin silmien edessä. En enää erota tässä elämässä, mikä on rikoksen estämistä, mikä rikoksen suunnittelua ja itse täydellisen rikoksen toteuttamista. 

Yksin olen ollut kidutuksen kohteena ja yksin ihmisenä selvinnyt. Taustatuki kuitenkin joka tilanteessa, kun sen oivalsin. Jumalanpalvelus TV-ohjelman kommentteja lukiessa kaikkien kielteisten ja vähättelevien joukosta löytyi. 
-Jos ei teineille kelpaa, viillelkööt vaikka itseään. 
Mistä se kertoo? Valinnanvapaudesta, elää tai tuhota. 10 käskyä antaa ohjeet: Älä...! Savoksi se on: Elä...! Voisinko toivottaa: Voidaan paremmin kuin muut! Vai. Voidaan hyvin! Voimmeko muulloin voida yhdessä, kun vain voidessamme huonosti. Meillä on paha olla, mutta kukaan ei sitä huomaa, kun mittarina on raha. 

Live-roolipelit ovat pyörähtäneet käyntiin. Mutta väärillä säännöillä kuin ns. avoimessa yhteiskunnassa, jossa ovat unohtuneet käyttöön suljetun yhteiskunnan säännöt. Larppauksessa ei ketään murhata. Elävässä elämässä otetaan vaikutteita niin idästä kuin lännestä kuolemaa kylvettäessä. Meillä ei ole enää omaa sisäpolitiikkaa eikä lapsissa tulevaisuutta, kun teemme työtä markkinavoimille. Keskustelu on lakannut, yhteiskunta on kuollut. Verkkokirjoitustaitoiset jatkavat netissä. 

Katson "vitunmummona" joka päivä viagran hinnan heilahtamista, kuin talousuutisissa pörssikurssien noteerausta useamman kerran päivässä meille ruudulta luetaan. Siitä saan tiedon sähköisesti roskapostina kuin tekstiviestinä varoitetusta liukkaasta kelistä. Taustatuelta pyydän: Tee mulle rakkaaksi ristisi tie.

Lupa sytyttää

Luvan kysyminen on tänä päivänä - Valvomisen sunnuntaina - ajankohtainen. Sairaanhoitajat määrätään pakkolailla lakkoon. Ei ole ymmärrystä, että sairaanhoitajakin tarvitsee tekemästään ammattityöstä palkan elääkseen. Nyt valta syyllistää hoitajat kuolleisiin potilaisiin. Sota tuotti elokuvan "Englantilainen potilas". Nyt on kotikutoinen aihe "Kuolleet potilaat". Autoin äitiä 1½ vuotta kotona. Hän oli avun tarpeessa. Hautaustoimistosta käyminen loppui. Eno sanoi: "Sinun ei olisi pitänyt tulla Tuusniemelle." Olin kalikkana rattaissa nurkanvaltausyrityksissä. Jumala oli puolellani silloinkin. 

Ateistiksi itsensä nimittäneeltä puuttui taustatuki. Kun hän kuoli, suku laittoi hänet kuitenkin kuolinilmoituksessa ristin alle. Halusin koota perheväen viettämään isän 90. syntymäpäivää. Taloyhtiössä ei liputettu, sillä hän ei ollut sen arvoinen. Sisarusten luvalla juhlat järjestettiin, läsnä kahta vaille koko suku. Ainoa sukunimeä kantava veljenpoika oli rauhaa turvaamassa Siinailla. Toiselle poissaolevalle pyysin välittämään rahan syödäkseen juhla-aterian, missä sattuikaan olemaan. Valokuvissa 90-vuotias Isä ja 8 lasta, 11 lastenlasta (poissa 2 kuin täysistunnosta) ja 3 lastenlastenlasta. 

Lapsenlapselta kysyin: 
- Millainen Ukki oli? Hänen mielestään Ukki oli mukava, vaikka kysyi Ukin sylissä istuessaan kuvassa: 
- Onko Ukki kuvassa kuollut?
 Kotona vietetyt syntymäpäivät päättyivät aina jälkimaininkeihin. Juhlan jälkeen oli ilmassa perinnönjakoriidan siemenet. Vanhempani olivat luopuneet lapsuudenkodista antamalla lahjakirjaosuudet 1/8 jokaiselle. Minun sukuun kuulumaton oli tuntenut jääneensä ulkopuolelle. Siksi kiipesin korkealle sytyttämään kynttilää kysyen lupaa. Olin varmistanut kaiken niin hyvin kuin osasin. Palokuntakin oli paikalla. Kaikki järjestelyt olivat kuitenkin turhia. 

Laki antaa mahdollisuuden yhdelle pesänosakkaalle hakea halkomistoimitusta. Näin pääsivät "seitsämät veljekset" mielipuuhaansa kuin valkoinen mies ottaessaan maata intiaaneilta. Kaikki tekemäni työ oli turhaa yhteiskunnan silmissä. Minun viimeinen kysymys kuului: 
- Mitä perkeleitä te olette minulle määräämään lisämaksuja, teidenrakentamista ja rekisteröimistä? 
Tämä huuto kaikuu edelleen Vihtaniemellä. 

Runon "Siell' kauan jo kukkineet omenapuut" ovat lakanneet kukkimasta. Sukuviiri on naftaliinissa ajanhampaalta suojassa. Suomenlippu kerran puolitangossa sisaren muistoksi. Setäni muistolaatta isovanhempien hautakivessä muistuttamassa oman maan sisällä v. 1918 voimankäytöstä omistusoikeutta edes omaan elämään mitattaessa. Rahat tai henki. Minulla enää henki. 

Kertoessani tarinaani metsäveroillassa metsänhoitaja sanoi ensiksi: "Höh" ja jatkoi "saithan sinä hoitaa vanhempiasi".  
Ja pesäpuu itkee, kun mikään ei riitä toisten taskuilla kävijöille. 
"On opittava uudestaan" Paratiisini puut Anna-Maija Raittila on ollut käsikirjoitukseni projektikoulutuksissa ja vienyt päätökseen sukupolvenvaihdoksen uudella vuosituhannella 2000. Olo kuin Joosefilla kaivossa ja sen jälkeen myytynä kauppiaille. Joutui monenlaisiin kiusauksiin. Minulle on ollut siunaukseksi pölyn laskeutuminen.

Tulipalon sammutusta vv.1996 - 2007

Ei tippa tapa ja ämpäriin ei huku, mutta kun on kaatunut mahalleen lätäkköön, voi muutaman millin vesikerros hukuttaa tukkiessaan ilmatiet. Nyt on viimeinen sininen katsoa, mikä kannattaa rahassa mitattuna ja ketkä ovat luusereita. Aina paikalla olevat hoitajat pitävät huolta kotona olevista avuntarvitsijoista, lapsista, pitkäaikaissairaista ja vanhuksista. Nämä ovat hoidonkohteita ja näiden hoitajia sanotaan (viran)omaishoitajiksi, kun ei ole rahaa rahallisesti tukea kaikkia työntekijöitä tämän päivän säästötalkoissa. 1700 mk/kk oli riittävä kunnankotihoidontuki, että keskeytin täystyöllisyyden ja vaihdoin aikani vanhempieni kotona hoitamiseen. 

Säästyi kaksi laitospaikkaa. Laki tuli voimaan ja se pakotti kunnan alentamaan tuen 1070mk/kk. Verojen pidätyksen jälkeen vaadin, että isälleni määrätty palvelumaksu 330mk/kk pidätetään jo etukäteen minulle maksetusta tuesta. Lopun rahasta saisin käyttää parhaaksi katsomallani tavalla. Tämä järjestely suututti kaikki asianosaiset hölmöläisten täkinjatkajat. 
Minua kiellettiin osallistumasta asiosta keskusteleviin kokouksiin. Sihteerikkö oli kaupassa nähdessäni kuin puikkopersepaarma. Ei tiennyt minne olisi ollut menossa. Sylissä kaksi laatikkoa kädet sidottuna, mutta en avannut ovea. Siitä ovesta selvisin omin avuin, niin selvitkööt toisetkin, jotka ovat kätensä sitoneet.

101. kynttilä kakkuun Isälle

- Joko saa sytyttää?
- Kyllä, palokunta on paikalla.
Suomi 90 vuotta 6.12.2007

Käsikirjoitus mukailtu juhlapuheesta "On opittava uudestaan" Anna-Maija Raittila
Paratiisini puut Runoja.

Olen oppinut uudestaan painamaan korvan maata vasten,
kuuntelemaan tämän maakunnan kalliopohjaa,
sen suurten soiden hengitystä,
herännyt huomaamaan, että ne ovat hengissä,
hongikkojen pihka, koivujen mahla,
niittyvillanhohto ja kaiken sen,
mikä kasvaa matalalla.
Olen kiivennyt takaisin vaarojen laelle
ja katsonut kauas, nähnyt miten vihreä vaihtuu
siniseksi, ja sininen harmaaksi,
seurannut pohjoisesta etelään liukuvien saarien liikettä,
mennyt mukaan, luottanut liikkeen suuntaan
pohjoisesta etelään, ja etelästä pohjoiseen.

Aukaisen oven isäni aittaan, laaritko tyhjät?
Kierrän karjapihan kautta, onko yhtään elävää?
Menen veljeni ruispellolle, missä kuhilaat?
Aukaisen oven äitini äidin aittaan, orret notkuvat
veripunaisia tähtiä valkeilla pellavaliinoilla!

Menen uudestaan vanhalle kotimäelle, tartun ovenkahvaan,
sivelen hitaasti hopeaksi muuttunutta hirttä, kuuntelen,
se helähtää.
Valmistan tilaa sen soitolle,
luon laajan kaikupohjan, minun on se tehtävä,
valmistan sydämeni salin avaraksi
pohjoisen Karjalan paluujuhlalle!

Vaiennan sydämeni kuuntelemaan. Mitään muuta ei tarvita.
Kaikki on valmiina nousemaan liikkeelle
pitkästä parantavasta unesta.
Ja se kaikki on minun. Mikään ei täällä ole kuollut.
Ruohonkorret helisevät tyhjissä kylissä,
lahdenpoukamat kimaltavat.
Tämä ihmeellinen maakunta on nukkunut
yli raiskaajien, teloittajien vuosikymmenen.
Ja kaikki sen kalleudet ovat tallella.
Sen kainous huomaamatta. Sen pyhyys koskematta.
Äitiemme veripunaiset kukat sykkivät mustaa vasten,
heidän rukouslaulujensa tähtikirjailut valkoista vasten
Ja meidän on ne herätettävä.
Joensuun Yhteiskoulun 90-vuotisjuhlaan 4.10.1997 (Anneli kuoli)
Päivitetty 9.11.2006 Isän syntymästä 100 vuotta

Olen oppinut uudestaan kaiken tämän, minkä isäni koki elämänsä aikana edellisellä vuosisadalla. Ei ole mitään syytä laatia pakkolakeja, jos kaikilla tahoilla ja varsinkin päättäjillä olisi ymmärrystä oppia uudestaan ihmisenä. Vai syntyykö ihminen sammakosta vai putoaako Suomi liian äkkiä puusta, sen näyttää sairaanhoitajien joukkoirtisanoutuminen. Sairaat kuolevat pois, jäljelle jäävät terveet taistelukykyiset poliitikot jakamaan saalista. Minä miljonääri-isän perijänä lähden retkelle meren rantaan.

Autio saari, surusilmät ja pullopostilaatikko

Ainekset otsikkoon antaa kaatopaikalta pelastetut muistot. Roskiksesta pilkistää hylätty punainen, muovinen pulloteline. Siinäpä minulle pullopostilaatikko mukaan otettavaksi autiolle saarelle. Olihan maalla lintu vallannut postilaatikon pesäkseen, kun postinkantaminen oli loppunut asukkaiden siirtyessä kirkonkylään. 

Posti muistaa väestörekisteristä ottamiensa osoitteiden perusteella rahastuksen mahdollisuus mielessä: 

Hyvä loma-asunnon omistaja! 

Olen hämmästynyt. Missä on minun loma-asuntoni, kun minulla ei ole ollut lomaakaan. Selvitän asiaa kysymällä postilta, mikä on lomaosoitteeni. Selvityspyyntö etenee väestörekisterin kautta maistraattiin. Sieltä saan vastauksen. Tuusniemen rakennusvalvontarekisterissä on paikkansa pitävät tiedot: 
Lomakiinteistö. 
Kunnanukot kaikessa viisaudessaan olivat vieneet kaikki puolilahot mummonmökit lomakiinteistöiksi, kun mökit olivat jääneet tyhjilleen 1900-luvun alkuvuosina syntyneiden asukkaiden muuttaessa kirkonkylään. 

Lomakiinteistöjen kuvat silmissä he odottivat vuoroaan, ettei kukaan kysyisi mökkien perään. Heille tarjoutuisi taivaanlahjana omistaa meidän lapsuuden rannat. Pitkin hampain muutos on tehty rekisteriin: 
Tyhjillään. Mummonmökki on pelastettu. 

Sain terveisiä kysymyksen muodossa: "Eikö se käy huonoja enää katsomassa?" En ollut tuntenut tarvetta, olihan häätö tullut herkässä nuoruudessa: "Jos jatkat lukioon, meillä et enää asu." Siirryin tien toiselle puolelle leskirouvan luokse ja kävin lukion. Sain valkoisen lakin. 

Vuosikymmeniä myöhemmin sain naapurin vanhalta rouvalta kuulla, kuinka polliisin rouvaa oli ottanut älälle, kun jatkoin lukioon. Kovuus oli vaihtunut kärsimykseksi, joten kävijöistä oli pula. Menin katsomaan, eihän minulla ollut mitään syytä kieltäytyä. 
Sain kaatopaikalle vietävistä tavaroista pelastetun keräämäni kasviston, nauhat repsottivat, vyö piti kartongit läjässä. Kasvien kerääminen oli ollut pakollista. Kuusi lyyraa koristi kasviston palauttajan juhlapukua. Minun kasvisto oli pilalla. 

Tasan ei käy onnen lahjat. Kasviston olin unohtunut vuosien myötä, olihan se ollut kierrätyksessä. Muistot heräsivät saadessani sen takaisin. Mitä siitä sanotaan: Muiden paidoiksi pellava kasvaa, minä sen vain kitken! Samaa voin sanoa vanhempieni hoitamisesta. Kuulen isän äänen: Mikä perinnönjako siellä on? 
Olimme keskenkasvuisia, joskus äänekkäitä toistemme kimpussa. Sanoin 90-vuotiaalle isälle: Nyt on se perinnönjako.

Omaishoito ja alkoholismi

Kummallekin on politiikkansa tänä aikana. Omaishoito tuottaa säästöä yhteiskunnalle. Kuinka paljon siitä satsataan omaishoitajan rahalliseen tukemiseen ja keskeytymättömässä 3-vuorotyössä jaksamiseen? 
Viina tuottaa tuloja valtiolle. Kuinka paljon siitä satsataan alkoholihaittojen poistamiseen? Omaishoitaja ja alkoholisti ovat samassa tilanteessa, poliitikko koukussa alkoholistiin ja läheisriippuvainen omaishoitajasta. Onhan poliitikoillakin ongelmansa ja omaisensa. 

Omaishoitaja selviää sosiaalisella pääomalla, jota ei voi muuten mitata kuin yhteiskunnalle tuloutuvina euroina. Alkoholistille on viinanhinnan alentaminen taivaanlahja poliitikoilta. Sairaanhoitajalakon uhatessa tulee ehdotus kieltolaista. Alkoholistit täyttävät ensiavut. Heidät hoidetaan. 
Jos omaishoitaja tuo hoidettavansa ensiapuun, on siellä palkatut ulosheittäjät. "Paikka on täynnä, tule hakemaan pois." Tai jos itse olet liukastunut seurauksella, että solisluu murtuu, se luudutetaan luunpäät päällekkäin. Lopputulos on 2 cm lyhyempi kuin ennen tapaturmaa. Käsi ei nouse ja kipu on jäljellä. "Olisiko sen voinut korjata ennalleen?" Omaishoitaja saa vastauksen: "Olisi, jos olisit nuori ja urheilija. Se olisi korjattu, että keppi taas lentäisi." 
 Kun tulokset eivät enää parane, parannetaan tuloksia parantavia välineitä tai käytetään hemohessiä ja suudellaan maata koko hiihtomaailman silmien edessä. Työkunnostaan on itse huolehdittava. Alkoholisti paikataan. Taas jaksaa jatkaa matkaa, juomistaan ja tuottaa tuloja tuomalla viimeisetkin rahansa Alkoon. 

Työtätekevän hyväksi tarjoan Kyrölle tehtävää, että selvitään maratonia muistuttavalta työrupeamalta, kun viimeisetkin sosiaali- ja terveyspalvelut on ulkoistettu. Poliitikolta on lipsunut ote kuin lutikalta hetekan putkia kiivetessä ravinnon lähteille. 
Lakiin on kirjattu. "Yrittäjän, maatalousyrittäjän, omaishoitajan ja perhehoitajan työrupeamaa ei voida lisätä työhistoriaan." Tähän asti kukaan ei ole törmännyt koulutusrahastoa koskevaan lakiin. 
Kela nostaa Varhennetun Vanhuksen uupumuksen jälkeen tuolille istumaan. Antaa kynän ja paperia käteen, mallin eteen ja kehottaa: "Piirrä ruusu!" 

