Kuka antaa takaisin elämän

Suomi, 90 vuotta, nostaa esiin koko eletyn elämän. Syntynyt sota-aikaan, velvollisuus oppia lukemaan ja kirjoittamaan. Sama uudelleen kehitysmaiden lapsille; luku- ja kirjoitustaito kuuluu kaikille. Hyvinvointivaltiossa on ajattelun välittäminen siirtynyt koneille. Vaikka hallitsee verkkokirjoitustaidon, on tässä leirille joutumisen maku. Ei tiedä konetta avatessaan, mitä mainos.jarkot ovat ohjelmoineet koneen jakamaan tilaamatta. Tämän kanssa vekkuloidessa saadaan katse käännettyä pois todellisista poliittisista ongelmista, joita jäykillä leukaperillä päättäjät puolustelevat. Laittomia yhdysputkia hyvän ja pahan välillä on joka paikassa. Inhimillinen erehdys sen paljastaa. Kärsijöitä ovat lapset ja vanhukset. Hyvinvoivat paljastelevat kehonkielellä ajatuksiaan enemmän kuin juhlapuvuilla peittävät. Joulupaastoon ei ole aihetta, sillä jouluruokaa tarjoo kunnon väki. Kieltäytyminen kaikesta tarpeettomasta on paastoa. 

Nyt ymmärrän paremmin, mitä muistoja isäni kävi läpi joutuessaan kohtauksen jälkeen ylipaikalle täpötäyteen sairaalaan. Olihan hän ollut sodassa lääkintämiehenä. Selvisi ihmeenkaupalla, mutta elvytettiin 93-vuotiaana kitumalla kuolemaan. Sitä samaa tehdään isänmaallemme. Kolmen vuoden kuluttua ovat tulokset näkyvissä, kun piiskataan talouskasvuun, jota uskotellaan muiden maiden kadehtivan. Mistä lie kaksivuotias keksinyt sanat "hullu mummo", kun yritin viihdyttää sairasta lasta autossa. Vanhemmat vauvan kanssa asioivat Kelassa. 

Nyt on kaikki hyvin, mutta suhtautuminen varhennettuun vanhukseen on syyttävä. Kuka antaa takaisin elämän ja ihmisarvon, kun mikään ei riitä. Kenelle kuuluu isänmaa ja äidinkieli. Markkinavoimat ovat tämän joulun hallitsijat. Sitä palvelemaan voi sisällyttää talousuutiskatsaukseen roskapostiaineiston hinnanheilahtelut pörssikurssien lisäksi. Ei voi vähemmän kiinnostaa suurinta osaa vanhenevasta väestöstä. Kuitenkin sillä on uutispaikka meidän maksamana TV:ssä. Kuinka vähän on kylliksi, se tulee mitatuksi joka päivä.