lauantai 5. tammikuuta 2008

Alussa oli


Mutaravila keltaisen tien päässä kartalla. Peruskivi muurattu Pärnussa lähellä meren rantaa. Mutta kuka voisi sen estää, etteikö se löytyisi Juojärven rannalta Vihtaniemellä. Naapureista kiitän, ovathan saman järven rannalla Valamo ja Lintula evakkomatkalla löytäneet paikkansa Heinävedellä. Luostarit ovat suosittuja matkailukohteita. 

Tällä vuosituhannella matkaan ajatuksissani mansikkapaikalle, till smultronstället, kuin Bergman tullakseen vihityksi riemutohtoriksi. Tohtoritehtailu on huipussaan osuen kohdalleni "kunniapölvästiksi"-vihkimyksenä. Voisiko siitä muuta seurata, kun masentunut omaishoitaja piiskaa itsensä yötyönä väsäämään väitöskirjan. Se kertoo tämän päivän ilmiöstä, kun kolme valaa vannonut uhoaa vievänsä kunnialla elämänsä loppuun. 

Sotkeudun tähän tarinaan hyvin bergmanilaisella tavalla taloudenhoitajana. Pidän kiinni itsemääräämisoikeudesta olla vain omaishoitaja ilman sinunkauppojen tekemistä. Tämä on hyväksi havaittu selviytymistarinassa. Ei ryhdytä liian tuttavalliseksi heittämällä tittelit pois. 
Olen vanhempieni tytär, palasin heidän luokseen, kun he tarvitsivat apua. Mansikkapaikkani olivat löytäneet jordgubbarna. Olivat pyöreitä ja punaisia, täyttivät EU:n mansikoille asettamat ulkomitat. Heidän ajatusmaailmaansa en tunnista, ovathan he osoittautuneet vihamielisiksi minua ja vanhempiani kohtaan. Heidät oli sinne houkutellut Velho, joka piti asemapaikkanaan kuntalaisten tyhjilleen jäänyttä varastotaloa. 

Esittelypäivänä jordgubbe istui ritsaan katoksen alle. Velho tarttui aisoihin ja lähti liikkeelle esitelläkseen toisten omistamia rantoja ominaan. Niin jordgubbarnat näkivät tilaisuutensa tulleen, pienet rahat siirtyivät kuntalaisia edustavan Velhon taskuun ja määräysvalta vaihtui Vihtaniemellä kunnan uusrikkaille mökkiläisille. Tämä sama oli tapahtunut jo Virossa huijareiden toimesta, kun NL:n miehityksen aikana omistussuhteet olivat unohtuneet omistajien kuollessa työ- ja vankileireillä. 

Itsenäisessä Suomessa olen elänyt todeksi tämän ajan Fellmannin pellon vankileirin muistot sälytettynä kannettavakseni. Ei hätää, totuus on tarua ihmeellisempää. Istuin tietokoneen ääreen, siitä oli aloitettava Yrittäjän erikoisammattitutkinnon suorittaminen verkkoympäristössä Lauttasaaren Vattuniemessä. Enkä tiennyt, miten kone käynnistetään. 
Kimi Räikkönen oli hyytynyt kisassa lähtöruutuun ferrarinpunaisissa. Siihen samaistumalla sain minäkin ferrarinpunaisen värin. Sillä ei ole mitään tekoa punaisen eikä valkoisen Suomen historian kanssa. Todellisuudessa syntyperästään ei voi luopua eikä rahalla peittää, mistä on lähtöisin. Tämä kahtiajako on järjenköyhyyttä eikä rahanpuutetta meillä ja sissisotaa käyvissä maissa. 
Kuinka meiltä löytyy tietämystä rauhan ylläpitämiseksi, kun oma maa on menossa hurmaavaan joukkoitsemurhaan naisten palkoissa ja naisasiassa yleensä. Eroottinen hautausmaa on saanut ensimmäisen uhrinsa. Pariisissa on siitä tullut pyhiinvaelluspaikka kaikkine tunnusmerkkeineen. 

"Säteilee, sanoo minun nörttimummo", kun siirsin lapsenlapsen kädestä hetkeksi kännykän vierelleni sohvalla. Minusta on tullut körttimummo. Tarvitsihan Paavo Ruotsalainen kirjurin puheidensa muistiin kirjoittamista varten. Tulkin ja kirjurin vastuu on suuri, minkä sävyn he sisällölle haluavat antaa. Siksi pitää tietää, mitä kirjoittaa ja vastata siitä. Omaishoidoksi nimetty omaisensa hoitaminen on hyvä esimerkki laista ja sen tulkinnasta. Omaishoitaja on lain mukaan kunnan kanssa sopimuksen tehnyt hoitaja, joka saa omaishoidontukea. Heitä on 10% (n. 30 000) kaikista omaishoitajista (n.300 000). Sitoutumisella omaisensa hoitamiseen ei ole mitään merkitystä. 
Kun syntyy vammainen lapsi, eivätkö vanhemmat tee kaikkensa huolehtiakseen lapsestaan. Kun puoliso sairastuu, harvoin toinen hylkää rakastaan hoitokotiin ja itse lähtee viihteelle. Kun sukupolvi vaihtuu, se on sopimuksen varainen asia, missä vanhemmat viettävät loppuelämänsä. Kuka jatkaa heidän jälkeensä?

Omaishoitolaki ja sen täytäntöönpanijat mitätöivät perheen suojelemiseksi tarkoitetut lait ja kirkon sakramentit; avioliittoonvihkimisen, kasteen ja hautaansiunaamisen. Ihmisyys on out ja markkinavoimat in. Tässä huumassa "hyvä Tuomas joulun toi" ja "paha Nuutti pois sen vie". Kumotaan kaikki voimassa olevat lait. Eletään kuin pellossa. Nimi on enne. Elin kiinalaisessa helvetissä nimeltä Tuuspelto. Omaishoitolain noudattaminen ainoana totuutena on kuin pajuköyden puremista. Lainsuojattomana muistuttaa se nahkiaisten tapposuolausta, että yhteiskunta omistaa hoitajat, hoidettavat ja kaikki päähänpotkitut, joilla tässä yhteiskunnassa ei ole statusta eikä mitään arvoa. On tullut ajattelun aika.

Ei kommentteja: