Aurinko nousee 4.29 ja laskee 21.59. Tähän väliin mahtuu päivä auringon näkyessä ja yö, kun maapallo on kääntänyt selkänsä auringolle. Maapallolla on kaksi napaa. Valvotaan ja nukutaan vuorotellen eri napapiirillä.Miksi seuraan aurikoa Utsjoella? Pidän silmät täynnä luontoa ja suljen poliittisen päivän avaruuteen valovuosien päähän. Tällä korkeudella aurinko nousee ja laskee joka päivä. Utsjoella auringon silmä sammuu kaamosajaksi. Nousee aikanaan eikä laske ollenkaan yöttömänä yönä. Se on minusta suuri ihme; kaamos ja yötön yö.
Minulle sopii tämä rytmi, nukkua yöllä ja valvoa päivällä elinkellon raksuttaessa aikaa. Pahin lämpöaalto on ohi. Uskallan ottaa vastaan tutun ihmisen. Hän muisti minut pitkän tauon jälkeen. Lähes vuoden olen ollut omalla sairauslomalla. Sovittiin, jos jaksan, niin hieron. Jos en jaksa, hän ei pahastuisi, vaikka jäisi työ kesken.
Paluu työkykyiseksi vaatii testin, vieläkö työkalut ovat käyttökunnossa. Lääkäri kysyi suurten leikkausten jälkeen, missä hieronta tuntuu eniten. Sairauslomalla vastasin: Päässä, enhän ollut robottina huollossa, joka vaati 3 leikkausta. Loma loppui, työ alkoi. Tunsin kaikki leikkausarvet heikoiksi kohdiksi. Yksi päivä tuntui kahdelta viikolta. Jouduin hakemaan vielä apua oireiluihin, jotka jäivät muistuttamaan leikkauksista. Anemiaan meteoriittikiveä. Hengitysvaikeuteen sain pistoshoitoa. Montako piikkiä vielä? Niin monta, että riittää.
Tunsin kuinka keuhkot täyttyivät ilmalla ja työntekeminen ei tuottanut kipua. Heräsin aamulla ennen auringonnousua Utsjoella klo 4.14. Keskipäivään olisi riittävästi aikaa muuttaa lepokoti työhuoneeksi. Oli vielä lämmintä, mutta se oli tuskanhiki, miten työstä selviäisin. Keitän kahvit, otan vitamiinit ja verenpainelääkkeen. Ehdin syödä lounaankin ja sitten tulee paniikki. Otan särkylääkkeen, se vähän helpottaa. Otan kohta toisen ja ajattelen, mitenkä mennään päivystykseen tänä päivänä äkillisen kivun kohdatessa.
Torkahdan tuolissa, vielä tunti aikaa summerinsoittoon. Käyn selaamassa lukulehden netissä. Sielläkin on ollut luova tauko, pääkirjoitukset ovat vanhoja. Seminaariin voin osallistua verkossa.
Hän on ulkoportilla, avaan portin summerilla. Odotan toisen soiton ja avaan ulko-oven. Suljen tietokoneen ja olen jo ovella, kun hissi pysähtyy kerroksessa. Istutaan pitkä tovi, kun matka on vastamäkeä kaupungin katolle.
Sitten aloitetaan totutulla tavalla. Muistaisinko vielä työjärjestyksen. Muistin ja muistin, miltä hieronta tuntui minusta ja hän voihki makeat kipukohdat, mitkä olivat saaneet hänet soittamaan minulle. On tyytyväinen tulokseen ja kysyy arasti, voisiko tulla uudestaan. Siitä olisi apua pitkäksi aikaa.
Voiko yksi kerta niin paljon auttaa? Voi. Hän lähtee nuortuneena kotimatkalle alamäkeä tullakseen uudelleen. Ihminen on taideteos. Taiteilijalle se on työtä. Mitähän söisin ensiksi, sitten katson teeveetä. Istun tuoliin ja narkolepsia yllättää. Torkun koko iltapäivän ja illan. Puhun puhelimessa ja jatkan Terapiaan asti. Mitään en nähnyt enkä katsonut. Työ oli vienyt minut toiselle tasolle.
Isä halusi lähteä saunomaan rantaan. Mielelläni sen hänelle järjestin. Sainhan itsekin uida samalla reissulla. Viimeisille kerroille oli ilo lähteä, mutta yöt olivat vaikeita saunareissun jälkeen. Fyysisesti jaksettiin, mutta henkinen rasitus kävi voimille. Yö oli rauhaton, ajatus sekava eikä hän tiennyt, missä oli.
Itsellä sama tunne, mutta olen palannut päiväjärjestykseen. On selvittävä omillaan sairauksista, unenpuutteesta, uupumuksesta. Kuntoutusta en ole koskaan saanut. Eikä sitä saanut isänikään veteraanina. Rauhanruhtinas puhuessaan vetosi omaisten apuun valtion rahanpuutteessa. Veteraanijärjestö lupasi kuoltua havuseppeleen haudalle. Minusta se oli pilkkaa ja ivaa kunniakansalaista kohtaan. Ei tule veteraanimerkkiä isäni hautakiveen. Setäni sai nimilaatan isovanhempien hautakiveen, kuoli 1918. Sitä isänikin olisi arvostanut. Hän sai sukuviirin 1996, mutta sijoittajat aloittivat rahastuksen jo 1986 edunsaajina lapsuuskodin mailla. Minusta on tehty maksumies pitäessäni kiinni perinnöstäni, josta en voi nauttia.
Japanilaiset tulivat talvikalaan. Heistä oli hauskempaa kairata avantoja, reikiä jäähän, kuin istua paikallaan pilkkimässä saalista. Saman huvin järjestän vielä itselleni ensi talvena, reikiä jäähän munkkien vihkimän veden jääkuoreen. Jokamiehen oikeudella kuljen vielä matkan kotiin kirkonkylän rannasta Vihtaniemelle. Siitä matkasta ei vielä peritä kaavailtuja tieyksikkömaksuja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti