Tänään en odota kenenkään summerinsoittoa. Ainakin kysyn, kuka siellä. Jos soittaja ei ole ilmaislehden jakaja, en avaa ovea. Olen tavoittamattomissa kolmen summerin takana. Käyttäjäprofilin kuvan vaihdoin potilashuoneeseen. Vaikea potilas. Meitä vaikeita tapauksia on tullut viime päivinä ihan ruuhkaksi asti. Elämän pelissä yritämme selvitä omillamme. En tarvitse personal traineria, en hovihierojaa enkä henkilääkäriä. Kaikelle tälle minun henkilökohtaiseen elämään tuppautuneelle nauran auringon kanssa kilpaa. Siihen on aivan erityinen syy.
Minut on kutsuttu uuteen Ning-yhteisöön. Se on kulttuurikahvilani kehityskertomus ja samalla oma elämäntarina omana kokemuksena ja auktoriteettien takaisin palauttamina peilikuvina. Olen se sama saparopäinen, pelästynyt tyttö nurkassa alakoulun luokkakuvassa Koivuharjun kamarissa opintien ohdakkeisen polun alussa. Kielennäyttäjästä kielenkääntäjäksi ja vielä punaisen kielen kertojaksi. Simultaanitulkkauksesta puhumattakaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti