lauantai 17. huhtikuuta 2010

En härlig dag

olen lomalla.
Pahassa paikassa toiselle kasvaa siivet ja toinen hankkii kainalosauvat. Se on ollut painajainen kauan sitten. Kolusin korkeiden rakennusten kattojen alla ja pelkäsin putoavani. Unessa kaikki on mahdollista. Hyppäsin alas, sain siivet lentääkseni. Alhaalla odottajat merkitsivät laskeutumiskohdan sanomalehdillä. Se oli nappisuoritus kuin punaisella hiirimatolla valkoinen risti. 

Elämäni mustimman syksyn jälkeen olen siirtynyt kesäaikaan. Valosta kerron nyt sinulle. Vaikken sitä nähnyt, niin tiesin auringon olevan radallaan. Ihminen kehittelee omalla toiminnallaan valoverhoja. Ilmakehä ohenee ja auringosta peräisin ultraviolettisäteily paahtaa pilviverhonkin läpi. Tuhkapilvi seisauttaa lentoliikenteen, maailma pysähtyy. Siipiä ei voi käyttää, pitää turvautua kainalokeppeihin pysyäkseen pystyssä. Voisiko lomani sattua parempaan ajankohtaan. On menossa borrelian polttohautausrituaali. Suitsuketta en ole vielä sytyttänyt sauhuamaan, mutta sydänkipossa tonttuhattu päässä borrelia matkaa ilmojen halki joulupukinmaahan. Näin on sovittu. 
Toinen vanki, sokaistu mustapääkerttu, on vapaa omalla tähdellään. Lomaoikeus on ollut yrittäjänä ja omaishoitajana luvanvarainen. Sairauslomaoikeudesta on saanut itse määrätä. Joskus leikkaukseen pääsyä odottaessa en saanut sairauslomaa, liekö ollut lääkärin tahto vai Kelako oli tukena ja muutoksessa mukana. Kela on supo, tupo ja mopo, joka karkasi käsistä. Sen toimintaperiaatteita ei Jormakaan saanut järjestykseen. Pääjohtajanimityksellä ne ratkeaa jo ennen virkaan siirtymistä, kun kestovastaus on ollut myönnetyt miljoonat ja "kaikki on hyvin" verrattuna globaalisti väkirikkaisiin maihin. 

Seurasin ranskalaista nunnaa maailman pahimpaan paikkaan. Löysin itseni hyvinvointivaltion kaatopaikalta tuhkimon tavaroiden joukosta. Se puhuttaa minua yhtä paljon kuin lehtikeräykseen heitetyt pankin karhuamat velkavaalirahatositteet. On syytä erota konkurssiin viedyn sairaalan hallituksesta, kun kaikki mihin hän ryhtyy on kohta muisto vain Mukkulan tammien alla kirjailijakokoukset ja runomaratonit. Kainalokeppejä en ole huolinut, vaan kantoapua on tarjottu. Otatko mustan vai valkoisen? Mustan, sillä valkoinen mies ei kanna. Hoitavia ihmisiä on löytynyt eikä kukaan ole ollut viemässä minua muualle kuin ilmoittamaani osoitteeseen. Elämälle kiitos, sain siltä paljon.

Ei kommentteja: