Oh-ou, oh-ou

Kesälomalaiset ovat palanneet töihinsä. Minulla ei ole ollut kuin "ommoo lommoo". Kuinka hauskalta tuo näyttääkään kirjoitettuna mummolta opitulla äidinkielellä. Savonkielessä en ole tottunut kuulemaan enkä käyttämään veetä. Siinä oli suojeluskuntalaiselle selvittämistä näkemäänsä vitsiä nurkkakuvana paltamolaisittain. "Ilimanpilluu" monisanaisesti, kun pilovaa ilimoo. Minä vain pilloon tai olen vain muuten hiljoo.

Ommoo lommoo kannan mielessäni omiin oikeuksiini ja omistamisiin kohdistuvana lommona, mitä jokainen on halunnut kaivaa suuremmaksi kuopaksi. Se ei perustu lakiin, vaan omankädenoikeuteen.

Työhuone otettiin minulta pois välimiesoikeudella uhaten. Tein myyntipäätöksen puhelimessa ja kysyin: "Mistä lähtien oli Sotkan puolelta selvää, että näin kävisi?" - Alusta lähtien. Turhaan olin ottanut neljä kertaa äkkilähdön muka neuvottelemaan Käsityöläistalossa työhuoneeni kohtalosta. Se oli puhumista yli ja ohi lakimiehen kautta. Hän alkoi muistuttaa Pinochiota, kun nenä kasvoi valheiden lisääntyessä. Tyttäreni käytti työhuonetta ja joutui siirtymään vuokrahuoneistoon oman työhuoneen pakkomyynnin jälkeen.

Menot lisääntyivät, piti muuttuvien kustannusten jälkeen raapia kokoon rahat kiinteisiin kustannuksiin, yrittäjäeläkkeeseen ja veroihin. Sairaanhoitajille tarjottiin vain pätkätöitä. Muistui mieleen kouluajan kesätyöt Ruotsissa. Hän otti loman kuukaudeksi ja lähti kesätyöhän Tukholmaan. Sieltä tultuaan hän oli tehnyt päätöksensä. Hän muuttaisi pois ja jättäisi haikailut tehdä työtä kotimaassa.

Jouduin uuden tilanteen eteen. Mitä sitten, kun isäni on kuollut? Koko ajan oli minulle ollut selvää, että jäisin Tuusniemelle. Olihan siellä lapsuuskoti maalla ja kirkonkylässä osake, johon veljelläni on asumisoikeustestamentti. Olin 1/8 omistaja kaikesta, minkä 7/8 oli yhdessä lahjakirjalla saanut vanhemmilta.

Mikään ei kuitenkaan ollut, mitä paperit näyttivät. Minusta tehtiin pesänkavaltaja. Oli varmistettava takaisinpaluu. Tyttären lähtö jätti minulle työhuoneen ja asunnon. Kaikki oli valmista muuttoa varten. Isä kuoli ja valta vaihtui tasavallassa.

Tuskailin tyttären lähtöä isän viimeisenä syksynä. En olisi jättänyt hänelle jäähyväisiä. Hän lähtisi yksin. Isä sanoi: Mene hyvästelemään tyttäresi. Ensimmäisen ja viimeisen kerran hän sanoi, mene hoitamaan omia asioitasi. Yksiö oli tyhjennetty tyttären tavaroista. Viimeinen pesty ruutumekko oli kuivumassa parvekkeella. Ilma oli raikasta hengitellä.

Isosisko sanoi, että olin lähtenyt toteuttamaan missiotani jouluna 1990. Palasin takaisin pääsiäisenä 2000. Olimme löytäneet kaikki kolme oman paikkamme.

Vuosi vanhan vanhentaa, kaksi lapsen kasvattaa. Tytär sanoi tultuaan "oh-ou, oh-ou". Se oli tervehdys dementoituneiden hoivakodista. Asukkaat ovat lähes 9-kymppisiä. Tarvitsevat jo hoivaa aamusta iltaan. Vointinsa mukaan istuvat pyörätuolissa ja rullaavat käytävillä pitäen ääntä omalla tavallaan. Tytär katsoo minua ja ympärilleen. Oh-ou, oh-ou. Se oli paljon puhuva tervehdys.

Takana on elämäni mustin vuosi. Henkisesti en ole valmis tekonivelleikkaukseen. Työssäni olen nähnyt niin monta turhaa nivelenvaihtoa. Minulle on annettu kaikki tykötarpeet tätä elämää varten. Sairaudet väärin lääkittynä on ollut koettelemus ja viimeinen vitsaus oli myöhäisborrelian aiheuttama tulehdustila. Siitäkin ajasta selvisin ilman kodinhoitoapua. Eikä rahat olisi riittäneet ostopalveluihin, kun sairastaminen nielaisi kahden kuukauden eläkkeen. Tässä suhteessa itsepalvelu on paras palvelu. Jos menen ulos, voin kerätä tarjottimelle syötävät ja juotavat, mutta pöytien siivoaminen edellisen asiakkaan jäljiltä ei kuulu minulle. Jostakin pitää anniskelupaikan itse huolehtia.

Otanko mustan vai valkoisen kantajan? Mustan, sillä valkoinen mies/nainen ei kanna. Hän vetoaa lakiin ja palauttaa apuatarvitsevat, sinne missä pippuri kasvaa. Venäjä vaatii, että meillä asuviin venäläisiin sovelletaan Venäjän lakeja. Mitä oikeuksia meidän lainsäädäntö meille suomalaisille takaa? Ei mitään, pidetään vain ommoo lommoo ja nuoleskellaan lommojen aiheuttamia ruhjeita, haavoja ja henkisiä vammoja.