Tontun jäljet lumeen jäi

Metsä on sydänten ääniä täynnä

Sillä katso, talvi on väistynyt,

sateet ovat ohitse,

ovat menneet menojaan.

Kukkaset ovat puhjenneet maahan,

laulun aika on tullut,

ja metsäkyyhkysen ääni kuuluu maassamme.

(Raamattu: Korkea Veisu 2:11-12)

Vihtaniemen viimeinen tonttu saattelee viimeistä perunapussia kotiinviemisiksi kävijälle lapsuudenkodissa. Perunoita ei kasvatettu salaa Eu:ta edeltäviltä tarkkailijoilta, kun pellot oli paketoitu. Tänä päivänä näen politiikan suunnan muutoksen. Tarkkailijat virkansa puolesta ärhentelivät saadakseen etuutta itselleen nähdessään, kuinka he voivat näillekin rannoille tuoda uusia ihmisiä ja järjestää heille eläkeikäisinä "Esteettömiä elämyksiä". Nämä visiot ovat toteutuneet. 

Ennen tätä aikaa ihmiset viljelivät perunoita saadakseen jokapäiväisen leipänsä. Maattomat turvautuivat nälän pakottamina muihin keinoihin. On jäänyt mieleen, kuinka Kaho-Otto paljastui pässivarkaudesta. Lunta oli maassa kahlata asti. Jäljet paljastivat, mihin pässi oli päätynyt. Tietenkin tästä varkaudesta yhteiskunta rankaisi. Lieventäviä asianhaaroja ei ollut, ei edes nälkäänäkevä perhe saaressa kunnanmökissä. 
Toisella kerralla Kaho paljastui omalla luvallaan naapurin perunakuopasta. Isäntä yllätti ja kehotti jättämään perunat paikalleen. Johon Kaho tuumasi pettyneenä: "Ronkluuks mänj tämä homma." Ensiksi poimia perunat pussiin ja sitten pudottaa ne takaisin. Isännän kappa oli kruunaamaton rumihta, että surkutteli sen suuruutta, kun kuopasta sai hakea siemenperunoita luvan perästä. 

Kunnanmökissä asukkaat vaihtuivat. Otto ja Saimi saivat lehmän. Talvella lehmä oli ummessa ruuanpuutteesta. Maitoa hakiessaan hän nauraa hekotti sitä kurjuutta: "Meijän navetassa olj paska jiässä." Seuraava suurperhe oli jo paremmassa asemassa samassa saaressa, samassa kunnanmökissä. Tietä ei ollut vielä Vihtaniemeen. Meille oli saatu puhelin järvenpohjaa pitkin. Äiti kertoi sammakkomiesten käyneen kaapelin sinne upottamassa. Saaresta lähetettiin pojat asialle soittamaan kyläkauppaan: "Tuodaanko sieltä pienoinen paketti ruokaa tienvarteen mantereeen puolelle." Meiltä pyydettiin isää hevosella hakemaan pienoinen ruokapaketti. Sitä olikin hevoskuormallinen, kun kuivamuonaostokset tehtiin kerran kuukaudessa avustusrahalla yli 10-henkiselle perheelle. 

Lasten toinen asiointikerta oli hakea meiltä kahvia. Naapurin isäntä oli tullut vierailulle. "Suatasko kahvia lainaksi", olivat vuoropuhelut naapurusten välillä. Kusti oli meloskellut rantoja pitkin tervehtimään entisiä naapureitaan kuitatakseen luonnossa rahalainaansa. Vene karahtaa kiville ja siitä sai luoto vastarannalla nimensä Kustinluoto. 

Tiettömien taipaleiden takaa tulleiden lasten kansakoulut lakkautettiin ja kunnanmökeistä asukkaat pääsivät elämään niillä mukavuuksilla varustettuihin kouluihin, jotka olivat olleet opettajien käytössä. Elämäni 12 ensimmäistä vuotta sain viettää näissä maisemissa näiden naapureiden ympäröimänä. Sitten alkoi opintie. 
Pysyin ajantasalla vuoteen 1986, jolloin isäni pyysi minua ottamaan selvää lakimiehiltä, mikä on yksityisen omistusoikeuden ylitse käypä yleinen etu. Pyysin valituslupaa Korkeimmalta oikeudelta, mutta sitä ei tullut, onneksi. Sen jälkeen oikeusasiamies antoi ympäripyöreän vastauksen. Pyytämäni tietoimitus muistutti joukkoraiskausta, jonka kohteeksi jouduin yrittäessäni vielä kerran kulkea lain viitoittaman tien ja ottaa perintöni käyttöön. Lääkäriajan varannut kesken kokouksen julisti tiekunnan puheenjohtajan paikalta: "Kun korkealta kysytään, niin korkealta vastataan." 

Äitini oli hyvä puolueeton kertoja kylän asioista. Hän muisti, kuinka hänet lähetettiin letit päässä ja puhdas esiliina edessä kirkonkylään viemään metsämansikoita. Happolan emäntä oli ilahtunut mansikantuojasta. Soitti apteekille ja muille kirkonkylän rouville. "Nyt on mansikoita ja puhdas on tuojakin." Naapurin eukko oli lähettänyt äitini nuoremmuuttaan hakemaan postista pakettia. Ilkeyttään hän syytti paketin saatuaan, että siitä oli hävinnyt jotakin. Vielä kuolinvuoteellaan äiti vakuutti syyttömyyttään itkien. "En ole varas." Ja sen minä uskon. Kuka on vähässä uskollinen, on paljossakin uskollinen. Enkä tunne omaishoitajana ryöstäneeni pesänvaroja. Näin väittäjät saivat olla miljonääri-isän perijöitä. 

Minusta tuli miljonääri-isän prokuristi, jolla ei ole ollut kuin valtakirjalla nimenkirjoitusoikeus ja rahallinen vastuuvelvollisuus. Sitoutumisella on tarkoitus viedä asiat loppuun. Sitoutumattomalla on sitoumus olla sitoutumatta ja yrittää kaikilla toimilla heittää kalikoita rattaisiin. He ovat tämän päivän talousrikollisia ja epärehellisiä kukkaronvartijoita. YEAT:n näyttökansio on humoristinen yhteenveto sukupolvenvaihdoksesta omaishoidon kautta. Ilman huumoria siitä ei selviä kukaan. Sanoin kunnanlääkärille: "Mököttäjät eivät elä 100-vuotiaiksi." Hän naulasi 1. naulan arkkuunsa, kun puolustellakseen diagnoosejaan ennusti isäni elävän 100-vuotiaaksi. "Ronkluuks mänj" elämästäni 66 vuotta.