Elin viime vuosisadan kävijälaskurin näyttäessä vuosien vaihtumisen yhdessä hujauksessa. Kuitenkin aika on pysähtynyt. Uusia juonia punotaan, kuinka tästä sotkusta selvitään. Historia kirjoitetaan uusiksi. Maailma on mennyttä. Voin vain todeta maisemaa katsellessani, olen siellä joskus ollut minäkin. Silloin oli kaikki hyvin, turvallista, työntäyteistä aikaa. Ei oltu Vihtaniemen venepakolaisia. Ulapan takana häämöttävä valkea piste, meijerinranta, oli veneidemme rantautumispaikka. Soukassa kävimme ihmettelemässä Soukankoukkeloksi nimitettyä luonnon muovaamaa kiviluolaa. Rohkenimme ajatella yöpymistä siellä, mutta nyt ei rohkeus riittäisi edes ajatteluun. Sodan aikana oli ollut rintamalta paenneen piileskelypaikkana. Siellä näin ensikerran vanamoita kukassa. Marjaretkellä otettu kuva on Kumpusaaresta. Sieltä on mieleen painuneimmat muistot. Kunnalliskoti oli Pahkasalon saaressa. Syksyisin Tuula-moottorivene kiersi saarissa puolukkareissuilla. Kaikki kynnellekykenevät pääsivät mukaan. Voi niitä aikoja! Ei tarvittu kesäharjoittelijoita vanhuksia hoitamaan. Kesälomilla oli työtä kotona. Sitten mansikankeruuta ja vihdoin kesä Sabbatsbergin hoitokodissa Ruotsissa. Siitä alkoi tekemisteni vahtiminen, joka muistuttaa Anjuskan mielenterveydenhoitamista luostarissa kovalla kurilla. Hoitoa en tarvinnut kuitenkaan minä, vaan hoitajat. On pitänyt oppia puolustautumaan. Edunvalvojia on löytynyt joka lähtöön. Todelliset ystävät kauempaa ja viheliäisimmät virkansa perusteella vielä tänäänkin pyöriskelevät valheiden verkossa. Uutta edustaa kirjoittaminen verkossa. Pakon sanelema taito, etteivät kirjurit ja tulkit ajatuksiani pysty muuttamaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti