Päivän Derrick

Sitä hyvää, mitä minä haluaisin tehdä, en tee. Sitä pahaa, mitä minä en halua, teen päivästä päivään. Kaikki juontaa juurensa eletystä elämästä ja kokemuksista. Näitä asioita kertaan aina uudelleen ja uudelleen katsomalla teevee-sarjoja. Nyt diginä käyttöönotetulla uudella tekniikalla. Siitä kirjoitan blogissa ruudulle ja tallennan maatakiertävälle radalle.
Moninkertaiselle tutkijalle ja tohtorille lähetin onnittelukirjeen perinteisesti väitöstilaisuuden jälkeen toivoen, että kirje poltetaan. Ei jäisi kenenkään päänvaivaksi. Miksi sen polttaisin, jäisihän minustakin jotain jäljelle. Ei huolta, kuolinpesä on sen pistänyt kiertoon. Väitöskirjaa luen netissä, sen saaminen oli ehdollista.

Päivän Derrick on ajalta, jolloin omaishoitajuus kohdaltani fyysisenä työnä oli päättynyt. Uupumus unenpuutteesta vaivasi. Istuin tuolissa ja torkuin. Nyt on sama tilanne uusiutunut syksyllä saamani kohtauksen jälkeen. Vuosien välillä opettelin nukkumaan sängyssä. Uudistusten aalto lyö ylitseni. Herään ennen kuutta. Avaan radion kuullakseni vedenloiskeen ja luontoäänen. Sitten tuo tuttu välisoitto pimputuksineen. Kesken totutun ohjelman tulee pääministeri haastateltavaksi kanavauudistuksesta. Viiltävä sätky käy lävitseni. Nousen kirjoittamaan käsin palautetta Ylelle. 

"Tunnen itseni poliittiseksi huoraksi, kun pääministeri änkee kotiini aikaisin. Olen vielä sängyssä enkä ollut sopinut aikaa hänen kanssaan." Onko tämä bordelli, kysyy Derrickin apulainen. Eikö koko maailma ole ilotalo? Poliittisesti kyllä! Omaishoitoajan 10 vuotta tein tuttavuutta suvun kanssa, mitä on 1/8 mandaatilla 8/8 vanhempien kotona hoitaminen. Siitä tuli SWOT -analyysin huorahtavat uhat. Kunnan kanssa omaishoidontuesta keskustelu sai poliittis-uskonnollisesti huorahtavan sävyn. Kunnanlääkäri antoi siihen oman lisänsä vertailemalla nimismiehen kanssa vaimojaan saman suunnan huoriksi. 2000-luvulla kohtasin kansanedustaja/edunvalvojan kadulla. Taas tulee vastaan suoraa tekstiä. Hieroja on kuin katuhuora, on hierottava periaatteella, kuka kysyy, kuka maksaa. 
Olen hämmästynyt. Olen laillistettu hieroja, enkä tiennyt poissa ollessani kaikkien ammatinharjoittajien muuttuneen thai-hierojiksi. Ratsioita suoritetaan uusien johtajien ylläpitämiin laitoksiin, joissa aasialaiset tytöt hierovat alasti. Löydöksistä vaietaan, kun käyttäjäkunta on korkeinta valtiollista johtoa. Joku kalli tyhmyyttään avaa suunsa ja sanoo jättäneensä ilmoittamatta vaalirahat. Siitä alkaa vieriä lumipalloja ja lopuksi tulenarkaa laavaa, josta toinen hölösuu ei malta olla kertomatta äänikuningattarena, kuinka hän ministerintittelistä on valmis luopumaan periaatteistaan päästäkseen päämääräänsä. 

Eduskunnassa haukutaan väärää puuta, kun syyllistetään omaishoitajat, sukupolvenvaihtajat. Heidät korvataan sijoittajilla, roboteilla, ruudun kautta suoritettavalla valvonnalla, kiinalaisilla halvoilla hoitajilla ja korvikkeilla. Mihinkä meitä ihmisiä enää tarvitaan. Nenästävedettäviksikö? Pinoccion nenä kasvoi paljastaen valehtelun, nyt korvanheiluttajia on joka puolella. 
Minulla oli punkinpurema ja niveltuhdukset tietämättäni monta vuotta. Parantajalääkäri minut paransi muutamaksi vuodeksi antamalla hoitoa ja ottamalla pois tarpeetonta verenpainelääkitystä. Borrelia ei mihinkään häviä. Syksyllä se riehaantui uudelleen. Turhista lääkärikäynneistä on yhtä monta laskua kuin kansanedustajan jättämistä pikavipeistä lehtikeräykseen viime vaalien aikaan. Hän jatkaa eduskunnassa talousvaliokuntatyötä. Minun piti itse pyytää laboratoriokokeisiin kuulemieni yksittäistapausten perusteella, onko minulla borrelia. Hoitoon pääsy on pitkittynyt, kipulääkkeillä yritän selvitä päivästä toiseen torkkumalla. Sitä hyvää, mitä tekisin itselleni, en tee. Nivelkivut pitävät siitä huolen. 

Paremmin ei ole eduskunnassa. Siellä he kiehuvat omassa liemessään, joka vie kunnian, mutta maine kasvaa. Odotan seuraavia vaaleja, kuka siellä putsaa sulkiaan sattuneesta rypemisestä. Kuka pudottaa pöksyt ja hankkii vaalirahaa paljastamalla nuo ihanat kinkut ja myymällä kuvien kautta itseään. Sellainen on minun vaalikausi 2007 - 2011. Tuo vuosi on juhlavuosi minulle, jos Luoja suo ja viskaalit sallii. 
2007 aloitin blogin kirjoitusharjoitukset. Voimauttavia valokuvia albumeistani olen löytänyt tarinaksi asti. Täysosumia tunnetiloista olisi yksinjääneelle voimautumiseen asti. Ketään en voi voimauttaa, se on jokaisen selvitettävä ihan itse. Poliitiselle huoralle ei ole perhettä. Minulla on tunneperhe, joka ei ole huonetta, sukua eikä puoluetta, vaikka perheeseen kuulumattomat peilaavat omaa puoluetaustaansa meihin, sanoen hauskapitoamme räksytykseksi.