Eikö syty

Vuodeosastolla sairaanhoitaja laittelee tippapulloa potilaalle. Isäni seuraa viereisestä sängystä silmä tarkkana ja kysyy: 
- Eikö syty? Hän oli sytytellyt tulta päreestä karbiidilamppuun ja siirtynyt petromaxista katossa roikkuvaan kiinteään kaasulamppuun. Tippapulloon kädellä kurkotus näytti isästäni tulenteolta pimeän tullen. 
Tunsin isäni, mitä hän arveli ja tulkkasin sen hoitajalle. Itse kävin ostamassa hehkulamppuja pimenneiden tilalle. Kysyin säästölamppuja, joiden hinta hirvitti. Tyydyin halvempiin, kun ei vielä ole pakko ostaa viimeisillä rahoillaan kalliita lamppuja saadakseen vähän valoa. Vietän pakon edessä sitten hämäränhyssyä ja poistan roskapostia tietokoneen valossa. 

Valaistuin toisinkin. Sauvasekoittajaan kuuluvalle kannulle kävi haaveri. Tiedustelin voisinko saada uuden kannun. Kysytään maahantuojalta, kun tulet merkkitietojen kanssa uudestaan. Saattaa olla, että tulee halvemmaksi ostaa uusi sauvasekoittaja kannuineen kuin ostaa pelkkä muovinen kannu. Siis kannattaa ostaa uusi auto ennemmin kuin ryhtyä tilaamaan yhtä varaosaa. Minulla kyllä sytytti. 

 Katsoin vuosituhannen vaihtumisen juhlinnan etenemistä idästä nousevan auringon mukana. Mieleen tuli kiitollisuus, että kaikki on hyvin elämässä. Mutta uuden naispresidentin valintaan päättyi minun kokemukseni tasapainosta. Isäni kuoli ja olin vapaa hänen hoidostaan. Olin kiitollinen siitä, ettei hän ollut enää näkemässä, minkälaiset pelisäännöt oli saatu aikaan. Avoin yhteiskunta, jossa pelataan suljetun yhteiskunnan säännöillä. 

Minua ei olisi pitänyt enää olla olemassakaan, mutta sain vielä mentorin kautta lukea viisaita ajatuksia. "Virallinen organisaatio on tarkoitettu ratkomaan ennalta arvattuja ongelmia, epävirallinen arvaamattomia." Enhän ollut ehtinyt paneutua omaishoitajana maailmaa keikuttaviin ongelmiin. Niitä on tullut tuutin täydeltä sen jälkeen. Selvitäkseni niistä olen maksanut kuin vangista takuita, että saan vielä vapaana kulkea. Ivan Illich säikäytti 70-luvun alussa maitokahvit väärään kurkkuun kirjallaan Deschooling Society, 1973. Itse olin tukehtua, kun kerroin kuulleeni laulun "Olen särkynyt saviruukku". Toteamus: "Vai meni kuppi rikki." Se oli niin yllättävä, että naurusta ja nielemisestä ei tullu mitään. 

Sain vinkin sivulle managerilta. Lukiessani kolumnin netistä, ymmärrän mikä tässä minun elämässäni tökkii. Ivan Illich on sukulaissielu. "Hänen ajatuksensa ovat sukua nykyisille sosiaalisen pääoman ideoille. Nämä ideat saattavat olla ajankohtaisempia kuin koskaan," sillä näin olen elänyt ja luullut voivani elää, mutta olenkin tallannut tietämättäni liian suuria varpaita, kun tallattujen kohdalla "optimitaso on ohitettu ja prosessi muuttunut tuottamattomaksi." Sovellan tätä omaishoitoon ja ihmettelen, kuinka omaishoidosta on tullut ongelma, kun sukulaiset huolehtivat vielä tarvittaessa toisistaan, että harvoilla on "ei tarvitse palauttaa"-lappu kaulassa odottaessaan loppusijoituspaikkaa. 

"Neljä vuotta sitten kuollut Ivan Illich seuraa oppimisen työpajojen institutionalisoitumista pilveltään peukut pystyssä." Alun perin hyödylliset järjestelyt kääntyvät negatiivisiksi", uudestaan oppimastani on tullut "taloudellisin termein kuvattuna niukka hyödyke", joten on pitänyt lakiin kirjata, mikä tänä päivänä on työtä markkinavoimille ja mikä on kutsumusta, josta palkka maksetaan taivasosuutena.