 Kierrän kaukaa "paluun tulevaisuuteen" ja sydän syrjällään odotan Kelassa pääjohtajan vaihtumista. Eläkevirkaa odottavalle jatketaan elämää pelissä muutamia vuosia. Tuoli on vapaa istua, ottaa kynä käteen, malli eteen ja mumista: "Piirrän ruusun, jos sen muistan!" Minulle aukesi elämä Picasson kanssa uudestaan oppimalla. Lopputulosta ei kukaan arvaa. Uskaltaisiko edes lukea kirkkovuoden lähestyessä tuomiosunnuntaita viimeisestä tuomiosta tai ilmestyskirjasta?

Älkää mitään kauhistelko

Tämä kehoitus löytyi nunnan Raamatun välistä. Tähän kehoitti hiljaisuuden retriitin alkajaisiksi pappi, kun hän toivotti meidät tervetulleeksi perjantaina. Olisimme puhumatta sunnuntaihin saakka mietiskellen elämäämme ja huoliamme. Saunassa joku halusi avata sanaisen arkkunsa. Kohautin vain olkapäitä merkiksi olla hiljaa. 
En halunnut tietää, kuka hän oli ja miksi hän osallistui retriittiin. Saimme täyden ylöspidon. 

Ruokailussa huomasin, kun syö puhumatta, ei syö liikaa keskittyen vain omaan lautaselle otettuun annokseen. Hyvällä ruokahalulla ja yhdessä ateriomisella on merkityksensä. Yhden hengen huone oli ylellisyyttä, olinhan palannut takaisin vanhempieni luota nukkuen siellä lattiaalla kaksi kuukautta. Päiväksi patja rullalle komeroon ja yöksi lattialle minun oikaista selkääni. Olin kartoittanut tilannetta, kuinka vanhempani selviävät, kun äiti oli halvaantunut. Hän menetti ruokahalunsa, kun ei pystynyt enää itse laittamaan ruokaa. Isä täyttäisi 83 vuotta ja oli sairastunut kilpirauhasen liikatoimintaan. Kun olin poislähdössä isällä todettiin syöpä. Palasin tunnelmissa, etten koskaan tule hoitamaan vanhempiani, vaan edessä on laitospaikka. 

Tyttärillä oli ollut vapaus huolehtia itsestään. Joka päivä oli mammalle ilmoitus. "On syöty pinaattikeittoa." Kumpikin oli ostanut suuren kukkotossun tuliaisiksi, kun olin jälleen kotona. Illalla lueskelin pieniä kirjoja ja kävin nukkumaan. 
Lauantaiaamuna aikaisin palohälyytys herätti retriittiläiset. Katsoin pelastautumistietä toisen kerroksen ikkunasta. Pukeuduin nopeasti, kurkistin käytävään. Ovilla oli muitakin heränneitä. Ei ollut savua eikä tulta. Kukaan ei kysellyt. Palasin takaisin sänkyyn.
Illalla oli luvattu herättää meidät miellyttävästi, mutta ei kerrottu miten. Se selvisi muutaman tunnin kuluttua keskusradion välityksellä. Vetäjillä oli tarve selvittää palohälyytyksen syy: 
- Älkää mitään kauhistelko! 
Rippikoulunuoret olivat kokeilleet, kuinka palokunnan saa ripeästi paikalle. He saivat opetuksensa. Päivälle oli oma ohjelmansa ja toinen yö oli rauhallinen. Sunnuntaina oli lupa palata puhuvien joukkoon. Hiljaisuus oli hoitanut huolet pois ja valoisammalla mielellä palasin kotiin. 
Tyttäret tervehtivät ihmetellen. "Saathan sinä kotonakin puhumatta olla, kun siitä sovitaan." Muuten siitä tulisi mykkäkoulua, ja puhumattomuus lisäisi vain huolehtimisen ja kauhistelun syitä. 

Vuosi kului vanhempieni kohdalla sairaalakierteessä. Puhelin soi aikaisin aamulla. Kuulin isän äänen. Kysyin: Onko äiti kuollut? Ei ole, hän haluaa mennä lopullisesti laitokseen, kun ei jaksa enää kotona olla. Minä tulen, vastasin isälle helpottaakseni hänen huoltaan, kuinka tässä selvitään eteenpäin. Kerroin tyttärilleni päätöksestä. Vanhempi tuli kesken päivän kotiin kysymään, mitä on tapahtunut. Se oli suuri päätös lapsilleni, kun se oli edessä. Olin ajatellut ääneen huolta vanhemmistani. 
Vuosia aikaisemmin he eivät pitäneet sitä mahdollisena, vaan lausahdus "näkis vaan" jäi elämään. Nyt voin heitä muistuttaa toiveesta jokaisen jatkaa omaa elämäänsä. Omalta kohdaltani kevennykseksi. "Huh hei, sen tuuli vei!"

Näkis vaan, kuinka 18 vuotta sitten ei ollut sellaisia huolia kuin tänä päivänä. Kaikkea pidetään omana asiana, henkilökohtaisina ratkaisuina. Kollektiivinen huolehtiminen on tullut tllalle. Kollektiiviseksi tuli minuun kohdistunut kiusaaminen, raha-asioiden hoitaminen, työhuoneen omistaminen ja miljonääri-isän periminen. 

Uupuneena olin kuin nukkuneen rukous Raamatun välissä. Mutta se on antanut minulle sanat puolustautua. Jos Jumala on minun puolella, kukaan ei voi olla minua vastaan. Tai saahan sitä kokeilla kun tuomiosunnuntaina luetaan onniteltavien nimet. Ongelmat annetaan ratkaistavaksi eikä turhan huolestumisen aiheeksi. Joka auttaa, sitä autetaan. Auttamisen esteitä on turha poliittisesti vahvistaa. Se on merkki omaneduntavoittelusta ja ahneudesta.

Täydellinen rikos

Sisäinen minä

Raharyöstön estäminen on tämän aamun puheenaihe. Siirrän sen omaan omaishoitotilanteeseen. Rahoitustarkastus toteaa ja tuo julki omaishoitajien tuottamat säästöt yhteiskunnalle. Rikoksen valmistelu ei ole rikos, josta syytetään. Pitää puuttua yritysvaiheeseen, että rikosta valmistelleet saadaan kiinni viimetipassa. Huomataan puutteita estovälineiden riittävyydessä. Pitää hankkia sähköisiä etälamauttimia rikoksen ennaltaehkäisemiseksi. Viranomaishoidossa toteutuu täydellinen rikos.

Kuinka meillä otettiin käyttöön sana omaishoito, kun omaisia on vain viranomaiset, jotka puuttuvat omaishoitoon valmistelu-, yritys- ja toteutumisvaiheessa. Toisella kotimaisella työnimike, närståendevårdare on lähempänä totuutta, mitä sillä tarkoitetaan. Zu Hause Pflegen ja Hilfe für die Helfer sisältää koko totuuden kotirintamalla tehdystä työstä sukupolvesta toiseen. 
Radiopsykiatrini vastaa siitä, mikä meidät tekee hulluksi. Sanojen kaksoismerkitys. Puhutaan yhtä ja tarkoitetaan toista. 

Tässä lainlaatijat ovat antaneet viranomaisille laillisen oikeuden tehdä täydellinen rikos. Minulle se antaa draamanainekset. YEAT:n näyttökansio on pieni yhteenveto kaikesta tapahtuneesta, kun olen pitänyt huolta jokaiselle kansalaiselle kuuluvista oikeuksista ja velvollisuuksista. Itsemurhaiskulaukku on varustettu etälamauttimella. Se on kynä ja kirjoitustaito, sähköinen etälamautin on verkkokirjoitustaito. Olen siitä yhtä ylpeä kuin autistinen Juulia. Oli niin vaikea hoidettava, ettei kukaan suostunut ottamaan tilapäishoitoon. 13-vuotiaana hänelle tuli tilaisuus näyttää, että hän osaa lukea. Hän ilmoitti sen kirjoittamalla. Suurin loukkaus Juulialle oli ollut ymmärtämättömyys, että häntä pidettiin tyhmänä. Samaa voin sanoa monesta tohtorista, lääkäristä ja edunvalvojista, jotka ovat ymmärtäneet ymmärtämiseni väärin ja tunkevat liian liki. 

Johtajana toimin ulkoisen minän alueella. Sisäisen minän tunnen vain minä itse. Anna-Leena Härkönen opetti minulle, mikä on "Häräntappoase". Ei ole mikään saparoveitsi, jota teurastaja lähetti lapset hakemaan naapurista, kun kotipossua lahdattiin. "Sonja O." ei ole käynyt täällä, mutta nimilista sairaista roskapostinlähettäjistä jatkuu.